ADHD on otettava vakavasti loppuelämän takia

Copyright: Mervi Sensio

Neuropsykologi Merja Varpamäki kertoo, että lääketieteellisten luokitusten mukaan lapsista noin 3-5 prosentilla on ADHD ja noin puolella se säilyy aikuisikään. Näiden lukujen valossa ADHD ei ole ollenkaan harvinainen oireyhtymä tässä maassa. Tarkalleen ottaen ADHD (Attention deficit and hyperactivity disorder) tarkoittaa tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriötä. Samoissa asioissa liikutaan kun puhutaan ADD:stä (Attention Deficit Disorder), joka tarkoittaa oppimista ja keskittymistä haittaavaa tarkkaavaisuushäiriötä. Termiviidakkoon tukehtumatta mainitaan vielä MBD, joka on vanhahtava nimi yhdistelmälle, jossa ADD yhdistyy erilaisiin motorisiin, puheen ja kielen ja sosiaalisen toimintakyvyn häiriöihin. Nyt puhutaan oireista, ei sairauksista.

ADHD ei ole sairaus sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan oirediagnoosi. Neuropsykologi Merja Varpamäki toteaa, että yleisyyden takia oireyhtymää voisi kuitenkin kutsua jo kansantaudiksi. Sitä se on todennäköisesti ollutkin jo pitkään, vaikka vasta juuri nyt siitä puhutaan paljon eri tahoilla. Varpamäki miettii, että pinnalle putkahtamiseen on luultavasti eniten vaikuttanut se, että oireyhtymien määrittely on tarkentunut ja erilaiset oireyhtymät ovat saaneet uusia nimiä. ADHD:n rinnalla puhutaan usein myös ADD:stä, joka on myös kansaa vaivannut jo ammoisista ajoista lähtien. Toisaalta Varpamäki myöntää, että oireyhtymät ovat kyllä muodostuneet jo muoti-ilmiöiksikin kun niistä niin paljon nyt puhutaan. Ehkä ADHD- tai ADD-leiman saavat otsaansa sellaisetkin, joilla oireyhtymiä ei oikeasti ole. Ja oikeastaan oireyhtymä on aikakaudenkin tuotos, sillä nyt ihmisten on pystyttävä tekemään nopeasti ja paljon ja keskittymään vaativiin tehtäviin ulkopuolisista häiriöistä piittaamatta, kun taas joskus ammoisina aikoina ylivilkkaudesta on ollut enemmän hyötyä kuin haittaa.


Mistä ADHD on putkahtanut?
Mikä ADHD:n aiheuttaa?


Villi ja keskittymiskyvytön lapsi ei kuulosta ollenkaan kummalliselta, eikä minkään oireyhtymän uhrilta, mutta jos lapsen elämä on aina hankalaa ja jokainen asia tökkii, ongelmia ei kannata jäädä kotiin yksin miettimään. Totta kuitenkin on, että voi olla vaikea vetää rajaa, milloin on kyse oireyhtymästä ja milloin persoonallisuuden piirteestä. Varpamäki toteaa, että yleensä selvään lopputulokseen päästään laajalla tutkimuksella eli käymällä läpi ihmisen eloa ja oirehtimista diagnoosikriteerein, testein ja taustatiedoin. Tutkimuksissa yritetään selvittää monin keinoin muun muassa, millainen toimintakyky henkilöllä on erilaisissa ympäristöissä. ADHD-diagnoosin tueksi voidaan tehdä myös aivosähkökäyrä eli EEG ja laboratoriotutkimuksia. Verikokeesta ei ihmeitä selviä, mutta Varpamäen mukaan aivosähkötoiminnasta ja aivojen rakenteellisesta tutkimuksesta voi selvitä jotain. Tällaiset kokonaisvaltaiset tutkimukset käynnistää oma lääkäri.


Miten ADHD:ta tutkitaan?
Voiko ADHD olla pienellä vauvalla?


Diagnoosin toteamisen jälkeen ei tehdä poppakonsteja oireiden kadottamiseksi tai parantamiseksi, sillä niitä ei ole. ADHD:n kanssa on vain opittava elämään. Ensisijaisesti lähdetään muokkaamaan ympäristöä, kehitetään kasvatuskeinoja ja etsitään ADHD:stä kärsivän elämään sellaisia asioita, joiden kautta hän saa myönteistä palautetta itselleen. Erilaisia terapioita on kokeiltu myös paljon ja monille lapsille kuntoutussuunnitelmaan otetaan mukaan toimintaterapiaa. Hyviksi koettuja terapioita ovat olleet fysioterapia, musiikkiterapia ja ratsastusterapia. Kuntoutumiseen kuuluu myös, että ADHD-lapsi jää säännölliseen seurantaan. Lapsen kanssa työskentelevä ryhmä ja vanhemmat pohtivat säännöllisin väliajoin, miten siihen saakka asiat ovat sujuneet ja miten eteenpäin jatketaan. Lääkehoitoon ADHD-lapsen kanssa turvaudutaan Suomessa erittäin harvoin ja vain viimeisenä vaihtoehtona ja jos siihen joskus turvaudutaan, vahvimpana perusteluna on oltava se, että lääke on lapsen parhaaksi.


Miten ADHD:ta hoidetaan?
Lääkehoito on viimeinen vaihtoehto


Lapsen tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriöt ovat tärkeitä selvittää viimeistään silloin, kun lapsi on aloittamassa kouluaan. Tutkimusten jälkeen on yhtä tärkeää, että tutkimustiedot menevät käytäntöön, jotta lapsi saa tarvitsemansa tukitoimet heti koulupolun alkuun. Se, miten hyvin lapsen koulunkäynti lähtee liikkeelle on sitten tuuristakin kiinni, sillä ympäristö on aina erilainen. Ikuisuuskysymys on Varpamäen mukaan myös se, pitäisikö ADHD-lapset eriyttää erityisluokille vai hajauttaa tavallisten oppilaiden sekaan. Molemmissa tavoissa on ADHD-lapselle hyvät ja huonot puolensa.


Miten testitulokset viedään käytäntöön hyödyksi?
Eriyttää vai hajauttaa?


ADHD:sta puhutaan useimmiten lasten ongelmana, mutta totuus on, että oireet siirtyvät aikuisikään noin puolella tapauksista. Lasten oirehdintaan myös puututaan herkemmin kuin nuorten tai aikuisten, sillä iän myötä oireet ilmenevät eri tavalla ja ehkä lievempinä niin, että ympäristö tai itse oirehtivakaan eivät niitä niin selkeästi huomaa. Jos lapsena ei ole diagnoosiaan saanut, se ei merkitse loppuelämän tuhoa, mutta suuret vaikutukset sillä aikuisuuteen on. Jatkuvat ja toistuvat arjessa selviytymisen ongelmat, aina vastaan tulevat oppimisvaikeudet ja elämän hallinnan menettäminen nostavat joillakin aikuisilla halun selvittää, miksi näin tapahtuu.


ADHD on enemmän lasten pulma, mutta...
Millaisilla oireilla ihmiset lähtevät lääkäriin?


Kaikki aikuiset eivät lähde ikinä lääkäriin selvittämään pulmiaan vaan he jatkavat yrittämistä. Varpamäki arvelee, että kaduilla kulkee paljon ADHD-aikuisia, jotka eivät oireyhtymäänsä tiedä. Hän epäilee, että erityisesti esimerkiksi päihdehuoltopaikoissa ja muissa vastaavissa ADHD olisi tavallinen löydös, jos ihmisiä lähdettäisi tutkimaan, sillä oirehdinnan ja ympäristön ymmärtämättömyyden tuloksena elämä ajautuu herkästi huonoille urille. Tiedetään myös, että pitkäaikaistyöttömillä oireyhtymää ilmenee enemmän kuin työssä pysyvillä aikuisilla. Oireyhtymästään tietämätön ADHD-aikuinen voi olla myös terveyspalveluiden suurkuluttaja, eli hän on yrittänyt hakea apua, mutta ei ole sitä mistään saanut. Kaikkien edun nimissä jokainen ADHD pitäisi kuitenkin löytää ja tiedostaa, sillä aikuisen jo alamäkeen kallistunut elämä saattaa lähteä kulkemaan paremmin kuin hyvin jo pienilläkin korjauksilla ja tukitoimilla. Esimerkiksi ammatinvalinnassa ADHD:n tiedostamisella on iso merkitys. Jos tietää etukäteen, ettei sovellu tarkkuutta, näpertelyä ja keskittymistä vaativaan työhön, on turha lähteä tahkoamaan sähköasentajan uraa, sillä siinä ADH-ihminen ei todennäköisesti menesty alkuunkaan.


Kuinka merkityksellistä on, että ADHD on tiedossa?


Merja Varpamäki. Copyright: Mervi Sensio

Vaikka ADHD ei ole sairaus, se on otettava vakavasti juuri siksi, että oirehdinnan vaikutukset voivat olla suuret koko ihmisen elämän kannalta. Varpamäki lohduttaa pienen ADHD-lapsen vanhempia kuitenkin sillä, että jos oireisiin tartutaan ja tukitoimilla saadaan koulu käytyä ja elämän alku lähtee käyntiin, ADHD-lapselle löytyy aikanaan sopiva ammattikin. Keskeistä hänen mielestään on, että ammatti etsitään tarkoituksenmukaisesti, eikä hakuammuntana, niin kuin ammatinvalinta yläasteen viimeisellä luokalla usein valitettavasti tehdään. ADHD-oireisen kannalta tärkeää olisi myös yhtenäistää seuloja ja tukitoimia niin, että ei olisi enää asuinpaikasta kiinni, minkälaisen loppuelämän ADHD-oireinen saa kantaakseen.


Missä on parannettavaa ADHD-oireisen tukemiseksi?
ADHD:n vakavuus muihin kansantauteihin verrattuna?


Takaisin