Rovasti Aino Haapanen opetti arvoja paltamolaisnuorille

Aino Haapanen. Copyright: Joonas Rajatalo

Vuoden 2005 alussa eläkkeelle jäänyt lukion uskonnon, psykologian ja filosofian opettaja rovasti Aino Haapanen toimi Paltamon viestintälukion urhoollisena ja rakastettavana opastajana yli 21 vuotta. Persoonallista opettajaa katsoessa tuli väkisinkin ihmetelleeksi, mitä kaikkea Aino Haapanen on elämänsä aikana tehnyt, miten päässyt tähän pisteeseen. Siinäpä vasta on aihetta muutamalle kysymyksen poikaselle.


Ainon varhaisin muisto
Ainon oppikouluvuodet


Ylioppilaaksi valmistumisen jälkeen Aino ryhtyi opiskelemaan teologiaa ja alkoi seurustella nykyisen miehensä kanssa. Kaksi arkaa sielua kohtasi toisensa päättäen opiskella yhdessä ja toimia hengellisessä toiminnassa.


Milloin Aino tulit uskoon?


Valmistuttuaan vuonna 1969 Ainon mies jäi sairaseläkkeelle, jolloin tuli kummankin eteen miete "Minne nyt suunnistaa?". Huomatessaan avoimen työpaikan Kainuussa, Aino päätti miehensä kera mennä Kainuuseen. Aikansa lähikuntia kierrellen Aino Haapanen päätyi Paltamoon, totesi paikkakunnan hyväksi ja päätti jäädä.


Miten koulu ja sen oppilaat ovat muuttuneet vuosien varrella?


Copyright: Joonas Rajatalo

Koulumaailmasta siirtynyt Aino Haapanen kertoilee meille maailmaa vähemmän nähneille, ettei hänen käsityksensä maailmasta ole musta tai valkoinen.


Aino Haapasen maailmannäkemys


Uskontoa Aino pitää edelleen suuressa merkityksessä, sillä nykypäivän ihmiset ovat juurettomia, levottomia, rauhattomia, stressaantuneita, työttömiä ja sairaita. Uskonto on hänen mielestään vahva tukipilari näille ja muille ihmisille tämän hetkisessä maailmassamme. Kirkkoisä Augustinusta lainaten: "Niin kauan on sydämemme levoton, kunnes se löytää levon Jumalassa."

Lopuksi Aino Haapanen huutaa vielä megafonilla koko Suomen nuorisolle:
"Rakastakaa toisianne! Älkää tapelko!"