Nyt on panostettava osaamisen kehittämiseen

Copyright: Päivi Kapiainen-Heiskanen

Ensimmäistä kauttaan eduskunnassa istuva kokoomuksen kansanedustaja, prikaatikenraali Olli Nepponen työskentelee täysjäsenenä kolmessa valiokunnassa, eikä "lekottelemaan ole päässyt, kun neljä ja puolikin tuntia kuuntelee mietintöjä ja asiantuntijoiden lausuntoja", miettii puolueensa ainoa eteläsavolaisedustaja. Nepposen pitävät täydessä työntouhussa täysjäsenyydet maa- ja metsätalousvaliokunnassa, puolustusvaliokunnassa ja talousvaliokunnassa.

Suomalaisten into yrittäjyyteen on ollut tähän saakka alhaisempi kuin muissa EU-maissa. Uusimmissa tutkimuksissa suomalaiset tosin näyttäisivät saavuttavan EU:n keskitasoa, sanoo Olli Nepponen. Hän näkisi mielellään yrittäjät kouluissa kertomassa omasta työstään ja toivoo ammattikorkeakoulun luovan ympärilleen yrittäjyyttä.


Myös lainsäädännössä on vielä tekemistä


Maakuntien edunvalvojien veret punnitaan vuosittain siinä, kenen onnistuu ujuttaa omia liikennehankkeitaan valtion budjettiin. Eteläsavolaiset ovat puhuneet vuosikausia Mikkelin eteläpuolisen viitostien kunnostamisesta, mutta aikataulut puuttuvat edelleen, harmittelee Nepponen ja veikkaa nopeiden junien pystyvän korvaamaan lentoyhteydet Helsingistä Mikkeliin viiden vuoden kuluessa.


Tiekysymykset ovat kovia kysymyksiä
Lennetäänkö Mikkeliin ja Savonlinnaan 5 vuoden kuluttua?


Oikeusministeri Johannes Koskisen esitys vaalipiirien yhdistämisestä sai Itä-Suomen maakuntaliitot takajaloilleen. Tosiasia kuitenkin on, että äänikynnys on Etelä-Savossa maan korkein, ja muuttoliikkeen rokottaman vaalipiirin kansanedustajien määrän ennakoidaan tipahtavan kahdeksasta kuuteen. Lopullinen niitti oli Kangaslammin siirtyminen Pohjois-Savoon. Kansanedustaja Nepponen uskoo itäsuomalaisten maakuntaliittojen hahmottelemaan vaalialueratkaisuun, jolla taattaisiin tietty määrä edustajapaikkoja kuhunkin maakuntaan.


Maakunnittainen peruskiintiö
Eläkeläisten paluumuutto luvassa 2003-2007


Viides ydinvoimala on kevään kuumimpia poliittisia kysymyksiä. Kumpi onkaan suurempi riski, ydinvoimala Suomen maaperällä vai maamme rajojen ulkopuolella?


Suomi hallitsee ydinvoiman käytön


Puolustusvoimat on supistanut toimintojaan eri puolilla maata. Itäisen maanpuolustusalueen esikunnan sijoittamisesta Mikkeliin käytiin aikanaan iso vääntö. Olli Nepponen on työskennellyt muun muassa pääesikunnan tiedotusosaston päällikkönä ja Mikkelin sotilasläänin komentajana. Hän on päässyt läheltä seuraamaan, kuinka puolustusvoimat on supistanut toimintojaan eri puolilla maata. Itäisen maanpuolustusalueen esikunnan sijoittamisesta Mikkeliin käytiin aikanaan iso vääntö, mutta muuttuiko se pysyväksi puolustustaisteluksi?


Savon Prikaatin olemassaolo on turvattu


Kauppaneuvos Leo Laukkanen kritisoi äskettäin tavoite 1-ohjelman toteuttamisen vievän energiaa muulta maakunnan kehittämistyöltä. Saadaanko hanketyöstä toivottua potkua maakunnan kehittämiseen?


Näpertelystä on päästy eroon
Osaamiseen on panostettava


Olli Nepponen. Copyright: Päivi Kapiainen-Heiskanen

Mikkelissä on vuosikausia etsitty paikkaa linja-autoasemalle. Uudelle matkakeskukselle etsitään parhaillaan vaihtoehtoisia toteuttamismalleja. Mikkeliläiskansanedustaja Nepponen näkisi mielellään kaikki liikennemuodot lähellä toisiaan, muttei ei aivan ydinkeskustassa.


Ei linja-autoja keskustaan pyörimään


Haastattelu liittyy kolmiosaiseen juttusarjaan, jossa eteläsavolaiset kansanedustajat ottavat kantaa ajankohtaisiin poliittisiin kysymyksiin.

Kansanedustajia Nettiradio Mikaelin arkistosta: