Kuoleman talo on täynnä elämää

Copyright: Nina Kurki

Saattohoitokoti on mahdollinen hoitopaikka potilaille, joiden vaikea sairaus - kuten syöpä - on edennyt vaiheeseen, missä parannuskeinot ovat loppuneet. Saattohoitokotiin mennään viettämään elämän viimeiset hetket, sinne mennään kuolemaan. Kuitenkin talo on täynnä elämää: sekä surun että onnea hetkiä. Sairaanhoitaja Paula Holmela on hoitanut potilaita ja näiden perheitä Tampereella sijaitsevassa Pirkanmaan Hoitokodissa jo viidentoista vuoden ajan.

Paula Holmela hakeutui töihin Pirkanmaan Hoitokotiin viisitoista vuotta sitten. Ennen Pirkanmaan Hoitokotia hän työskenteli Tampereen yliopistollisessa keskussairaalassa syöpäpotilaiden parissa. Sairaalassa kaikki potilaat - niin parantumassa olevat kuin kuolevatkin - hoidettiin samassa kiireessä. "Mietin, että täytyy olla toinenkin tapa, täytyy olla jotain muuta tarjota kuoleville potilaille. Kun hoitokotia rakennettiin ajattelin, että tämä paikka voisi olla sellainen, missä minulla olisi mahdollisuus antaa jotain vähän enemmän. Itsekään en oikeastaan tiennyt, mihin olin hakeutumassa, mutta halu oli kuitenkin hakeutua."

Pirkanmaan Hoitokoti on Suomen ja Pohjoismaiden ensimmäinen saattohoitokoti. Sittemmin toimintansa ovat aloittaneet saattohoitokodit Helsingissä ja Turussa sekä viimeisimmäksi Hämeenlinnassa.

Paula Holmelan työnkuvaan kuuluu kokonaisvaltainen potilaan ja perheen hoitaminen. Hoidon perustana ovat aina potilaan ja hänen läheistensä tarpeet ja toiveet. Kun uusi potilas saapuu taloon, hänet ottaa vastaan omahoitaja. Omahoitaja syventyy tarkemmin kyseisen potilaan asioihin ja toimii viestinviejänäkin. Näin potilaan ja perheen ei tarvitse kertoa kaikille hoitajille kaikkia asioita, vaan asiat rullaavat sujuvasti omahoitajan kautta.


Kuinka uusi potilas otetaan vastaan?
Saattohoitokoti saattaa olla potilaalle positiivinen yllätys
Millaisena koet oman roolisi potilaan kannalta?


Paula Holmela. Copyright: Nina Kurki

Paula Holmela kertoo, että saattohoitokodin toiminnassa lähdetään siitä, ettei potilaita muistuteta lähestyvästä kuolemasta, vaan autetaan heitä elämään viimeiset hetket mahdollisimman täydesti ja kivuttomasti. "Potilas on elänyt monta vaikeaa elämänvaihetta ennen tänne tuloa. Monesti he huokaavat, että ihanaa, enää ei tarvitse lähteä tutkimuksiin, saa vain olla. Ja todella, meillä saa vain olla. Jos potilaalle ei maistu ruoka, me emme tuputa sitä. Jos tuntuu, että on mukavaa olla peiton alla, sänkyä ei pedata. Toki meidän välillä täytyy myös ravistella potilaita ylös sängystä ja lähteä vähän kävelylle. Siinä tarvitaan sitä ammatillisuutta ja asiantuntijuutta", Holmela pohtii.

Kivun lievittäminen on hoidossa keskeisessä asemassa. Usein kipu ei kuitenkaan ole pelkästään fyysistä, se voi olla myös psyykkistä, sosiaalista, hengellistä tai muuten elämänkatsomuksellista. Saattohoitokodin henkilökuntaan kuuluvatkin lääkäreiden ja sairaanhoitajien lisäksi sairaalateologi, sosiologi ja fysioterapeutti. Holmela näkee, että omahoitaja on avainasemassa potilaan kipukohtien ja tarpeiden havaitsemisessa. Kuuntelemisen ja kuulemisen taidot ovat kehittyneet vuosien saatossa. "Me emme ole hoitajina mitään ihmeellisiä ihmisiä, mutta tämä työ herkistää näkemään ja kuulemaan. On asioita, joihin ei löydy vastausta, mutta pelkkä lähellä olo ja kuunteleminen saattavat riittää."


"Mitä enemmän tätä työtä tekee, sitä enemmän näkee ja kuulee"


Paula Holmela kertoo, että mitään hoitoja ei anneta potilaan tahtomatta tai ainoastaan sen vuoksi, että ne kuuluvat työhön. Potilaat saavat myös esittää erikoistoiveita, joita pyritään toteuttamaan mahdollisuuksien mukaan. Holmelan mukaan kuolevien potilaiden viimeiset toiveet ovat hyvin pieniä ja arkisia. Toiveena saattaa esimerkiksi olla, että pääsisi vielä ennen kuolemaansa ulos, pystyisi kävelemään omin jaloin vessaan tai saisi vielä kerran maistaa silakkapihvejä. Toivotaan, että nähtäisiin vielä Helsingistä viikonloppuna kyläilemään tulevat lastenlapset. Kahdesti viikossa Pirkanmaan Hoitokodissa lämmitetään sauna. "Meillä potilaat nauttivat saunasta ja vihta on kovassa käytössä. Saunan jälkeen paistetaan takkahuoneessa makkaraa ja juodaan kahvia", Holmela kertoo.

Copyright: Nina Kurki

Kun potilas kuolee, tämän muistoksi sytytetään kynttilä. Omaiset saavat kaikessa rauhassa jättää hyvästit vainajan vuoteen vierellä. He myös saavat olla halutessaan paikalla, kun vainajalle puetaan kuolinpaita, päälle asetetaan lakana ja tuoreita kukkia. Joskus kuolinvuoteen vierellä lauletaan, jutellaan ja muistellaan menneitä aikoja. "Hyvästijättö saattaa kestää useita tunteja. Monille omaisille on tärkeää, että vainaja saa olla siinä vuoteessa ja siinä huoneessa, missä hän on viimeiset päivänsä viettänyt." Omaisiin ollaan yhteydessä vielä potilaan kuoleman jälkeenkin. Kolme kuukautta kuoleman jälkeen hoitokodissa järjestetään keskustelu- ja kahvittelutilaisuus, jossa omaiset voivat kertoa missä mennään ja kuinka elämä on jatkunut surun jälkeen.


Millaista työtä teette omaisten kanssa?


Paula Holmela ei voi sanoa varsinaisesti surevansa poisnukkuneita potilaitaan. Kuitenkin kun pienten lasten isä tai äiti kuolee, loppuvat sanat ja pää on täynnä kysymyksiä. Silloin Holmela myöntää itkevänsä yhdessä omaisten kanssa. "Siinä vaiheessa on hyvä muistaa, että se on sen perheen suru. Se ei ole minun suruni, enkä minä voi ottaa sitä heiltä pois. Tehtäväni on kulkea rinnalla. Voin vain aavistaa miltä heistä tuntuu."

Työn vaikeat hetket liittyvät riittämättömyyden tunteeseen. Vuodet työssä ovat kuitenkin opettaneet olemaan itselle armahtavampi. Nyt Holmelasta tuntuu, että työ on parasta mitä voi tehdä, eikä hän vaihtaisi sitä mihinkään. "Välillä on uupuneita ja väsyneitä hetkiä, jolloin mietitään, että kuinkahan tästä selvitään. Jotenkin sitä kuitenkin tulee aina vapaapäivien jälkeen uudelle innolla töihin. Tärkeintä on se, että muistaa omat rajansa. Miksi minä odotan enemmän, jos minulla ei ole kuin sen verran, kuin mitä minulla on."


Työsi edut ja haitat?
Onko suhtautumisesi kuolemaan muuttunut?
Turtuuko kuolemaan?
Mistä saat tukea työhösi?


Copyright: Nina Kurki

Hoitokodin talvipuutarhan suihkulähde solisee. Valo siivilöityy viherkasvien lomitse. Aulassa raidallinen kollikissa venyttelee ja jatkaa matkaansa avoimesta ovesta pihamaalle. Aika tuntuu pysähtyneen. Kuoleman talo on kuitenkin täynnä elämää. Paitsi että talossa itketään, surraan ja kuollaan, siellä myös nauretaan ja iloitaan niistä hetkistä, jotka ovat tässä ja nyt. "Meillä ei ole kuin tämä päivä ja meidän tehtävämme on ottaa hetkestä kaikki mahdollinen irti. Täällä on paljon arjen iloista menoa; pieniä iloisia hetkiä omine vitseineen ja tarinoineen. Meillä käy paljon vierailijoita myös ulkopuolelta. On kansantanssiryhmää, runon lausuntaa ja päiväkotien lapsia, jotka käyvät ilahduttamassa meitä. Kyllä tässä talossa nauruakin on."


Elämää isolla e:llä
Vapaaehtoistyöntekijöillä tärkeä rooli


Linkit:

Takaisin