Selkä herättää tunteita

Seppo Tenhonen. Copyright: Päivi Kapiainen-Heiskanen

Selkään liittyy paljon vääriä uskomuksia. Takavuosina selkäkipua pyrittiin lievittämään pitkillä sairaslomilla ja vuodelevolla. Nyt selkäleikkauspotilaskin nostetaan pystyyn pari päivää leikkauksen jälkeen. Fysiatrian ylilääkäri Seppo Tenhonen Mikkelin keskussairaalasta tuumii, että aina tutkimuskaan ei kerro potilaan kunnosta. Joskus kivuliaan potilaan selkä näyttää kuvissa tolkulliselta ja huonokuntoisen selän omistaja taasen porskuttaa mainiosti.

Tilastojen valossa 90 % suomalaisista sairastaa selkäänsä jossain vaiheessa elämäänsä. Ennen selkävaivoihin altisti kova työ. Nyt uusia selkäpotilaita povataan istumatyöläisistä. Liikuntaa harrastamattomat tietokoneen ääressä viihtyvät nuoret päätynevät selkälääkäreiden pakeille lähivuosina. Tavallinen selkäkipu, noidannuoli, kestää viikon verran ja paranee itsekseen. Jos kivut jatkuvat, kannattaa lähteä lääkärin pakeille.


Milloin kannattaa lähteä lääkärille?


Ennen vanhaan selkävaivoja hoidettiin lämmöllä. Nykyään tiedetään, että kotikonstina kylmä tepsii paremmin. Myöskin pitkä sängyssä makuuttaminen on jäänyt historiaan eikä kipulääkkeiden tarvitse olla välttämättä lasten kuumelääkkeitä kummempia. Kipulääkkeiden tehoaminen on hyvin yksilöllistä sekin. Toiset pärjäävät miedoilla lääkkeillä, toiset tarvitsevat järeämpää lääkitystä. Pitkät sairaslomat ovat nekin myytti, sillä sairaslomia ollaan pikemminkin lyhentämässä kestoltaan, Seppo Tenhonen kertoo.


Kotikonsteja kannattaa kokeilla
Hoito on yksilöllistä


Monet selkäpotilaat odottavat pääsyä lääkärille, jotta röntgen kertoisi, mikä selässä oirii. Röntgeniin ei kuitenkaan Tenhosen mukaan kannata mennä ottaa, ellei vaiva ole jatkunut yli kuukautta.


Potilaat osaavat vaatia hienoja tutkimuksia


Selkäleikkauslistalle joutuvat ne potilaat, joiden selkä kipuilee hallitsemattomana polven alapuolelle saakka, ja vaiva on kestänyt kaksi, kolme kuukautta. Leikkauspäätös on aina hoitavan ortopedin ja potilaan yhteinen, sillä leikkauksesta ei takuuvarmasti ole kaikille hyötyä.


Ketkä hyötyvät leikkauksesta?


Myös suosituksen leikkauksen jälkeisistä lepoajoista ovat lyhenemässä samoin kuin sairaslomat. Käytännöt kuitenkin muuttuvat hitaasti, ja puolen vuoden sairaslomia pidetään edelleen normaaleina. Nykykäsityksen mukaan potilas lähtee töihin jo viikon kuluttua leikkauksesta.


Nykykäsitys tukee lyhyttä lepoa


Copyright: Suvi Härkönen

Yhä harvemmat saavat raatamalla selkänsä rikki. Selkää pitää pikemminkin käyttää ja rasittaa. Lasten olisi tärkeää oppia liikkumaan monipuolisesti, sillä luusto kehittyy 16 vuoteen mennessä ja vaikeuksia tulee myöhemmin, jos liikunta ei ole kuulunut päiväohjelmaan jo pienestä pitäen.


Mikä altistaa selkäsairaudelle?


"Melkeinpä tässä joutuu luupsykiatrina olemaan", Seppo Tenhonen tuumii, sillä selkään liittyy niin paljon tunteita ja uskomuksia. Kuitenkin selkäänsä voisi hoitaa päivittäin hyvin näpsäköin konstein. Kun esimerkiksi työkaverit valuvat tupakalle, selkäpotilaan kannattaa oikaista työpaikan lattialle muutamaksi minuutiksi, että kivut lievittyvät.


Vinkkejä arkeen


Takaisin