Elävätkö lapset ja nuoret sinkkuina omassa kodissaan?

Tuula Tamminen. Copyright: Arja Mesimäki

"Oman elämän hallinta ei tipahda kuin taivaasta, vaan aikuisen kautta. Emmekö uskalla enää uskalla puuttua lasten ja nuorten elämään syyllisyyden pelossa? Elävätkö lapsemme sinkkuelämää omissa huoneissaan omissa kodeissaan?" kysyy lastenpsykiatrian professori Tuula Tamminen.

Milloin vanhemmat tietävät lapsensa olevan hoidon tarpeessa, ja milloin taas "häiriköinnin" voi luokitella normaaliksi? Rajanveto ei näytä olevan helppoa ammattilaisellekaan. Tammisen mielestä vanhempien pitäisi aina pysähtyä miettimään mistä on kyse, jos lapsen käytös muuttuu olennaisesti huonompaan suuntaan. Esimerkiksi jos kaverit jäävät kokonaan pois, lapsen olemus ja ilmeet muuttuuvat tai jos lapsi ei suoriudu tehtävistään yhtä hyvin kuin ennen. Pahoinvointi ei aina näy ulospäin kovin voimakkaana, ja pikkulapsen masennusta on joskus todella vaikea todeta; onko lapsi luonteeltaan vain hiljainen, arka ja itsekseen viihtyvä vai onko kysymys vakavasta masennuksesta?

Tammisen mukaan lasten psykiatriseen tutkimukseen tai hoitoon pääsee tällä hetkellä selkeästi sen tarpeessa oleva lapsi. Vaikka lasten mielenterveyspalveluja on viime vuosien aikana lisätty ja tehostettu, hoidon tarve on edelleen paljon suurempi resursseihin nähden. Hankalaksi tilanteen on tehnyt erikoisrahoitusten myöntäminen vain vuodeksi kerrallaan. Seuraavan vuoden rahoituksesta ei ole varmaa tietoa, ja siten etukäteen on vaikea miettiä, miten pitkistä hoitojonoista selvitään.

Tuula Tamminen puhuu vanhempien syyllistämisestä ja syyllisyyden tunteiden välttämisestä. Kyky tuntea syyllisyyttä on yksi tärkeä kypsyyden ja ihmisyyden mitta. Se on asia, johon me kasvamme ihmisinä ja jonka kautta meistä tulee vastuullisia. Syyllisyyden tunne on käyttöenergiaa, joka ohjaa meitä tekemään muutoksia parempaan suuntaan. "Niin kauan kun tunnet syyllisyyttä, tiedät että vanhemmuus on elossa", hän tiivistää. Toinen juttu on, jos jää jumiin syyllisyydentunteensa kanssa.


Kypsymättömät syyllisyyden tunteet
Saako vanhempia syyllistää?


Nykylasten aikuisen malli näyttää tulevan median kautta. Lapset imevät myös televisiosta kaikkea, mikä liittyy tunteisiin. Lapsi tarvitsee kuitenkin pysyvästi lähelleen aikuista, joka jakaa tunteita hänen kanssaan. Aikuisen tunteet ovat lapsen käyttäytymisen oppimisessa vahva väline. Mitä äiti tekee, kun hän loukkaantuu? Mitä vanhemmat tekevät, kun he ovat iloisia? Television sarjoissa ihmiset vaihtuvat parisuhteissa tiuhaan, äitiys, isyys ja perhe eivät korostu. Mikä houkuttelisi kasvamaan kasvamaan aikuiseksi, kun aikuisten maailma näyttää niin rankalta, stressaavalta ja ilottomalta?


Onko pikkutytön haave enää tulla isona äidiksi?


Sosiologian professori Riitta Jallinoja Helsingin yliopistosta toteaa, että suorittamisen ja menestyksen merkitys yksilön hyveenä nykymaailmassa on ylikorostunut, ainakin perhe-elämää ajatellen. Ajan avulla voidaan osoittaa, mitä ihmiset arvostavat tai pitävät tärkeänä. Tämän aikakauden sankareiksi nousevat ne, joilla on vähiten aikaa jaettavana. Voittajat ovat sosiaalisesti pärjääviä yksilöitä, jotka herkillä tuntosarvillaan aistivat, millaiseksi ihmiseksi kannattaa tulla ja mitä muut haluavat.


Ajan vähyys on menestyksen mitta
Miten naiset selviävät "ruuhkavuosista"?


Riitta Jallinoja. Copyright: Arja Mesimäki

Miten sitten käy vanhemmuuden, kun aikakakun siivu perheelle vain ohenee? Vanhemmat alkavat opettaa lapsiaan pärjäämään tässä maailmassa. Lapset kasvatetaan hyvin varhain itsenäisiksi ja tulemaan toimeen ilman vanhempien tukea. Vanhemmat ikään kuin siirtyvät syrjään, vaikka heidän pitäisi kulkea lastensa vierellä tukien heitä.


Itsenäinen lapsi - vanhempien välinpitämättömyyttä?


Moni lapsi pärjää näissä kiemuroissa hyvin, koska he ovat osanneet lukea ympäriltä olevilta ihmisiltä tulevat viestit oikein. Kaikilta tämä ei kuitenkaan onnistu, vaan he alkavat liioitella, esimerkiksi tarkkailemalla pakonomaisesti ikätovereiltaan tulevia viestejä. Hyvä esimerkki tästä on sairastuminen anoreksiaan. Ikätovereiden suosio saatetaan ostaa myös riippuvuudella. Kaveriporukkaan sitoudutaan vahvoin symbolein, joita ovat alkoholi, tupakka ja huumeet. Näiden symbolinen arvo on suurempi kuin itse nautinto.

Jallinoja kertoo myös median positiivisesta voimasta. Lasten ja nuorten pahoinvointiin liittyvät kauhutarinat ovat saaneet ihmiset ajattelemaan. Tämä synnyttää pelon kulttuuria: kenelle tahansa voi tapahtua jotakin pahaa, ja hyvienkin perheiden lapsille voi käydä huonosti. Pelko näyttää toimivan hyvin tehokeinona nykyisessä yhteiskunnassa.

Nettiradio Mikaelin arkistosta:

Linkit: