Eläimillä on ystäviä Mikkelissä

Hanna Laanti ja Veera-neiti. Copyright: Suvi Härkönen

Eläinsuojeluasiat ovat Mikkelissä varsin hyvällä tolalla. Mikkelin Eläinsuojeluyhdistyksen eli Mesy ry:n ylläpitämä löytöeläintalo sijaitsee Pursialan kaupunginosassa, vanhassa omakotitalossa. Löytölemmikit odottavat siellä joko vanhaan tai uuteen kotiin pääsyä, ja joskus talolla vierailee jokunen luonnonvarainenkin eläin. Löytöeläintalo toimii pääosin vapaaehtoisten voimin, aamuhommiin on tosin otettu muutama työmarkkinatukea saava harjoittelija. Hanna Laanti suojelee leipätyönään lapsia ja harrastuksenaan eläimiä.

Löytöeläintalolla riittää vilinää. Kissoja on monessa huoneessa ja karanteeniosastolla. Muutama koira juoksee ovelle tervehtimään vieraita. Vuosittain talolle saapuu reilut 300 eläintä, joista suurin osa löytää uuden kodin ja jokunen pääsee takaisin vanhaan kotiinsa. Hanna Laanti kertoo, etteivät kovinkaan monen eläimen omistajat kaipaile perheenjäsenensä perään. Koirat ja varsinkin rotukoirat haetaan takaisin omaan kotiin useammin kuin kissat. Sekarotuisten, raskaana olevien koirien perään harvemmin soitellaan.
"Lähes kaikki eläimet löytävät uuden kodin. Meillä oli täällä sellainen veteraaniporukka, joka oli perintöä ensimmäiseltä löytöeläintalolta. Veteraanikissat sijoitettiin kampanjan avulla, eikä sen jälkeen ole uutta veteraaniporukkaa syntynyt. Toisilla toki kestää uuden kodin löytyminen vähän kauemmin kuin toisilla."

Tyypillisin löytöeläin on edelleen kissa, joka on esimerkiksi pyörinyt jonkun talon ympärillä pidemmän aikaa. Kissa joko houkutellaan kyytiin tai pyydystetään loukulla, joita saa lainaksi löytöeläintalolta. Laanti kertoo, että löytökissaporukka on kuitenkin vähenemässä. Esimerkiksi Helsingissä suurin osa löytöeläintalon eläimistä on sinne sosiaalisin perustein tuotuja.
"Se kuvaa meidän ihmisten pahoinvointia: ei pystytä huolehtimaan niistä eläimistä, jotka on huolehdittaviksi otettu."


Mitä kaikkea toimintaanne kuuluu?
Mitä muita eläimiä tuodaan kuin kissoja ja koiria?


Mikkelin kaupunki avustaa löytöeläintalon toimintaa suurin piirtein saman verran, kuin mitä Mikkelin Eläinsuojeluyhdistys maksaa vuokraa kaupungille tiloistaan. Lain mukaan kuntien täytyy huolehtia löytöeläimistä 15 vuorokauden ajan. Tältä ajalta kunta maksaa hoitomaksun jokaisesta eläimestä. Tämän jälkeen eläimet siirtyvät Mesy ry:n omistukseen, ja niille aletaan etsiä uutta kotia.

Rambo-kissa. Copyright: Suvi Härkönen

Löytöeläintaloa ei pystytä pyörittämään kaupungilta heruvilla tukieuroilla, vaan varoja kerätään muiden muassa Mesy ry:n jäsenmaksuilla, erilaisilla tilaisuuksilla, kirpputoritoiminnalla ja eri liikkeissä ympäri kaupunkia sijaitsevilla kolikkolippailla. Myös yksityiset ihmiset antavat talolle lahjoituksia. Hanna Laanti kertoo, että ihmiset ovat hyvin kiinnostuneita toiminnasta, ja viikoittaisena vierailupäivänä talolla käy paljon eläinten ystäviä. Paikallinen ilmaisjakelulehti julkaisee myös viikoittain palstaa löytöeläintalon kuulumisista.


Jos haluaa täältä eläimen, kuinka pitää menetellä?


Hanna Laanti työskentelee päivisin vastaavana ohjaajana Mikkelin perhekuntoutuskeskuksessa. Löytöeläintalolla Laanti toimii päivystäjänä. Kissa-allergia ei estä vapaaehtoistyötä, sillä talolla on erilaisia hommia aina pyykin pesusta ja kaupassa käynnistä koiran ulkoiluttamiseen ja tilaisuuksien järjestämiseen asti. Päivittäistä eläinten ruokintaa, hiekkalaatikoiden tyhjennystä, siivousta ja toimistotyötä on todella paljon.

"Ihmisen sivistyneisyys mitataan sillä, kuinka ihminen huolehtii pienemmistään. Ihminen on ottanut kaikki kotieläimet ja lemmikit huolehdittavakseen ja mielestäni on ihmislajin tehtävä huolehtia niistä, jos varsinainen omistaja ei pysty", pohtii Laanti syitä omaan vapaaehtoisuuteensa.

Laannin mielestä vanha sanonta "kyllä luonto omistaan huolen pitää" ei päde enää nykypäivänä, koska ihminen on sotkenut omilla toimillaan luonnonkin. Hän ottaa esimerkiksi siilin, joka ei edes kuulu Suomen alkuperäiseen eläimistöön, vaan on tuotu tänne Keski-Euroopasta.
"Ennen vanhaan siilit pystyivät elämään pihapiireissä, joissa oli kompostit, joissa oli lämmin ja kaikenlaista syötävää. Nyt kaupungit ovat muuttuneet niin paljon, ettei siilillä ole enää luontaista elinympäristöä. Esimerkiksi siilin kohdalla ei voida sanoa, että kyllä luonto huolehtii, vaan kyllä ihmisen täytyy hieman auttaa siilin pärjäämistä."

Eläinten kanssa työskennellessä sattuu ja tapahtuu. Laannin vapaaehtoisen uralle mahtuu sekä iloisia että ikävämpiä muistoja.
"Yksi tuorein tapaus on hyvä esimerkki siitä, mihin ihminen voi pystyä: Olin eilen käyttämässä eläinlääkärissä pulua, jonka jalat oli sidottu yhteen karhunlangalla, ja se lanka oli jo syöpynyt syvälle lihan sisälle. Eläinlääkäri sai hienosti vapautettua linnun kahleista, ja nyt lintu on karanteenissa toipumassa vammoistaan, ennen kuin se vapautetaan takaisin Kirkkopuistoon."

Niko-kissa. Copyright: Suvi Härkönen
Veera-neidin tarina
Aavekoira Belo
Pikkukoira karkuteillä


Nettivideossa pääsee tutustumaan löytöeläintaloon.


56k modeemi/ISDN (160x120, 45 Kbps)
ADSL (320x240, 225 Kbps)


Nettivideo kestää noin 4 minuuttia. Katsominen vaatii RealPlayer-ohjelman (versio 8) ja vähintään ISDN-liittymä on suositeltava. Nettivideon on kuvannut Suvi Härkönen. Leikkaus ja tuotannon ohjaus Matti Markkanen.

Linkit:

Nettiradio Mikaelin arkistosta:

Takaisin