Runoja syntyy kun Antero Möttöstä ihastuttaa tai vihastuttaa

Antero Möttösen kirja. Copyright: Katja Moilanen

Paltamolainen Antero Möttönen on kirjoittanut runoja siitä saakka, kun ensimmäisen kerran tarttui kynään eli 7-vuotiaasta 70-vuotiaaksi. Hänen omaleimainen tuotantonsa on riimiteltyjä mielipiteitä ajankohtaisista aiheista. Runoja on voinut lukea liki viikoittain Paltamon paikallislehdestä, Väylästä, ja kirjoista. Yleensä tekstit ovat yleiskieltä, mutta Kainuun murre kulkee teksteissä ajoittain mukana.

Runoja ja tekstejä syntyy, kun ajankohtaiset aiheet alkavat joko vihastuttaa tai ihastuttaa runoilijaa. Möttönen kirjoittaa omaksi ilokseen ja myös tilauksesta.


Milloin kiinnostuit kirjoittamisesta?
Mistä runojen aiheet löytyvät?


Möttönen kuvailee, että joskus teksti tarvitsee pullahtaakseen pitkänkin hautomisajan. Kun joskus teksti syntyy viidessä minuutissa, pisimmillään siihen on mennyt kymmenenkin vuotta. Tekstien aihe voi olla niin mukava kuin harmittavakin aihe, joka ihastuttaa tai vihastuttaa.


Kauanko runojen kirjoittaminen kestää?
Antero Möttönen. Copyright: Katja Moilanen

Antero Möttösen vuosikymmeniä syntynyt tuotanto tunnetaan hyvin Kainuussa. Moderni runonlaulaja on vähän hämmentynytkin saamastaan palautteesta. "Liika kehuminen hävettää", hän tuumii.


Minkälaista palautetta saat?


Antero Möttönen asuu Paltamon Koikeronvaaralla. Nelilapsisen perheen isänä hän teki päivätyönsä maanviljelijänä, sahurina ja VR:llä.

Koti-Kainuu (Antero Möttösen runo vuodelta 1968)