Kulttuurista tuli Pirkko Heikkiselle elämäntapa

Pirkko Heikkinen. Copyright: Nina Kurki

Pirkko Heikkinen on ollut mukana kehittämässä Mikkelin kulttuurielämää yli kolmekymmentä vuotta. Parhaiten Heikkinen tunnetaan kirjoittajakoulutuksen vetäjänä, jolta valmistui pari vuotta sitten aiheeseen liittyvä lisensiaatin työkin. Yksi on poikinut toista. Heikkinen on ollut mukana esimerkiksi Mikkelin Kirjoittajien toiminnassa, J. H. Erkon kirjoituskilpailun raadissa ja valtion kirjallisuustoimikunnassa. Myös valtakunnallisesti kiinnostava kirjallisuusseminaarisarja on vakiinnuttanut paikkansa.

Mikkelin ammattikorkeakoulun äidinkielen lehtori Pirkko Heikkinen tuli alun perin opettajaksi Suomen Nuoriso-opistoon. Taustalla olivat Jyväskylän yliopistosta hankittu maisterin tutkinto sekä kiinnostus teatteria ja kirjallisuutta kohtaan. Heikkisen työ sisälsikin aluksi nykyistä enemmän teatterikirjallisuuden opetusta sekä näytelmien ohjausta.

70-luvun alkupuoliskolla Suomeen perustettiin paljon kirjoittajayhdistyksiä, niin myös Mikkeliin. Tässä yhteydessä pohdittiin myös kirjoittajakoulutuksen järjestämistä, ja tuumasta toimeen ryhdyttiin jo ennen 70-luvun puoliväliä. Tuolloin kirjoittamisen opettamiseen suhtauduttiin vielä naureskellen, mutta itäsuomalaiset kirjailijat ja kirjoittamisesta kiinnostuneet olivat asiasta toista mieltä.


Miksi Suomen Nuoriso-opistossa alettiin opettaa kirjoittamista?
Millainen suhde teillä oli Mikkelin Kirjoittajiin?


Ajan myötä Suomen Nuoriso-opiston kirjoittajakoulutus on muuttunut jonkin verran. Alussa koulutuksessa olivat mukana kaikki lajit, mutta nykyisin näistä korostuvat lyhytproosa ja tv-käsikirjoittaminen. Opiskelijoitakaan ei tarvitse enää haalia ympäri Suomea, kun koulutuksesta on tullut osa Mikkelin ammattikorkeakoulun kulttuuri- ja nuorisotyön yksikön toimintaa. Heikkinen kertoo, että koulutuksen hakuprosessissa kiinnitetään huomiota erikoisesti kirjoittajalahjakkuuteen.

Vaikka kirjoittajakoulutus onkin varsin hiljaista toimintaa, jossa lähinnä kynät suhisevat ja tietokoneet rapisevat, toimintaa ollaan konkretisoimassa Kirjan ja kynän Etelä-Savo -projektin avulla. Projektin tarkoituksena on edistää kirjoittajakoulutusta ja kirjoitettujen tekstien näkyvyyttä ja käyttöä. Projektin hahmo on vasta muotoutumassa, mutta kolmen paikkakunnan - Mikkelin, Pieksämäen ja Savonlinnan - kesken tehdään jo yhteistyötä.

Copyright: Suvi Härkönen

Vaikka romantiikan myytti kirjailijasta luovana nerona ei enää varsinaisesti vallitsekaan, kirjoittajakoulutukseen suhtaudutaan edelleen paikoin jopa epäillen. Aiheesta on kuitenkin julkaistu jonkin verran tutkimusta esimerkiksi Jyväskylän yliopistossa. Heikkinen arvelee, että kirjoittajakoulutus saa pikku hiljaa alleen suhteellisen luotettavan tieteellisen patjan, jolloin ei tarvitse enää todistella, että kirjoittamista voi todella opettaa ja oppia. Lisäksi nuoret nykykirjailijat suhtautuvat kirjoittajakoulutukseen positiivisesti ja ovat usein itsekin esimerkiksi kirjallisuuden tai filosofian opiskelijoita.


Voiko huonosta kirjoittajasta tulla hyvä kovalla työllä?
Uusi sukupolvi suhtautuu kirjoittajakoulutukseen toisin.
Millaisin odotuksin opiskelijat tulevat kirjoittajakoulutukseen?


Suomen Nuoriso-opiston kampuksella on pidetty 70-luvulta saakka vuosittain myös kirjallisuusseminaari, jonka järjestämisessä Heikkinen on ollut voimakkaasti mukana alusta asti. Alkunsa se on saanut Väinö Linna -päivistä, mutta aiheet ovat olleet välillä hyvinkin anarkistisia: Munat meni mutta Kollaa kestää, Äiti kieltää naimasta, Terror! Naispaholainen ottaa omansa. Sittemmin aiheet ovat pehmenneet. Esimerkiksi viime kesän aiheena olivat salaisuudet.


Kuinka seminaarisarja sai alkunsa?


Oman aikansa Heikkisen elämästä ottaa myös J. H. Erkon kirjoituskilpailu, johon vuosittain lähetetyistä töistä hän karsii jatkoon pääsijät. Tämä tarkoittaa käytännössä noin 500 lähetyksen avaamista: noin 10 000 - 11 000 runon tai novellin lukemista.


Millainen on roolisi J. H. Erkon kirjoituskilpailussa?
J. H. Erkon kirjoituskilpailusta


Copyright: Suvi Härkönen

Vapaa-ajallaan Heikkinen kaiken muun lisäksi vielä opiskelee, käy teatterissa ja oopperassa, kirjoittaa teatterikritiikkiä, löhöilee ja nauttii hyvistä kirjoista, joita hänellä onkin valtavasti. Isä kannusti kirjojen ostoon jo lapsena, ja valtion kirjallisuustoimikuntavuosina kirjoja alkoi tulvia melkeinpä ovista ja ikkunoista. Sittemmin kirjahylly on lihonut omista ostoksista. Asunnon vaihto oli surullinen päivä, sillä Heikkinen joutui luopumaan noin 2000 ystävästään tilan puutteen vuoksi. Mielikirjailijoikseen hän mainitsee kaksi kuopiolaista voimanaista: Maria Jotunin ja Minna Canthin. Mielikirjaa hän ei osaa nimetä. Kirjoja kun tulee ja menee. "Se on ikään kuin tulinen rakkaussuhde, joka kestää useamman päivän. Sitä oikein kihisee ja kiehuu siinä, ja sitten ottaa toisen kirjan ja sama kihinä alkaa uudelleen."


Kaikenlaiselle kirjallisuudelle on paikkansa.


Nettiradio Mikaelin arkistosta: