4 Asenteet Internetiä kohtaan

4.1 Käyttäjien asennoituminen

Pääosa käyttäjistä näkee, että kirja ja kirjallisuus voivat hyötyä Internetistä. Kokonaisten kaunokirjallisten teosten julkaisemisen kannalla ei tosin ole kukaan. Ainoastaan muutamassa lomakkeessa arvellaan, että verkko voi soveltua pienimuotoiseen julkaisemiseen; esimerkkeinä mainitaan lyriikan tai novellien julkaiseminen. Yhden vastaajan mielestä kirjallisuus voi hyötyä Internetistä "olemalla mukana, näkymällä todellisina sisältöinä" (MKD17).

Noin puolet käyttäjistä pitää Internetiä hyvänä tiedotus- ja markkinointikanavana. Monessa vastauksessa Internetin rooli nähdään nimenomaan lukijoiden palvelijana tai välietappina matkalla konkreettisen kirjan luo. MKB4 arvelee, että ihmisiä voi houkutella lukemaan Internetin kautta, MKC10 taas, että parhaimmillaan hyöty ilmenisi kirjailijan ja lukijan vuorovaikutuksena. Internet nähdään myös hyvänä kirjojen - niin uusien kuin käytettyjenkin - myyntikanavana.

MKB3, NKC14 ja MKE21 ottavat huomioon vastauksissaan myös vaarat, jotka saattavat uhata verkossa julkaistuja tekstejä. Kaikki kolme nostavat esille piratismin ja tekstien väärinkäytön. MKE21 kirjoittaa: "kuvien ja tekstien piratismista ei juuri puhuta; se kun ei ole yhtä mediakiinnostavaa kuin musiikin piratismi".

Kirjailijoiden etuja ajava Suomen kirjailijaliitto (Jarkko Laineen haastattelu 6.10.2001) onkin huolissaan tekijänoikeuskysymyksistä, sillä jos kirjailija nyt julkaisee tekstejään verkossa, hän samalla tavallaan luopuu tekijänoikeuksistaan, koska verkon valvominen on käytännössä mahdotonta. Jo pitkään verkossa tekstejään julkaissut kirjailija Leena Krohn (1998) toteaa, ettei hän ole "kokenut menettäneensä taloudellisesti mitään, koska on useimmista teksteistään saanut jo jonkinlaisen korvauksen". Krohn arvelee myös saaneensa verkon kautta uusia lukijoita, jotka ovat mahdollisesti myös ostaneet jonkin painetun kirjan.

NKC14 kirjoittaa, että "kirja voi löytää (verkosta) lukijansa ja kirjailija kustantajansa ja kääntäjänsä". Tämä lienee kuitenkin toiveajattelua, sillä ainoastaan yksi prosentti käsikirjoitustaan kustantajalle tarjoavista esikoiskirjailijoista ylittää julkaisukynnyksen. Viime vuosina kirjoittajien määrä on sitä paitsi lisääntynyt. Tähän on johtanut ainakin kaksi syytä: mekaanisen kirjoitustaidon lisääntyminen ja tekstinkäsittelyohjelmien yleinen hallinta. Uusien kykyjen metsästys verkosta lienee ainakin Suomessa harvinaisempaa.

Verkkokirjallisuudella ei ole vielä vakiintunutta muotoa. MKB3 arvelee, että verkkokirjallisuuden mahdollisuuksista "pauhataan" aivan turhaan, sillä "sehän on vanhan sopan lämmittämistä uudelleen". MKB3 näkee verkkokirjallisuuden nimenomaan verkkoon siirrettynä perinteisenä kirjallisuutena.

Markku Eskelinen käyttää aiheesta kriittisen puheenvuoron kirjassaan Digitaalinen avaruus (1997). Hän näkee, että "digitaalinen tekstuaalisuus poistaa joitakin kirjan asettamista rajoituksista". Suurin osa verkossa olevista suomalaisten kirjailijoiden teksteistä noudattelee kuitenkin hyvin pitkälle perinteisen kirjallisuuden estetiikkaa. Eskelinen (1997, 11-12) huomauttaakin, että "vaikka digitaalinen avaruus ei ainakaan ensi silmäyksellä vaikuta kirjallisuutta suosivalta toimintaympäristöltä, täytyy siitä tehdä sellainen".

Toimivien sovellusten luomisen esteeksi nousevatkin todennäköisimmin linkittämättömän aikakauden asennelukkiumat, esimerkiksi käsitys kirjoittamisesta yhden oikean ilmaisun etsimisenä eikä useiden yhtä oikeiden vaihtoehtojen rakentamisena. (Eskelinen 1997, 22)

Eskelinen itse on julkaissut verkossa romaanin Interface eli 800 surmanluotia, jossa hän kokeilee erilaisia verkkoilmaisun muotoja. Verkkoilmaisuun ja uusmediaan yleisesti liitetään usein interaktiivisuus, kerronnan multilineaarisuus sekä ajan ja tilan problematisoituminen (Herkman 2001, 147-149). Eskelinen kokeilee "kirjallisuuskäyttöliittymässään" varsinkin kahden ensimmäisen suomia mahdollisuuksia. Lukija voi osallistua teoksen luomiseen tekemällä valintoja. Tämä voi esimerkiksi valita teoksessa olevien jaksojen tilalle laajennetun version tai kokonaan toisen, pyytää lisää tietoa henkilöistä, teemoista tai vaikkapa jostakin sivuutetusta sivujuonesta; myös lukijoiden itse kirjoittamat jaksot voidaan liittää osaksi kokonaisuutta. (Eskelinen 1997, 47-49.) Jarkko Laine (haast. 6.10.2001) sanoo olevansa Eskelisen kanssa samaa mieltä siitä, ettei perinteisen kirjallisuuden siirtämisessä verkkoon sellaisenaan ole järkeä, vaikka Eskelisen teoksen lopputulos onkin hänen mielestään varsin pitkästyttävä. Laine kuitenkin toteaa, että "kaikki on vähän pitkästyttävää ja hassun näköistä kun katsoo alkuvaihetta".

Taakse - Sisältö - Eteen

Takaisin