Vesi herättää tunteita

Copyright: Minna Surakka

Taiteilija Ari Koskela on koulutukseltaan teologi ja toiminut vuosia papin virassa eri puolilla Suomea. 90-luvun puolivälissä lievä sydänkohtaus ja loppuunpalaminen pysäyttivät hänet miettimään elämäänsä uudelleen, ja työ kuvataiteilijana alkoi syvällisen itsetutkiskelun seurauksena. Tätä nykyä Koskela maalaa työkseen. Kotimaisemissaan Kesälahdella hänellä on kuudes näyttelykesä. Yhteensä näyttelyitä on ollut vuodesta 1997 lähtien parikymmentä eri puolilla Suomea.

Käytettyään vuosia toisten ihmisten tukemiseen ja heidän tunteidensa tutkimiseen, Koskela käy nykyisin töissään läpi omia kokemuksiaan ja tunteitaan. Prosessi jatkuu vielä näyttelyvieraiden kanssa keskustellessakin. Yksi hänen tavoitteistaan on löytää taideterapialle metodi, jolla tekijä voi ilmaista tunteitaan suoraan, turvautumatta symboliikkaan.

Ari Koskela. Copyright: Minna Surakka
Toisten tunteiden tutkistelusta omien tunteiden läpikäymiseen


Koskela maalaa leipäveitsellä lastulevylle. "Pinnan pitää olla rosoinen, kuten minäkin olen", hän perustelee. "Lastulevylle maalatessa taulusta voi myös leikata juuri sen muotoisen kuin haluaa. Kankaalle maalattaessa on rajoituttava suorakulmioon."

Ei-esittävä taide oli hänelle luonteva valinta. "Olen alusta lähtien pyrkinyt siihen, että en maalaa sitä mitä näen silmillä, vaan teen näkyväksi sitä, mitä silmillä ei voi nähdä. Katsojan on uskallettava tuntea, muuten teos on vain väriä ja muotoa eikä kerro mitään."


Näkymättömän näkyväksi tekeminen on haaste
Abstrakti taide vaatii katsojalta eläytymistä


Copyright: Minna Surakka

Potestas aquae eli Veden valtaa -näyttely on kypsynyt taiteilijan mielessä pari vuotta. Koskela kertoo nykyisen näyttelyn yhdistävän kaksi kokemuspuroa. "Vuonna 2001 Kesälahdella järjestetty vedenalainen taidenäyttely poiki kutsun Valamossa pidettyyn Vesistömatkailuprojektin seminaariin. Minusta alkoi tuntua siltä, että muistelin paljon omia lapsuudenkokemuksiani vedestä ja niitä tunteita, joita vesi herätti. Ajattelin, että olisi mielenkiintoista tehdä niistä tunteista näkyviä."

Näyttelyn teokset muodostavat kolme sarjaa, joissa veteen mennään aina vain syvemmälle. Vaaleasävyinen Lymphae-sarja tutkii veden ja valon herättämiä tunteita, ja teosten tunnelma on kevyt. Diluvies-sarjassa vesi on virtaavaa, teosten hahmot selviä ja värit kirkkaita. Profundum-sarja tuo esiin veden pelottavat puolet, syvyyden ja voiman. Tummasävyisistä teoksista välittyy uhattuna olemisen ja hallinnnan menetyksen tunteita.


Vesinäyttelyn kolme tasoa kuvaavat veteen liittyviä tunteita


Näyttelyn teokset Koskela maalasi nopeasti; kaikkiaan maalaustyö vei vain muutaman viikon. Taustatyö ja aiheen kypsyttely sitä vastoin vei yli vuoden. "Veteen liittyy monenlaisia tunteita. Vesi ei ole aina turvallista. Järven rannalla seistessäni minua pelottaa, että vesi imaisee mukaansa. Ja toisaalta näkymä järvelle on upea."