Sotaherrat eivät tiedä rintamamiehen arjesta mitään

Copyright: Päivi Kapiainen-Heiskanen

Talvisodassa Taipaleenjoella taistellut Edvard "Eetu" Kuivalainen hankki 80-luvun alussa itselleen kirjoituskoneen ja osti pakan paperia kirjoittaakseen muistelmansa. Kahden vuoden uurastuksen jälkeen mies sai valmiiksi yli 200 sivun muistelmat elämästään. Kirjoittaminen oli hänelle tärkeää, jotta tulevat sukupolvet saisivat oikean kuvan siitä, minkälaista rintamamiehen elämä oli toisen maailmansodan melskeissä, kun "ei kysytty mielipidettä".

Eetu Kuivalainen taisteli talvisodassa etulinjan edessä konekiväärimiehenä. Jatkosodassa hän toimi moottoripyörälähettinä, sotapoliisina ja autonkuljettajana. Ehtipä hän mukaan myös Lapin sotaan autoineen. "Toivon senkin ajan koittavan, ettei toisten tappamisesta saa kunniamerkkejä", hän miettii. Elämässä pitää olla huumoria, oli hänen asenteensa tiukoissakin tilanteissa. "Olen ollut koko ikäni demokraatti", Kuivalainen kuvaa omaa esimiehiä pokkuroimatonta linjaansa, joka johti myös monenlaisiin kommelluksiin ja rangaistuksiin.

Nettivideolla 95-vuotias Edvard Kuivalainen kertoo muistelmiensa syntyvaiheista. Haastattelu on tehty 29.3.2004 Veteraanipuistossa Mikkelissä.


56k modeemi/ISDN (160x120, 50 Kbps)
ADSL (320x240, 225 Kbps)


Nettivideo kestää noin 7 minuuttia. Katsominen vaatii RealPlayer-ohjelman (versio 8) ja vähintään ISDN-liittymä on suositeltava. Videon kuvasi ja editoi Matti Markkanen.

Edward Kuivalainen. Copyright: Päivi Kapiainen-Heiskanen

Edvard Kuivalainen pitää parhaana sotakirjana kautta aikojen Erich-Maria Remarquen kirjaa Länsirintamalta ei mitään uutta. Heti sen jälkeen tulevat Väinö Linnan kirjat. Väinö Linnaan löytyy sellainenkin yhtäläisyys, että miehet olivat hyvin samantyyppisissä tehtävissä ja tilanteissa talvisodan ajan.

Edvard Kuivalaisen sotavuodet 1939-1945
Synnynnäiset kertojanlahjat omaava Kuivalainen ennätti käydä kansakoulua vasta sota-aikana ja silloinkin vain yhden talven. Nettiradio Mikaeli julkaisee Edvard Kuivalaisen kirjoittamat muistelmat sotavuosien osalta. Alkuperäisten konekirjoitusliuskojen pohjalta tekstin on editoinut ja oikolukenut Päivi Kapiainen. Muistelusten teksti on pyritty säilyttämään mahdollisimman autenttisena ja lyhentämättömänä.

Edvard Kuivalaisen lapsuusvuosien kuvaus
Edvard Kuivalainen lähti kotoaan Karjalankannakselta 15-vuotiaana kaksi markkaa taskussaan. Päällään hänellä oli ohuet vaatteet niin, että "aina sai olla palelemassa". Hän laskee olleensa yli kahdessakymmenessä ammatissa ja käyneensä 13 maassa. Tässä on hänen oma kuvauksensa varhaisista vuosista maatalossa Karjalassa.

Nettiradio Mikaelin arkistosta: