Lukiko Ahti Karjalainen itsensä jo pienenä viisaaksi?

Copyright: Katriina Partanen

Jo pienenä poikana edesmenneellä valtiomiehellä Ahti Karjalaisella oli hyvät mahdollisuudet viisastua ja pysyä kärryillä maailman tapahtumista, sillä hänen äitinsä piti postiasemaa Karjalaisten kotona Lepolassa. Samassa pihapiirissä isä hoiteli kauppaa ja hoivattiinpa omavaraistaloudessa myös viljelykset ja eläimet. Vuosikymmenet ja lukuisat tapahtumat myöhemmin Karjalaisen syntymäkoti Lepola siirtyi perheen vakituisesta asumuksesta suvun kesänviettopaikaksi ja lopulta päätyi myyntiin. Tänä kesänä Lepola avattiin yleisölle museoksi.

Ahti Karjalaisen synnyinseutuun ja kodin henkeen pääsee tutustumaan Hirvensalmen Kuitulan kylässä. Hirvensalmen kunta osti Lepolan tilan itselleen vuonna 2002. Lepolan ja Ahti Karjalaisen elämän ympärille on sittemmin kehkeytynyt hankkeita, joissa monien tekijöiden yhteistyössä on kunnostettu tilaa 1950-lukulaiseen asuunsa ja suunniteltu teeman ympärille erilaisia sisältöjä. Lepolan tilan lisäksi Karjalaisen elämästä innostuneet hirvensalmelaiset suunnittelevat valtiomiehen elämäntyöstä ja poliittisesta urasta kertovaa näyttelyä Hirvensalmelle.

Katja Vänttinen. Copyright: Katriina Partanen

Videolla hankevetäjä Katja Vänttinen kertoo, millaista elämää Lepolassa on vietetty, mitä museotilan esineet kertovat Karjalaisen perheestä ja miksi Lepolaan kannattaa tutustua.


56k modeemi/ISDN (160x120, 50 Kbps)
ADSL (320x240, 225 Kbps)


Nettivideo kestää noin 9 minuuttia. Katsominen vaatii RealPlayer-ohjelman (versio 8) ja vähintään ISDN-liittymä on suositeltava. Videon toimitti Mervi Sensio. Kuvaus ja editointi Katriina Partanen.

Nettiradio Mikaelin arkistosta:

Linkki: