Kirjoittamaan oppii kirjoittamalla ja lukemalla paljon

Aiotko kirjailijaksi, kysyi Mika Waltari vuonna 1935 ilmestyneessä kirjassaan tarkoituksenaan antaa käytännöllisiä neuvoja aloittelevalle kirjailijalle. Waltarin kirja ei ole menettänyt merkitystään vuosikymmenien kuluessa: kirjoittamaan oppii kirjoittamalla ja lukemalla - paljon

  • Kirjailija Mari Mörö on ohjannut harrastajia vuosikausia
  • Suomalaiset ovat ahkeria pöytälaatikkokirjoittajia. Kirjoittaminen on harrastuksena halvimmasta päästä ainakin niin kauan, kun tyytyy kirjoittamaan kotonaan tai kansalaisopiston kurssilla. Nykyisin ei moni nouse esikoiskirjailijaksi samaan tapaan kuin Waltarin aikoihin, vaan takana on kirjoittajakursseja ja -kouluja ennen kuin kustantamon ovi aukeaa. Kirjailijan ammatti nähdään edelleen tarunhohtoisena, vaikka itse työ on arkista aherrusta näyttöpäätteen ääressä.


  • "On mukavaa ohjata harrastajakirjoittajia" - Merja Virolainen arvostelee tekstejä
  • "Kirjoittamista voi ohjata" - Riitta Marttilan työmaa on kansanopistossa
  • "Lukekaa kirjoja!" - Ritva Sorvali ohjaa ryhmiä

  • Koulutus takaa, että yhä useampi kirjoittaja hallitsee hyvin tekniikat ja äidinkielen. Kirjoittajan pitää myös löytää oma ääni, joka poikkeaa muiden kirjailijoiden äänestä eli tavasta kirjoittaa.

  • Akateeminen status luovalle kirjoittamiselle - Pekka Vartiainen

  • "Kirjoittaminen on väline itsensä löytämiseen - Kaisa Rajamäki kouluttaa yliopistossa
  • Kirjailijamaistereita yliopistoon, toivoo Miisa Jääskeläinen
  • Kirjankustantaminen on muuttunut tuotteistamiseksi. Isot kustantamot etsivät menestyskirjailijoita, joiden avulla saadaan markkoja taloon. Pienkustantamot erikoistuvat tiettyihin kirjallisuuden lajeihin. Prosaistien on helpompi saada tekstinsä läpi kuin runoilijoiden. Harrastajarunoilijat päätyvätkin usein omakustanteen tekoon. Suomeen kaivataan kirjailijoille omia managereita samaan tapaan kuin muualla maailmassa. Kustannustoimittajat perustaisivat omia tallejaan ja myisivät omien kirjailijoidensa kirjoja parhaimmin sopivalle kustantajalle.

    Kirjailijoilta odotetaan jatkuvasti suurta kertomusta, joka kertoisi nykyhetken todellisuudesta. Se on kuitenkin harhaanjohtavaa toiveajattelua, sillä jälkimodernissa yhteiskunnassa ei enää ole yhtä suurta kertomusta, vaan paljon pieniä pirstaleisia tarinoita. Kaikenlaiset tarinat omakustanteista suurten kustantajien bestsellereihin kertovat yhdessä suuremman kertomuksen kuin yksi kirja tai kirjailija voisi koskaan kertoa.

  • Kynät ja ajatukset teräviksi - kirjailijat kaipaavat keskustelua ja "kunnon kirjailijoita"
  • Bittinikkarista kirjallisuusihmiseksi - Karo Hämäläinen opiskelee ja kirjoittaa kritiikkiä
  • Kirjallisuuden talonmies - kirjailija Niina Hakalahti ei halua väheksyä tietoverkkoja

  • Miksi minä tätä teen? - filosofian lisensiaatti Petri Pietiläinen

    Ensimmäiset pelkästään tietokoneella julkaistavat kirjat ovat jo ilmestyneet Yhdysvalloista, mutta tavallinen paperinen kirja ei varmastikaan menetä pitkään aikaan merkitystään. Verkkojulkaisu on uudenlainen tapa saada tekstinsä julkisuuteen. Esiin on noussut kysymyksiä siitä, pitäisikö verkkojulkaisujen toimituksien karsia tekstejä yhtä tiukalla kädellä kuin kustantamoissa. Sananvapaus ja sanomisen vapaus vallitsee verkossa ja julkaisukynnyksenä on mahdollisuus verkkopalvelimen käyttöön.

  • Linkkejä
  • Suomen kirjoittajayhdistykset
  • Suomen kansanopistot
  • © Nettiradio Mikaeli / Sari Järn 1999