Museoissa eletään vaatimusten ristitulessa

Copyright: Mervi Sensio

Mitä kerätään, miten esitetään? Millä tekniikalla tallennetaan? Miten palvellaan asiakkaita, rahoittajia ja tulevaisuuden sukupolvia? Siinä liuta kysymyksiä, joita museot tänä päivänä joutuvat tämän tästä pohtimaan. Perustehtäviensä lisäksi museot joutuvat yhä useammin mukaan moneen. Samaan aikaan jättimäisiä arkistoja pitäisi muuttaa pahvikorteista digitaalitiedostoiksi. Työsarkaa riittää ja raha on tiukassa, huokaavat museoihmiset.

Museot monessa mukana
Mikkelin museotoimen johtaja Pirjo Julkunen toteaa, että tämä aika on museoille suuri haaste. Vaatimuksia kuuluu niin kansalta kuin kaupungilta ja valtioltakin. Museoiden on osallistuttava tietoyhteiskunnan rakentamiseen ja kaupunki-imagon nostamiseen. Äärielämyksiä hakeva kansa ei museoon marssi, jollei tarjolla ole jotain todella kiinnostavaa. Samaan aikaan sadat ja tuhannet kuvat, esineet ja kokoelmat odottavat jonossa digitaaliseen arkistoon pääsyä.

Saippuankeittoa multimediaesityksenä
Marttojen perinnetietokeskus Syreeni avattiin Mikkeliin vuosi sitten. Lähtökohtana on esitellä marttojen, naisten ja suomalaisen kodin arkea sadan vuoden ajalta. Näyttelyyn rakennettiin mukava multimediaseikkailu, jossa pääsee sukeltamaan vuosikymmenien taakse monella tapaa. Johtaja Kirsi Vesterbackan mukaan aito esine on silti kunkku.

Nettiradio Mikaelin arkistosta: