Närhinen nappaa tuulen filmille

Tuula Närhinen. Copyright: Ira Siimes

Miten puut piirtävät? Kuinka tuulen liikkeen saa tallennettua valokuvaan? Kuvataiteilija Tuula Närhinen tarkastelee töissään luonnonilmiöitä itse kehittelemiensä metodien avulla. Närhisen näyttely Tuulikokeita on esillä Mikkelin Valokuvakeskuksessa elokuun loppupuolelle saakka.

Helsinkiläinen Tuula Närhinen yhdistelee töissään erilaisia materiaaleja ja tekniikoita, jotka määräytyvät työn aiheen mukaan. Usein teokset ovat installaatioita, joiden osana voi olla valokuvia, piirustuksia, maalauksia tai esineitä. Tällä hetkellä useimmat aiheet liittyvät luonnonilmiöihin, sillä Närhinen työskentelee Helsingissä Harakan saarella, jossa sijaitsee myös lintujen suojelualue ja luontokeskus. Saari on otollinen paikka tarkkailla vuodenaikojen ja säiden vaihtelua.

Närhinen on käynyt Kuvataideakatemian ja valmistunut arkkitehdiksi Teknillisestä korkeakoulusta 1990-luvun puolivälissä. Hän ilmoittaa kuitenkin olevansa ammatiltaan kuvataiteilija. Vaikka Närhinen käyttää työssään yhtenä havainnollistamiskeinonaan valokuvaa, hän ei koe olevansa varsinainen ammattikuvaaja. Osuvin luokittelu töille olisi hänen omasta mielestään käsitetaide tai tila-aikataide. Luonnonilmiöiden rekisteröinti eri tavoilla ja ylipäätään ilmiöiden näkyviksi tekeminen kiinnostavat häntä.


Miten ja milloin kiinnostuit liikettä tallentavista kuvista?


Närhisen lamppu. Copyright: Ira Siimes

Mikkelin Valokuvakeskuksessa esillä oleva Tuulikokeita-näyttely pitää sisällään kaksi teossarjaa, Tuulipiirtureita (2000) ja Surf (2001). Näyttelyn töissä Närhinen on valokuvannut aaltojen, puiden ja kasvien liikettä pitkällä valotusajalla. Käytännössä tuulen aikaansaama liike tallentui filmille pienen lampun avulla. Valmiissa vedoksessa näkyy ohut valojuova, joka kertoo tuulen suunnasta.
"Tuulipiirtureita -kuvasarjassa on siis yksi lamppu, joka on hyvin keveä. Se painaa ehkä muutaman gramman. Olen itse rakentanut laitteen joulukuusen kynttilään tarkoitetusta polttimosta ja kahdesta ohuesta kuparilangasta."


Havaintoja kuvaustilanteista


Valokokeilun lisäksi Närhinen antoi puille mahdollisuuden piirtää tuulen avulla. Hän kiinnitti oksaan mustan tussikynän ja antoi sille paperia, joka oli kiinnitetty vanerilevyyn.
"Yritin pitää paperia paikallaan, ja annoin oksan tussikynineen osua paperiin. Pyrin häiritsemään mahdollisimman vähän itse oksan liikettä."

Vaikka luonnonilmiöt jossakin muodossa ovat esillä useissa Närhisen töissä, hän ei omasta mielestään ole luontokuvaaja.
"Esimerkiksi Maisema eläinten silmin -työ oli ehkä myös jonkinlainen kommentti luontokuvaajille sinänsä. Ideana oli se, että pyrin itse tehdyillä neulanreikäkameroilla ottamaan kuvia paikoista, mihin ihmissilmä ei pääse."
Paikkojen valinta ja kameroiden muoto määrittyivät eri eläinten näkökulmista. Tällä Närhinen pyrki kääntämään nurinpäin sen, kuka katselee ja ketä. Yleensä luontokuvaajat tarkastelevat eläimiä, mutta Närhisen työssä eläimet pääsevät kameran taakse.


Millä perusteella valitsit näkökulmaeläimet?


Närhinen ei oikeastaan tee pitkän tähtäimen suunnitelmia etukäteen, vaan työt etenevät vuosi ja projekti kerrallaan.
"Tällä hetkellä on meneillään eläinten jälkiin liittyvä projekti ja toinen, joka liittyy valoon ja valokuvan kemiaan sitä kautta, kuinka valo vaikuttaa lehtivihreään ja kasveihin."

Närhinen käyttää apunaan myös tieteestä lainattuja menetelmiä, joten häntä voisi kutsua eräänlaiseksi tutkijaksi. Hän kokeilee kaikkia mahdollisia välineitä, "joilla voi saada kuvaa aikaiseksi."
"Esimerkiksi kasvivärejä käsittelevässä työssäni käytin menetelmää, jonka nimi on kromatografia. Sitä käytetään eri seosten tutkimiseen, koska se paljastaa, mitä eri aineita joissakin yhdisteissä voi olla sisällä."

Omien projektien ja kokeilujen lisäksi Tuula Närhinen tekee opetustyötä useammassa paikassa. Vakituista virkaa hänellä ei ole, mutta tuntiopetusta hän on tehnyt muun muassa Helsingissä Kuvataideakatemiassa ja Taidekoulu Maassa sekä Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän koulutusyksikössä.

Närhisen mielestä hänen työnsä ikäviin puoliin kuuluvat tuottaminen ja tekniset asiat. Antoisinta puolestaan on se, kun onnistuu rakentamaan laitteen tai metodin, joka toimii juuri niin kuin hän oli ajatellut. Kun työskentely perustuu useimmiten kokeellisiin menetelmiin, ei koskaan voi olla varma lopputuloksesta. Se ei kuitenkaan Närhistä haittaa, vaan hän kokee sattuman tuottaman yllätyksellisyyden positiivisena seikkana.

Puupiirturi. Copyright: Ira Siimes

Tuula Närhinen työskentelee Harakan saarella viidettä vuotta. Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskus on vuodesta 1989 lähtien omistanut sieltä talon, jossa on noin 25 taiteilijoille vuokrattavaa huonetta. Alun perin talo on ollut Suomen Puolustusvoimien käytössä kemian laboratoriona. Tällä hetkellä talossa työskentelee kuvataiteilijoita, kirjailijoita ja yksi teatteriohjaaja.

Närhinen on syntyperäinen kaupunkilainen, mutta Harakka-saaren luonto työympäristönä on paikka, josta riittää ammennettavaa. Vaikka maisema sinänsä pysyy samana, se on kuitenkin aina erilainen säästä ja vuodenajasta riippuen. Närhinen ei tee eroa vuodenaikojen välillä, vaan työskentelyajaksi sopii mikä tahansa. Kesällä ei ole opetustöitä, joten silloin on enemmän aikaa omille projekteille, mutta toisaalta talven ilmiöt kiinnostavat yhtä lailla.
"Aina löytyy uutta ja sitä jää miettimään, miksi joku asia on niin kuin se on ja miten ilmiö syntyy. Miten sitä voisi kuvata tai voiko sitä ylipäätään kuvallisesti tallentaa?"


Harakka-saari työympäristönä
Miten Suomessa arvostetaan tällaista taidetta?


Nettiradio Mikaelin arkistosta:

Linkit: