Rekikoirat - harrastus ja elämäntapa

Copyright: Lieksan media-assistenttiopiskelijat

Monilla rekikoiraharrastus on alkanut tuttavan kautta. Aluksi on voitu ottaa vain pari koiraa lainaan viikonlopun talviretkelle, ihastuttu ja kelpuutettu koirat perheenjäseniksi. Myöhemmin viaton harrastus on saattanut muuttunut puolipäivätyöksi, ja takapihalla ilmaantuu pian kokonainen koiratarha. Varmaa kuitenkin on, että koiraharrastus vetää koko perheen mukaansa. Useimmat koiratarhan pitäjät ja rekikoiraohjelmien järjestäjät siirtyvät myös kilpailemaan.

14-13.3.2003 Nurmeksessa pidetty Karelia Charm -kisa keräsi rekikoirakilpailijoita Ruotsista, Norjasta, Tanskasta, Saksasta, Tshekistä, Slovakiasta, Iso-Britanniasta, Ranskasta, Belgiasta sekä Sveitsistä. Aurinkoinen viikonloppu Hyvärilän matkailukeskuksessa antoi hienot puitteet tavata alan harrastajia.


Kilpaileminen ei riitä motivaatioksi pitämään yllä koiraharrastusta

Joni Elomaa on koirien kasvattaja sekä koiravaljakko-ohjelmapalvelujen tuottaja Kuusamosta. Hän on osallistunut aktiivisesti valjakkokilpailuihin 20 vuotta. Tällä kertaa voitto irtosi Nurmeksessa Karelia Charm EM-kisoissa keskipitkällä matkalla avoimessa luokassa. Elomaa vertaa kisaa maratoniin, jossa voimat on osattava jakaa tasaisesti, sillä koirien on palauduttava myös seuraavalle kilpailupäivälle. Keskipitkällä matkalla taitettiin 55 kilometrin maastoreitti vuorokaudessa kolmen päivän ajan eli yhteensä hurjat 175 kilometriä.


Nettivideon kesto noin 4 minuuttia.
56k modeemi/ISDN (160x120, 50 Kbps)
ADSL (320x240, 225 Kbps)


Lihaskuntoa ja vapauden tunnetta

Copyright: Lieksan media-assistenttiopiskelijat

Koirahoitolan pitäjä Karl Habermannin mukaan parasta koiravaljakon ajossa on vapauden tunne; se kun viilettää yksin metsässä koirien kanssa. Karl kävi Suomessa ensimmäisen kerran viisi vuotta sitten. Tutuiksi ovat tulleet myös Ruotsi, Norja, Venäjä sekä USA. Vaikka lajin harrastajia löytyy Euroopasta tuhat määrin, ainoastaan Alaskassa on tarjolla rahapalkintoja. Alpeilla harjoitteleva saksalainen pitää matkustelua vaativaa harrastustaan kalliina. Pääsponsorina toimii oma vaimo. Karl vitsaileekin, ettei ole haittaa, jos nai miljonäärin. Rekikoirilla ajamista hän suosittelee jo siksi, että se kasvattaa lihaskuntoa. Habermannia haastatteli saksaksi Päivi Kapiainen. (Video auf deutsch).


Nettivideon kesto noin 5 minuuttia.
56k modeemi/ISDN (160x120, 50 Kbps)
ADSL (320x240, 225 Kbps)


Alkukantaiset huskyt ovat alkuperäisiä rekikoiria

Itä-Siperiasta saapuneet huskyt rantautuivat Alaskaan 1900-luvun alussa. Ilmeni, että pitkän matkan kilpailuissa ne olivat lähes voittamattomia. Raimo Lehtinen tutustui huskyihin kymmenisen vuotta sitten, kun vaimo osti perheeseen ensimmäisen koiran. Pian heillä olikin koossa kokonainen siperianhusky-lauma. Syksyllä koirat alkavat tulla levottomiksi, kun halu juoksemiseen kasvaa. Harjoittelu aloitetaan ilmojen viilentyessä elo-syyskuussa. Kuten kilpaurheilussa yleensä, huollot tankkauksineen ovat tärkeä osa rekikoiraurheilua.

Copyright: Päivi Kapiainen-Heiskanen
Nettivideon kesto noin 3 minuuttia.
56k modeemi/ISDN (160x120, 50 Kbps)
ADSL (320x240, 225 Kbps)


Nettivideoiden katsominen vaatii RealPlayer-ohjelman (versio 8) ja vähintään ISDN-liittymä on suositeltava.

Jutun toimittivat Pohjois-Karjalan ammatillisen aikuiskoulutuskeskuksen Lieksan osaston media-assistenttiopiskelijat Heli Koukkunen, Jukka Kettunen, Marika Leinonen, Mikko Puittinen, Outi Nousiainen ja Juha Hyvönen.

Nettiradio Mikaelin arkistosta:

Linkki: