Satavuotias Mikkelin kaupunginorkesteri on kova joukko

Copyright: Mikkelin kaupunginorkesteri

Mikkelissä, pienessä sisämaakaupungissa, tehtiin kulttuurihistoriaa sata vuotta sitten, kun Mikkelin musiikin ystävien yhdistys syntyi, palkkasi kapellimestarin ja ryhtyi valistamaan neljän tuhannen asukkaan kaupunkia musiikin keinoin. Oikeisiin mittasuhteisiin tempaus asettuu, kun muistetaan, että vastaavanlaisia orkestereita soitteli vasta Helsingissä ja Turussa. Reippaat kymmenen vuotta sitten kunnallistettu jousikokoonpano toimii nykyään kansainvälisesti, muttei arastele soittaa navetassakaan. Orkesterin vetovastuuta pyöritetään osakeyhtiönä.

Orkesterin intendenttinä ja toiminnanjohtajana on toiminut osakeyhtiöpohjalta viimeiset seitsemän vuotta pohjalainen tahtonainen, Helinä Tepponen, joka ei itsekään ole törmännyt vastaavanlaiseen yrityspohjaiseen järjestelyyn muissa taidelaitoksissa. Vaikka ratkaisu syntyi aikoinaan olosuhteiden pohjalta, se on osoittautunut toimivaksi malliksi Mikkelissä. "Vaikka olen ostettu ja myyty morsian, en ole kovin ulkopuolinen ja tämä antaa enemmän vapauksia kuin jos olisin virkamies".


Yritysmuotoisuus antaa kehittämiseen vapauksia


Tepponen luonnehtii, että orkesteri toimi yllättävänkin säännöllisesti sata vuotta, kunnes 1990 toiminta päätettiin kunnallistaa 12 jousisoittajan kokoonpanona. Kahtatoista soittajaa voi pitää torjuntavoittona, sillä alun perin puhuttiin kahdeksasta soittajasta. Toiveissa siintää toki alkuaikojen 15 soittajan miniorkesteri. Orkesterin kehittyessä kaupunkiin on kasvanut myös kamarimusiikkia ymmärtävä yleisö, jota ei nykyään välttämättä saa liikkeelle selkeästi "helppo" konsertti.


Minkälaiseen aikaan orkesteri perustettiin 100 vuotta sitten?
Tänne on kehittynyt mielettömän hieno yleisö
Käsittämättömiä yllätyksiä tulee konserttien suosiossa
Tärkeitä säveltäjiä ja kapellimestareita


Copyright: Mikkelin kaupunginorkesteri

St. Michel Strings -nimellä orkesteri levytti viime syksynä puolalaista jousiorkesterimusiikkia. Periaatteena oli, että levy tehdään, kun kaikki tuntuu valmiilta ja jos Mikkelissä mitä tehdään, se tehdään hyvin. Ovatko kaupungissa vuosia järjestetyt kansainväliset musiikki- ja balettijuhlat sitten nostaneet jousiorkesterin rimaa?


Talvella syntyy toki hauskaa vertailua


Kaupunginorkesterilla on epävirallinen rooli myös maakuntaorkesterina. Yhteistyötä tehdään paikallisten soittajien, kuten sotilassoittokunnan, oopperan tai musiikkiopiston kanssa. Kaikkiaan orkesteri soittaa 50-60 esiintymistä vuodessa. Suuri osa konserteista järjestetään kaupungin ulkopuolella ja mielellään poikkeuksellisissa paikoissa maalaiskunnissa, kuten vaikkapa seurojentaloilla.


Yhteiskonsertit tuovat vaihtelua
Eri paikkakunnilla on oma kantayleisö


Kun orkesterin intendentin työ yleensä on hallinnon pyörittämistä, Mikkelissä toiminnanjohtaja rakentaa St. Michel Strings -kokoonpanosta brandia tavoitteena kehittää kaupunkiin kansainvälisesti noteerattava jousiorkesteri. Nyt puuttuvat kolme soittajaa ostetaan tärkeisiin konsertteihin ja levytyksiin.

Copyright: Mikkelin kaupunginorkesteri
Toiminnanjohtaja vetää shakespearilaista linjaa


Lähivuosien tavoitteisiin kuuluvat kansainvälistyminen ja levytykset. Toiminnanjohtajan suunnitelmissa mikkeliläisjousia nähdään jatkossa kerran vuodessa ulkomailla, ja vuosittain syntyy uusi levytys. Ensimmäinen ulkomaan reissu vie vastavierailulle Puolaan ensi syksynä.


Syksyllä lähdemme liikkeelle


Helinä Tepposen mielestä musiikissa ei enää ole olemassa paikallista tai alueellista tasoa. Minimitasona pidetään valtakunnallista tasoa. Ulkomailla taasen pääsee kohtaamaan yleisön ilman ennakkoasenteita.


Ulkomailla olosuhteet ovat mielenkiintoiset


Helinä Tepponen. Copyright: Päivi Kapiainen-Heiskanen

Yksi tulevaisuudessa odottava idea on viedä mikkeliläisjouset konsertoimaan myös pääkaupunkiseudulla vaikkapa kerran vuodessa. Myös maan valtalehden kriitikot ovat löytäneet konsertit ja matkaavat konsertteihin Mikkeliin varsin säännöllisesti.


Suomi on kantapääpainotteinen maa


Mikkelin kaupunginorkesteri näkee tärkeänä toimia säveltäjien yhteistyökumppanina ja varteenotettavana uuden musiikin esittäjänä. Siksi jatkossakin kantaesityksillä on ohjelmistossa merkittävä rooli.


Missä jouset ovat viiden vuoden kuluttua?


Nettiradio Mikaelin arkistosta:

Linkki: