Marja-Liisa Vartion kiihkeä elämä

Marja-Liisa Vartio. Copyright: Otavan arkisto, kuvaaja Leo Kosonen 1957

Marja-Liisa Vartio (1924-1966) ehti lyhyen ja kiihkeän uransa aikana kirjoittaa laajan tuotannon runoutta, proosaa ja proosarunoutta. Etelä-Savon Säämingistä kotoisin ollut Vartio oli 50-luvun johtavia modernisteja, jota on luonnehdittu näkijäksi ja suomalaisen proosan uudistajaksi. Entisen Säämingin kunnan nielaissut Savonlinna juhli Vartion elämäntyötä elokuussa 2002.

Marja-Liisa Vartiolla oli vahva käsitys elämän ykseydestä, siitä, että luonto ja ihminen ovat yhtä. "Luonto oli hänelle voimaa, hän imi energiaa sisaristaan puista ja maisemasta, joka täytti hänet ja huuhtoi masennukset pois", kiteyttää professori Leena Kirstinä, joka puhui kirjailijan tuotannosta Vartion teemapäivänä.

Kirstinä kuvaa Vartiota impulsiiviseksi ja elämännälkäiseksi naiseksi, joka suhtautui elämään ja toisiin ihmisiin avoimesti ja hyväksyen. Vartio oli parhaimmillaan silloin, kun työtä oli paljon ja elämässä saattoi porhaltaa täyttä höyryä. Kirstinä kertoo ihailevansa sitä sinnikkyyttä, jolla kirjailija piti kiinni optimistisesta elämänasenteestaan niinäkin hetkinä, kun väsymys ja tyhjyyden tunne yllättivät.


Intensiivisiä kirjoittamiskausia ja tyhjyyttä


Kirjallisuuden uudistaja ja armoitettu kertoja

Professori Leena Kirstinä. Copyright: Minna Surakka

Kun Marja-Liisa Vartio aloitti uransa, Suomen kirjallisuudessa oli käynnissä murros. Professori Kirstinä pitää 50-luvun modernistien joukkoon lukeutuvaa Vartiota merkittävänä uudistajana, joka nosti tuotannossaan esiin paljon uusia asioita ja auttoi aikalaisiaan näkemään, mihin suuntaan suomalainen kirjallisuus voisi kehittyä. Myös runoudessaan hän löysi uusia ilmaisutapoja ja kehitti niitä. Kertova ote ja rikas kuvien käyttö olivat Vartiota omimmillaan.

Kirstinä näkee Vartion vaikutuksen ulottuvan laajalle. "Hän toi kirjallisuuteemme paljon sellaisia ideoita, joita toiset ovat jatkaneet", huomauttaa Kirstinä. "50-lukulaisten romaanikirjailijoiden välillä on paljon sellaista vuoropuhelua, jota ei ole vielä käsitelty. Esimerkiksi Veijo Meren Sotilas Jokisen vihkiloma on kommentti Vartion romaaniin Tunteet."

Vartio toi kirjallisuuteen uuden muodon lisäksi uuden näkökulman. "Hän näytti yleisölle uudessa valossa kirjallisuudessamme tutut hahmot, maalaiset ja erityisesti naiset", sanoo Kirstinä. Poikkeuksellista Vartion tuotannossa oli myös se, että hänen kertojansa pysyttelee taustalla. Erityisesti pääteoksessaan Hänen olivat linnut kirjailija antaa roolihenkilöidensä viedä tarinaa eteenpäin vuoropuhelussaan. Lukijan vastuulle jää päättää, kenen totuus on lähinnä oikeaa.

Maan ja veden välillä

Copyright: Minna Surakka

Koko Vartion tuotannossa kulkee keskeisenä teemana kahden elementin välillä häilyminen, jota Kirstinä nimittää välitilassa olemiseksi. "Välitilassa olo viittaa myös identiteetin muodostumiseen, siihen, olenko minä se joka tästä peilikuvasta näkyy."

Välitilan kuvaukset saattavat juontaa juurensa Vartion lapsuudesta, jolloin hän asui talvet isänsä luona Kirkkonummen Klaukkalassa ja kesät äitinsä kanssa Säämingissä, nykyisen Savonlinnan alueella. Hänen nuoruusvuosiinsa sattunut sota-aika oli sekin eräänlainen välitila: rintama oli kotoa kaukana, mutta tietoisuus sodasta oli kuitenkin jatkuvasti läsnä.

Kirstinä kertoo Vartion puhuneen myös työstään eräänlaisena välitilana, elämän ja kuoleman välisenä tasapainotteluna. Kahden tilan tai elementin välillä ollaan myös maaseudulla, joka on muuttumassa kaupungiksi. Totuuskin jää Vartiolla usein välitilaan: esimerkiksi romaanissa Hänen olivat linnut ei ole yhtä ainutta oikeaa kertomusta, vaan useita, ja lukija joutuu itse etsimään tapahtumien oikeaa kulkua lukuisten eri kertomusten välistä.


Välitilan kuvaus toistuu Vartion tuotannossa


Vartion teemoja on myös viestinnän tavaton vaikeus. Ihmisten kommunikaatio katkeilee; mitä halutaan sanoa ja mitä oikeasti sanotaan ovat eri asioita, ja keskustelu ajautuu tuon tuostakin hakoteille. Erityisesti Vartio pohti naisten puhetta sekä naisten ja miesten puheen eroja. Vartion henkilöhahmot eivät löydä oikeita sanoja, eivät keksi, miten saisivat sanotuksi sen mitä tahtovat. Tuloksena ei kuitenkaan ole tragiikkaa, vaan murheellinen kääntyy Vartion kynän avulla koomiseksi, huomauttaa Kirstinä.


On puhe, ja sitten ovat tunteet ja ajatukset
Traagisesta koomiseen


Naisen työ, naisen arki

Copyright: Minna Surakka

Marja-Liisa Vartio kirjoitti paljon naisten elämästä. Hän ei suoranaisesti puuttunut naisten yhteiskunnalliseen asemaan, vaan puhui mieluumin heidän tunteistaan ja arjestaan.Hän marssitti kirjallisuuden näyttämölle tavallisen naisen ja kysyi, onko hän itse asiassa kovin tavallinen, millainen ylipäätään on tavallinen ihminen ja millaisia ovat tavallisen ihmisen tavalliset kokemukset.

Kirstinä ei pidä Vartiota korostetusti naisasianaisena, vaikka tämä kuvaakin naisten elämää laajasti tuotannossaan. Suomalaisen naiskirjallisuuden perinteessä Vartio vertautuu hänen mielestään 30-luvun ekspressionisteihin ja Maria Jotuniin.

"1800-luvulla Minna Canth käsitteli naisten yhteiskunnallista asemaa ja sai omalla työllään parannettua naisten asemaa. 1900-luvun alkuvuosikymmeninä kirjallisuuteen ilmestyi uusi nainen, joka etsi oman naiseutensa toteuttamista ja omaa paikkaansa yhteiskunnassa kodin ulkopuolella. Muiden naiskirjailijoiden ohella erityisesti Ain' Elisabet Pennanen, Maria Jotuni ja L. Onerva pohtivat teoksissaan juuri tätä", valottaa Kirstinä. "30-luvulla taas pohditaan äitiyttä, nimenomaan naista äitinä ja naisen subjektiivisia kokemuksia ja henkilökohtaisia tuntemuksia tuodaan esille."


Tytöstä naiseksi romaanissa Mies kuin mies, tyttö kuin tyttö


Naiseuden ja äitiyden problematiikan lisäksi Vartio kirjoitti naisten arkisesta työstä, erityisesti maaseudun naisten työstä. Hänen kirjoissaan esille pääsivät myös keskiluokkaiset naiset, joita hän kuvaa romaaneissaan Kaikki naiset näkevät unia ja Hänen olivat linnut.

Vaikka naisen tunteita oli suomalaisessa kirjallisuudessa kuvattu paljon, vasta Vartion teoksissa esiintyi naisia, joilla oli sielu sanan metafyysisessä merkityksessä. "Oikeastaan koskaan aikaisemmin kirjallisuudessamme ei ollut tuotu esille sitä, että nainen on eksistentiaalinen olento", hymähtää Kirstinä. Vartion tuiki tavallinen rouva Pyy kokee saman olemassaolon ahdistuksen kuin aikakauden kirjallisuuden mieshahmotkin.

Kuvat puhuvat

Copyright: Minna Surakka

Suomalainen kirjallisuus on Kirstinän mielestä aina ollut perin rationaalista. Jopa 50-luvun modernismi kammoksui kaikkea kontrolloimatonta ja järjellä käsittämätöntä. Marja-Liisa Vartion kuvailmaisu, unien työstäminen ja käyttäminen materiaalina kirjoittamisessa oli sen vuoksi jotakin uutta.


Unikuvista aineksia kerrontaan
Vartio runoilijana


Vartio ei runoudessaankaan nostanut itseään etualalle, vaan häivytti kertojan äänen pois. Hän etäännytti itsensä ja pyrki luomaan kuvia, jotka puhuttelisivat toisiakin.

Vartion runouden Kirstinä näkee jatkavan jo itkuvirsistä alkavaa suomalaisen naisrunouden perinnettä. Juuri tätä runousperinteen jatkuvuutta hän pitää merkittävänä Vartiossa. "Sodanjälkeinen runous otti potkua Edith Södergranista, ei Katri Valasta tai Tulenkantajista", huomattaa Kirstinä. Vaikka Södergran oli myös Vartiolle tärkeä, hänen oma tuotantonsa nousi myyttien, kansanrunouden ja Kantelettaren perinteen pohjalta.

Professori Leena Kirstinä piti esitelmän Marja-Liisa Vartion teemapäivän iltajuhlassa Savonlinnasalissa 9.8.2002. Tämän jutun aineistona on käytetty esitelmää ja professori Kirstinän haastattelua.

Nettiradio Mikaelin arkistosta: