YleX tarjoaa tuttua elämänasennetta

Copyright: Päivi Kapiainen-Heiskanen

Vaikkei Ylen suuresta radiouudistuksesta vielä olekaan saatavana virallisia arvioita, YleX:n ohjelmajohtaja Ville Vilénin mukaan hänen luotsaamansa kanava ei hukannut Radiomafian kuuntelijakuntaa, vaan se tavoittaa nyt entistä paremmin oman kohderyhmänsä eli alle kolmikymppiset "opintolainan ja asuntolainan välissä olevat ihmiset". Julkisen palvelun YleX haastaa kaupalliset radiot selkeällä reseptillä: puheohjelmia, hyvää suomen kieltä ja uutta kotimaista musiikkia.

Vilén arvioi, että Radiomafian siirtyminen historiaan surtiin perusteellisesti, ja uusi kanava pääsi aloittamaan puhtaalta pöydältä. Yleisradion mittarit omalle ohjelmatuotannolle ovat yleisön tyytyväisyys, ohjelmien määrä ja ohjelmiston monipuolisuus. Ohjelmajohtaja Vilén on tyytyväinen oman kanavan tuloksiin. Populaarikulttuuriin pohjanneesta kanavasta syntyi tietylle kohderyhmälle ja elämänasenteelle suunnattu kanava.


Kohderyhmänä ovat ensimmäisestä kodistaan irtautuneet


Vaikkei Ylen tarvitsekaan kilpailla kaupallisten radioiden kanssa mainosrahasta, kuuntelijoista kilpailu on sitäkin tiukempaa. Myös julkisen palvelun radioyhtiön on tavoitettava yleisönsä. Vilén vakuuttaa, että Ylen kilpailuvaltti on hyvä sisältö. YleX tarjoaa puhetta noin 35 % ohjelma-ajasta, kun kaupallisella puolella puheen osuus jää alle kymmeneen prosenttiin.


Olemme erittäin kiinnostuneita hyvästä kielestä


Vilén uskoo, että YleX pärjää jatkossakin kaupallisille kanaville tarjoamalla erilaisia ohjelmia vaikeistakin aiheista. Keskipäivällä lähetettävät pitkät, liki puolen tunnin haastattelut tiukoista aiheista ovat perusyleläistä ohjelmaa. Oleellista on kuitenkin se, että kanavan juontajat ja toimittajat puhuvat samaa kieltä kuuntelijoiden kanssa. Aina ikä ei määritä kuuntelijakuntaa, vaan pikemminkin elämänasenne.


Meillä ei päivä paista aina, vaan tarjolla on synkkiäkin teemoja


Reilu vuosi sitten Ylen johtajisto alkoi puhua radiosta tapettina, osana sisustusta. Ville Vilénin mukaan on mukauduttava siihen, että osa yleisöstä pitää radiota tapettina, ohjelmavirtana, joka koostuu musiikista ja mainoksista. Musiikkitoimittajana ja päällikkönä vuosia toiminut ohjelmajohtaja muistuttaa, että musiikki on iso sisältö, jonka valinta ei sekään ole helppoa. Soittolistojen laatimista hän pitää musiikkipolitiikan työvälineenä. YleX pyrkii nostamaan esille uutta, kiinnostavaa kotimaista musiikkia.


Ylessä ei tehdä pelkkää tapettia
Soittolista on musiikkipolitiikan työväline


Ohjelmajohtajan työ on pitkälti strategioiden tuottamista ja viilailua. Vilén tuumiikin, ettei radiokentässä enää hortoilu onnistu, vaan suunnan on oltava selvillä. Ylenkin on markkinoitava omia kanaviaan ja haettava kuuntelijoihin kontaktia menemällä kentälle. Ennen kaikkea kanavan on erotuttava muista. Niinpä ohjelmajohtajalla piisaa strategioiden tarkentamista, vaikka oman kanavan työskentelytapa alkaakin olla hahmottunut. YleX luottaa tuotantotiimeihin, joissa kunkin ohjelmakokonaisuuden juontajan, kirkkaan keulakuvan, takana on 3-4 ihmisen taustatiimi. Nykyään kanavan radiopersoonien oletetaan olevan äänessä jopa viisitoista tuntia viikossa, eikä se onnistu ilman taustatyötä.

Ville Vilén. Copyright: Päivi Kapiainen-Heiskanen
Juontaja on peili, jonka yleisö näkee


Monet keskushallinnon yksiköt miettivät parhaillaan, miten ne voisivat siirtää työtä maakuntiin. Vilén on matkannut Mikkelin ja Pasilan väliä monta vuotta. Pääkaupungissa vierähtää viikosta neljä päivää ja yksi arkipäivä kotikaupungissa. Strateginen työ sujuu etätyöpäivänä jopa sukkelammin, kun ympärillä ei ole kuhisevaa työyhteisöä keskeyttämässä kirjallisten työn tekemistä. Toisaalta liikkuminen maakunnassa antaa uusia näkökulmia.


Valtakunnallinen radio ei saa olla liian Helsinki-keskeinen
Kiinnostaisiko vielä paluu toimittajan työhön?


Yleisradioon liittyviä juttuja Nettiradio Mikaelin arkistosta:

Linkki: