Löytyykö kuntien krooniseen rahapulaan ratkaisuja?

Cay Sevón. Copyright: Mervi Sensio

Etelä-Savon kuntien taloustilanne ei ole hääppöinen. Krooniseen rahapulaan on monia syitä. Siihen vaikuttavat muun muassa väestön vanheneva ikärakenne ja harva asutus, jotka tekevät palvelujen tuottamisesta kunnille haastavaa. Myös valtiolta kunnille tupsahtaneet uudet tehtävät luovat paineita, sillä tehtävien hoitamiseen ei olla kuitenkaan saatu samaan tahtiin uusia resursseja. Ylijohtaja Cay Sevón sisäasiainministeriöstä tietää Etelä-Savon tilanteen ja toteaa, että kuntien tilannetta helpottamaan ollaan nyt uudistamassa valtionosuusjärjestelmää, jossa kuntien erilaisuus yritetään huomioida yhä paremmin. Mutta auttaako sekään tässä hädässä?

Kuntien taloutta kiristävät monet asiat. Väestön vanheneminen ja syntyvyyden lasku aiheuttavat yhä enemmän paineita sosiaali- ja terveysmenoihin, kun ikäihmiset tarvitsevat palvelunsa ja eläkkeensä, ja niitä rahoittavia veronmaksajia on yhä vähemmän. Kuntien köyhtymisestä syytetään myös valtionosuusjärjestelmää, jolla myös rahoitetaan kuntien tuottamia palveluita kuntalaisille. Valtionosuuksien jaossa ei oteta riittävästi huomioon väestön ikärakennetta, harvaa asutusta ja joitakin muita kuntien erityspiirteitä. Valtio on jakanut kunnille lainsäädännön kautta myös lisää tehtäviä, joista kunnat eivät tahdo selviytyä, sillä tehtäviin ei olla saatu resursseja. Mutta jos laki velvoittaa, ja elämänkin on jatkuttava, on jotain keksittävä. Monet kunnat ovat pelastautuneet eteenpäin ottamalla velkaa. Etelä-Savon kuntien lainakanta oli viime vuonna yhteensä noin 231 miljoonaa euroa, joka on asukasta kohden 1445 euroa. Muuhun maahan verrattuna Etelä-Savon lainakanta oli lähes puolet korkeampi. Valtio ei ole innostunut tällaisesta tavasta porskuttaa eteenpäin, sillä mitä enemmän väestö vanhenee, sitä enemmän tarvitaan vahvaa julkista taloutta. Ei velkaista.


Miksi kuntien talous on kiristynyt?


Hyvinvointivaltion tunnuspiirteenä pidetään, että se huolehtii mahdollisimman tasa-arvoisesti kansalaisistaan. Jos esimerkiksi jokainen sairastunut joutuisi maksamaan sairauden hoidosta todelliset kulut, kuolisivat köyhät sairauteen, kun rikas hoitaisi itsensä kuntoon. Kuntien velvollisuudet peruspalveluiden järjestäjinä ovat siis vakavuudeltaan sellaisia, että jos peruspalveluita ei hoideta, ollaan pian vielä suurempien ongelmien edessä. Kunnanisät kuitenkin keskustelevat, pitääkö kaikkien peruspalveluiden olla maksuttomia tai lähes ilmaisia, ja kuinka laajasti maksujen kerääminen aiheuttaisi eriarvoisuutta kansalaisten keskuudessa? Suuria kysymyksiä ovat myös, ovatko kaikki kunnille osoitetut tehtävät todella tarpeellisia vai voisiko niitä keskittää suurempien yksiköiden hoidettavaksi. Myös palveluiden tuottamisen tehostamisesta puhutaan vuodesta toiseen, mutta kuka voi osoittaa, milloin tehostamisessa ollaan niin huipussa, ettei se enää onnistu?


Pitäisikö kunnan palveluja vähentää?
Pitäisikö palveluista kerätä enemmän maksuja?


Copyright: Päivi Kapiainen-Heiskanen

Kuntien verotulot ja valtionosuudet eli verorahoitus ovat yhteensä rahoitusosuus, jolla rahoitetaan kuntien palvelutoimintaa. Valtionosuus määräytyy laskennallisesti ja sillä tasataan eroja kuntien välillä. Valtionosuuksia kertyi viime vuonna Etelä-Savoon noin 206 miljoonaa euroa, joka on asukasta kohden noin 1268 euroa. Summa on noin 60 prosenttia korkeampi kuin koko maassa keskimäärin. Valtionosuusjärjestelmää ollaan nyt uusimassa. Siten toivotaan, että talousvaikeuksissa olevien kuntien talous saadaan vakautettua. Valtionosuuksien jaossa toivotaan, että jatkossa otetaan yhä paremmin huomioon esimerkiksi väestön ikärakenne, muuttoliike, sairastuvuus, vaikeavammaisten osuus ja lasten huostaanotot. Kestämättömässä tilanteessa oleva kunta voi saada valtiolta myös harkinnanvaraista valtionosuutta äkillisten tai arvaamattomien taloudellisten ongelmien hoitamiseksi. Sitä Etelä-Savoon on virrannut viime vuosina 5-8,5 miljoonaa euroa.


Millaista epätasa-arvoa valtionosuuksien jaossa on?


Yleinen talouskehitys ja valtionosuuksien uudistus vaikuttavat paljon kuntien selviytymiseen tulevaisuudessa. Siihen vaikuttavat myös uudet ideat siitä, kuinka kunnat voivat tuottaa palveluitaan kuntalaisille. Toiset uskovat kuntaliitosten voimaan, toiset muunlaiseen yhteistyöhön. Kainuussa on alkamassa ensi vuoden alusta kokeilu, jossa kuntien tehtävät siirtyvät maakunnalle. Muun muassa sosiaali- ja terveydenhuolto, lukiokoulutus, ammatillinen koulutus ja ammatillinen aikuiskoulutus ovat pian Kainuun maakunnan vastuulla. Kainuun kokeilun valmistelu käynnistyi samaisten ongelmien takia, joita Etelä-Savossakin on, ja maakunnallisella palvelujen tuottamisella pyritään turvaamaan palvelut tasavertaisesti kaikille maakunnan asukkaille. Takana häämötti pelko, että pian palvelut olisivat keskittyneet maakunnan pääkaupunkiin Kajaaniin ja siitä tasa-arvoisuus olisi ollut kaukana. Onko Kainuun malli tulevaisuutta?


Muuttuuko kuntarakenne?


Tavallisen talliaisen elämässä kuntien taloustilanne näkyy ja tuntuu esimerkiksi kuntaveron korotuksina ja terveyskeskusten pitkittyneinä jonoina. Jatkossa - ehkä jo vuonna 2006 - kuntalaisten kukkaroita kaventaa melko varmasti myös kiinteistöverouudistus, joka nostaa kiinteistöveroja huimimmillaan 50 prosentilla. Mitä muuta tulevaisuudessa tulee tapahtumaan? Kuntatalouden kehitystä on ennustettu ja ennusteiden mukaan tulevaisuus näyttää paremmalta. Kaikki kunnanjohtajat Etelä-Savossa eivät kuitenkaan ole ennusteiden kanssa samaa mieltä. Ylijohtaja Sevón suhtautuu ennusteisiin myös varovaisesti, mutta toiveikkaasti.


Mihin positiiviset ennusteet perustuvat?


Nettiradio Mikaelin arkistosta: