Tyssääkö tietoyhteiskunta piuhoihin?

Copyright: Päivi Kapiainen-Heiskanen

Suomi taivalsi tietoeyhteiskunnan kärjessä viime vuosikymmenellä. Tietoverkkoihin ilmestyi palveluita vauhdilla, mutta tasavertaisia, edullisia ja nopeita tietoverkkoja ei saatu kaikkien kansalaisten ulottuville. Liikenne-ja viestintäministeriöltä valmistui syksyllä 2000 selvitys, jonka mukaan noin 95 % suomalaisista on tehokkaan valokaapeliverkon lähellä. Vaikka runkoverkko olisikin lähellä, voi olla, ettei sen palveluihin pääse edes rahalla kiinni. Kuntaliitto on viime aikoina herätellyt keskustelua siitä, kenen pitäisi maksaa surullisen kuuluisat "viimeiset" kilometrit.

Palvelujen tarjoajista ei ole puutetta: maata verkotetaan vauhdilla kaupunkialueilla ja valtateiden varsia pitkin. Myös erilaisia uusia teknologioita tulee markkinoille ripeästi. Ongelmana on Kuntaliiton erityisasiantuntija Heikki Lunnaksen mukaan alueellisen tasa-arvon ontuminen eli joissakin osissa maata ei rahallakaan saa ostettua tarvitsemiaan palveluja. Lunnaksen mielestä kuntien pitäisi selvittää paikalliset tarpeet ja tarvittaessa ryhtyä vaikka kaivinkonein toteuttamaan kaapelointia, ellei se kiinnosta yrityksiä.


Aluepolittiisia välineitä kaivataan


Kun Suomi sähköistettiin, viimeisten kalliiden kilometrien kustannuksiin osallistui valtio. EU:n linjauksena alkaneella ohjelmakaudella on, että markkinavoimat hoitakoot kaikille tasavertaiset tietoliikennepalvelut. Ruotsissa laadittiin vuosi sitten ohjelma koko maan tehokkaasta verkottamisesta lähivuosina. Suomessa valtakunnallista strategiaa on kaipailtu ja epäilty samalla, jaksavatko yritykset innostua kilpailemaan myös haja-asutusalueiden asukkaista ja milloin. Jos onnistunutta kunnallista mallia pitäisi hakea, sellainen löytyy Lunnaksen mielestä Tukholmasta, missä kaupunki on pitänyt kaapeloinnin monopolin itsellään ja saanut aikaan maailman tiukimman kilpailutilanteen.


Tukholman malli
Voiko asioita kompensoida EU-tuella


Lunnas perää kuntien vastuuta. Uusia teknologioita pukkaa markkinoille, mutta käytännössä modeemiyhteyksin on pärjättävä monissa kunnissa. Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen kirjoitti taannoisessa Kärkiverkosto-kolumnissaan: "kunnissa, joissa kustannussyistä on jouduttu tyytymään esimerkiksi 512 kilotavun kiinteisiin tietoverkkoyhteyksiin ei voida kuin kaiholla kuunnella puhetta satojen megatavujen välityskykyisistä valokuituverkoista." Mistä kunnanisät sitten tietävät mihin kannattaa satsata, ettei viiden vuoden kuluttua ole sama investointikierre edessä? Lunnas luottaa valokaapeleihin, mutta myös 20-luvulla tehty kupariverkko on pitänyt pintansa yllättävän hyvin.

Copyright: Päivi Kapiainen-Heiskanen
Valokaapelit kestävät 30 vuotta


Miten palvelujen tarjoajat voisi saada kiinnostumaan syrjäisistä seuduista? Lunnaksen mielestä temppu onnistuu, kun pystytään luomaan lisää kilpailua tai ryhdytään itse operaattoreiksi. Esimerkiksi Kuusamon kunnan 15 vuoden työ on näyttänyt, että pitkäjänteisellä työllä saadaan jopa muuttotappio kääntymään voitoksi.


Tulokset näkyvät pitkässä viivassa


Etelä-Savon laajakaistaverkoista valmistui joulukuussa 2000 selvitys, joka päättyy toteamukseen, että "maakunnassa tulee tähdätä seutuverkkojen ja seudullisten portaalien rakentamiseen. Jokaisessa seutuverkkohankkeessa on tehtävä omat paikallisiin lähtökohtiin perustuvat strategiset päätöksen. Toisaalta tietoverkkojen kehittäminen Etelä-Savossa on kiireellinen asia." Selvitystä sulateltiin seminaarissa, jossa jäi avoimeksi se, kuka nappaa vetovastuun ja lähtee toteuttamaan eteläsavolaisille riittäviä tiedon valtateitä.

Nettiradio Mikaelin arkistosta:

Linkki seutuverkkojen maailmaan: