Virtuaaliyliopiston vakiinnuttamisella alkaa olla kiire

Copyright: Päivi Kapiainen-Heiskanen

Verkostomaista virtuaaliyliopistoa on rakennettu tähän maahan projektirahoituksella viisi vuotta. Nyt pitäisi kiireesti löytää tapa vakiinnuttaa toiminta ennen kuin nykymuotoinen rahoitus loppuu vuoden 2006 lopussa. Avoimia asioita on paljon. Pitäisi varmistaa rahoituspohja, luoda opiskelijoille tekniset mahdollisuudet liikkua yliopistosta toiseen ja motivoida opettajat mukaan. Rahaakin pitäisi opetella liikuttelemaan niin koti- kuin ulkomaisten yliopistojen välillä. Ja olisi luotava kiinnostavia koulutustuotteita kansainvälisille markkinoille. Mutta voiko yliopisto edes ottaa kustannustalon ja vientitykin rooleja?

Suomalaisissa yliopistoissa kokeillaan parhaillaan ns. joustavaa opinto-oikeutta, jonka perusteella kotiyliopistossaan läsnäoleva opiskelija voi hakea tällaista opinto-oikeutta ja suorittaa sen perusteella opintoja toisessa yliopistossa. Näiden ns. JOO-sopimukseen perustuvien opintojen sähköistä hakua ajetaan sisään keväällä 2005 kolmessa yliopistossa. Käytännössä järjestelmä mahdollistaa hakulomakkeen täyttämisen, lähettämisen ja käsittelyn sähköisesti näiden kolmen välillä, muiden välillä liikkuvat paperihakemukset. Kokeiluista on vielä pitkä matka siihen, että opiskelijat voisivat vapaasti liikkua ja hyödyntää virtuaalitarjontaa missä tahansa kotimaisessa yliopistossa.

Suomen virtuaaliyliopistohankkeen johtoryhmän puheenjohtajan pallilta nykytilannetta tutkaileva Vaasan yliopiston rehtori Matti Jakobsson näkee suurimpana haasteena sen, etteivät yliopistojen tekniset perusjärjestelmät ole yhteensopivia. Virtuaaliyliopistossa mukana olevilla 21 yliopistolla on kullakin omat järjestelmänsä hallinnoida opiskelijoitaan, joten opiskelijan siirtyminen kotiyliopistosta yhteistyöyliopiston opintojaksoille tuo tullessaan ylimääräistä vaivaa hallinnolle. Kun opiskelija päättää suorittaa yhden opintoviikon toiseen yliopistoon verkko-opiskeluna, homman hintalappu on 80 euroa. Tällä hetkellä rahan maksaa yliopisto, jossa opiskelija on kirjoilla. 80 euroa kattaa arviolta puolet opetuksen kustannuksesta. Jakobsson uskoo, että nykykäytäntö ei kuitenkaan pelitä enää siinä tilanteessa, kun verkko-opiskelijoita liikkuu suurina ryhminä yliopistosta toiseen.


Hyvä tehdä näkyväksi, mitä koulutuksen järjestäminen maksaa


Jakobsson ei näe tavoiteltavana tilannetta, että opiskelija kaivaa omasta pussistaan 80 euroa, vaan koulutuksella pitää olla tilaajana vaikkapa valtio, ministeriö tai järjestö. Kunnallishallinnosta tuttu tilaaja-tuottaja -malli alkaa ajatustasolla olla totta yliopistomaailmassakin. Tuottajamallia ollaan tuomassa ensimmäisenä aikuiskoulutukseen eli tilaaja ja maksaja tilaa haluttua koulutusta tietylle ryhmälle ja sen tuottaa yliopisto sovittuun hintaan.


Yksikköajattelu antaa pohjan koulutuksen hinnoittelulle
Aikuiskoulutuksessa pitäisi lähteä tarpeesta


Suomalainen korkeakoulujärjestelmälle opiskelun hinnoittelu on uusi, mutta väistämätön asia jo kansainvälistymisenkin takia. Jos suomalaiset virtuaaliopinnot kiinnostavat, niitä pitää voida opiskella ulkomaalaisten yhteistyöyliopistojen opiskelijoiden, heidän opiskelulleen pitää löytyä hinta, opiskelijat pitää pystyä hallinnoimaan ja rahat kotiuttamaan opinnot järjestäneen suomalaisyliopiston tilille. Jakobsson näkee, että yliopistojen pitää oppia hallinnoimaan monenlaisia maksamiskulttuureja ja luomaan niihin sopivan järjestelmän.


Pitää voida hallinnoida monenlaisia maksamiskulttuureja


Kun hankerahoituksen loppumista voi pitää tosiasiana, virtuaaliyliopistoväki toivoo opetusministeriötä apuun. Matti Jakobsson uskoo, että yliopistojen pitää vähitellen siirtyä toimimaan kuin kauppahuone, jossa virtuaaliyliopiston palveluyksikkö välittää sisältöjä ja yliopistot tuottavat opetusta niin kotimaisille kuin kansainvälisille markkinoille.


Palveluyksikkö voisi hoitaa asioita yliopistojen puolesta


Matti Jakobsson. Copyright: Päivi Kapiainen-Heiskanen

Vuosia on toivottu suomalaisten virtuaalioppilaitoshankkeiden jalostavan kansainvälisillä markkinoilla kauppansa tekeviä opintokokonaisuuksia. Jakobsson laittaisi jäitä hattuun, sillä kustannusmarkkinoilla dominoivat joka tapauksessa suuret kustantajat ja suomalaiselle osaamiselle löytynee kysyntää vain alueilla, joilla on sisällöllisesti painavaa sanottavaa. Tällaisia voisivat hänen mielestään olla vaikkapa tietotekniikkaan tai metsäteollisuuteen liittyvä oppimateriaali. Hänestä virtuaaliyliopiston on turha haikailla kansainvälisille markkinoille ilman vahvaa kustannustaloa, jolla on verkostot kaupallistamiseen ja tuotteistamiseen.


Partneriksi pitäisi saada kustannustalo


Virtuaaliopintoja suunnittelevalle opiskelijalle tilanne on haastava. Jokaisella yliopistolla on käytössään omat järjestelmänsä ja laitekantansa, eivätkä oppimisympäristötkään toimi samalla logiikalla. Jakobsson toivoo, että virtuaaliyliopistossa mukana olevat tahot saisivat luotua maanlaajuisen sopimuspolitiikan, jonka varassa opiskelijalla olisi takuut siitä, että hän saa käyttöönsä tarvitsemansa tekniikan. Myös kansainvälisessä yhteistyössä pitäisi voida olettaa, että opiskelijalla on opintoihin tarvittavat tekniset edellytykset saatavillaan.


Erilaiset sisällöt vaativat erilaisia ratkaisuja
Tehdäänkö sisältöjä kaikilla mausteilla?


Kun maassamme päädyttiin verkostomaisen virtuaaliyliopiston luomiseen, samalla heitettiin hyvästit yhtenäisille käytännöille ja järjestelmille. Vaikka yhden yhtenäisen virtuaaliyliopiston perään onkin enää turha haikailla, Jakobsson muistuttaa, että kaupallisia tuotteita ei synny hajautetulla mallilla ilman yhdessä sovittuja käytäntöjä. Yliopistoilla ei oppimateriaalien tuotteistamiseen, kaupallistamiseen tai vientiin ole rahkeita, joten yritysten osaamista kaivataan tueksi virtuaaliyliopiston palveluyksikölle.


Virtuaaliyliopiston perustoiminta on lattiatason toimintaa


Opettajille virtuaaliyliopisto on tuonut lisää työtä ilman korvauksia. Jakobsson pohtii, että jokaisen yliopiston pitää itse päättää, miten opettajille korvataan virtuaaliopiskelijoiden ohjaus. Virtuaaliyliopistolla ei määräysvaltaa näissä asioissa ole, korkeintaan voidaan antaa suosituksia. Keskustelua opettajille maksettavista ohjauspanoksista yritetään käynnistellä, että aikanaan käytössä olisi yliopistojen yhteisiä käytäntöjä.


Opettajia ei saada laajassa mitassa mukaan ennen kuin korvauksista on sovittu


Virtuaaliyliopistoa Matti Jakobsson kehittäisi niin, että Suomen virtuaaliyliopiston kehittämisyksiköstä tulisi opetusmeklari, joka hankkii ulkomaisilta markkinoilta materiaalia suomalaisille ja välittää opintosisältöjä tuottajalta käyttäjälle. Hän tiivistää sanomalla, että siinä kun yliopisto opettaa, virtuaaliyliopisto välittää. Opiskelijatkin saavat lisää valinnanmahdollisuuksia, kun yliopistojen järjestelmät saadaan keskustelemaan keskenään.


Järjestelmien yhteensopivuus on suurin haaste, eikä siitä selvitä rahalla


Suomen virtuaaliyliopisto on valinnut vuoteen 2010 ulottuvaan strategiaansa viisi painopistettä. Opiskelusta ja sitä tukevasta asioinnista pitää kehittää joustavaa. Verkko-opetuksen ja oppimateriaalien yhteiskäyttöä pitää kehittää. Yhteisesti tuotetut palvelut ja tukipalvelut pitää saada laajasti käyttöön. Virtuaaliyliopistotoiminta olisi myös integroitava eurooppalaiseen korkeakoulutusalueeseen ja muuhun kansainväliseen toimintaan. Suomen virtuaaliyliopistolle pitää myös löytää sellainen organisointimuoto, toimintatavat sekä päätöksenteko- ja rahoitusmalli, mikä vastaa verkoston tarpeita.

Copyright: Päivi Kapiainen-Heiskanen

Suomen virtuaaliyliopiston vuosittainen budjetti on ollut noin 8,5 miljoonaa euroa vuodesta 2001 alkaen. Opetusministeriö on päättänyt rahoituksen jaosta. Puolet on jaettu suoraan yliopistoille, noin 45 % yliopistojen välisille verkostoille ja 5 % kehittämisyksikölle. Valtakunnallisen toiminnan budjetti on 600 000 euroa vuonna 2005. Hankerahoituksella toimitaan vuoden 2006 loppuun saakka.

Nettiradio Mikaelin arkistosta:

Linkki: