Päättäväisen päällikön leirissä on turvallista kasvaa isoksi

Copyright: Mervi Sensio

Vanhemmuus on hukassa, väitetään. Tässä jutussa haastatellut pitävät nykyajan vanhempia kuitenkin järkevinä aikuisina, jotka ainakin yrittävät kasvattaa lapsensa kunnialla kaiken kiireensä keskellä. Jotain hälyttävää on kuitenkin tapahtunut tai tapahtumassa, sillä miksi muuten lapset ovat yhä nuorempina pikkuaikuisia ja miksi yhteiskunnan pitää puuttua asioihin, jotka kuuluvat vanhemmille? Jos perheessä kukkona tunkiolla on lapsi, ovat kasvatusasiat häränpyllyllään, vakuuttavat tässä jutussa haastatellut asiantuntijat. Kasvaakseen itsenäiseksi aikuiseksi lapsen on opittava tuntemaan iloa ja rakkautta sekä kestämään pettymyksiä ja vihaakin.

Työkeskeinen yhteiskunta ei ole lapsiperheelle kiitollinen
Työkeskeinen, kiireinen ja suorittamiseen painostava elämänmeno ei ole lapsiperheelle kiitollinen. Perheterapeutti Sari Takkisen mielestä suurin osa lapsiperheistä pärjää kuitenkin ihan hyvin ja lapsenkasvatustaidotkaan eivät ole niin hukassa kuin kuvitellaan. Jossain kuitenkin mättää. Miksi muuten kaupunki haluaa puuttua lasten kotiintuloaikoihin?

Copyright: Mervi Sensio

Viihdemaailma ei korvaa syliä
Lapsen kasvattamiseen ei tarvita maallista mammonaa, lastentarhan opettaja Lea Mesiäinen sanoo. Nykyaikaa leimaavan toiminta- ja tavarapaljouden voi hyvällä omallatunnolla vaihtaa tylsältä kuulostavaan yhteiseen aikaan, jossa muu maailma suljetaan ulos kodin ulkopuolelle. Viihdemaailma ei korvaa syliä, halia ja satuja prinsessasta ja prinssistä.

Rakkaudella kyllästetty lapsi on turvassa
Puistotäti, lastenohjaaja Kirsti Taskisen mielestä lapsen pitää tuntea syvimmissä syövereissään saakka, että häntä rakastetaan aina, joka hetki ja sekunti, myös silloin kun hän on kamala. Vanhempien on hyvä kertoa lapselle se niin selkeästi, että lapsi sen varmasti ymmärtää. Rakkauden annostelu sen mukaan, kuinka kiltti tai tuhma lapsi on, on väärin.

Nettiradio Mikaelin arkistosta: