Taide tihkuu Taikkarista

Olavinkatua astellessa saattaa korviin kantautua sana Taikkari. Kun savonlinnalainen TAKAMUS musisoi Etelä-Koreassa ei kyseessä ole satunnaisen matkailijan vatsavaivat. Huhut kertovat ilman rihman kiertämää poseeraamisesta maksettavan 160 markkaa tunnilta. Mistä hämäräpuuhista on oikein kyse? Kaikki jäljet viittaavat Sotilaspojankadulla sijaitsevaan itseään monin keinoin ilmaisevien nuorten opinahjoon.

Savonlinnan Taidelukio on Pohjoismaiden vanhin erikoislukio ja on saanut taidekasvatuksen erityistehtävän kuvataiteissa ja musiikissa. Taidelukio on rikastuttanut Savonlinnan kulttuurielämää ja katukuvaa jo vuodesta 1967.


Taikkarin historia

Rehtori Riitta Moisanderin haastattelu
Savonlinnan Taidelukion rehtori Riitta Moisander on ylpeä koulustaan - eikä suotta. Taidelukio kiinnostaa nuoria ympäri Suomenmaan ja myös ulkomaalaiset opiskelijat ovat innostuneet hakemaan tähän erityisen monipuoliseen kouluun. Taide, luovuus, ennakkoluulottomuus ja itseluottamus ovat osa koulun arkipäivää.

Opettajien ja oppilaiden haastattelu
Taidelukio motivoi niin opettajia kuin oppilaitakin puhaltamaan yhteen hiileen. Tästä syntyy ainutlaatuinen ilmapiiri, jonka ulkopuolinenkin aistii koulun käytävillä. Nuorten luovasta energiasta sekä henkilökunnan pätevyydestä ammennetaan voimavaroja muun muassa Retretin ja maakuntamuseon näyttelyihin sekä Oopperajuhlille.

Taikkarilaisten runoja

Jos saisin päättää kauanko elän,
milloin kuolen,
kuolisin vasta kun palaisin takaisin
sinne mistä lähdin.

Aleksi Karjula

   
 
Vesipisara

Lymyilen pimeässä.
Suuren lehden alla.
Etten haihtuisi.

Natasha Vaalgamaa

 
Lähde: Taidelukio 30 vuotta -julkaisu

© Nettiradio Mikaeli / Kati Haataja, Paula Halonen ja Juhani Moisio / KVL 2000