Virtuaalikorkeakoulut verkostoituvat

Copyright: Maija Ripatti

Maahan synnytetään parhaillaan virtuaaliammattikorkeakoulua ja virtuaaliyliopistoa opetusministeriön ohjauksella ja rahoituksella. Hankkeet ovat käynnistyneet tarpeesta saada korkeakoulut verkostoitumaan ja tuottamaan opiskelijoille monimuotoisia, tietoverkkoja hyödyntäviä uusia opiskelumuotoja. Mittavien verkostojen kokoaminen ei ole yksinkertaista puuhaa, vaan yksityiskohtia riittää pohdittavaksi.

Virtuaaliyliopisto etsii tuoreita toimintatapoja
Helsingin yliopiston opetusteknologiakeskuksen projektipäällikkö Janne Sariola oli visioimassa virtuaaliyliopistolle hahmoa jo vuonna 1999. Hän kaipaa virtuaaliyliopistohankkeen kylkeen yritysyhteistyötä ja information brokereita, "opetuksen matkatoimistoja".

Virtuaaliammattikorkeakoulu simuloi opetusta
Virtuaaliammattikorkeakoulun tarjonta tulee näkyville, kun hankkeen portaalipalvelu avataan ensi syksynä. Hankkeen kehittämisyksikön johtaja Marja Rautajoki on erityisen ylpeä tekeillä olevista simulaatioympäristöistä, joissa opiskelija pääsee ratkomaan ongelmia.

Sisältöjä syntyy tuotantorenkaissa
Virtuaaliammattikorkeakoulun opintojen käsikirjoituksia laaditaan parhaillaan tuotantorenkaissa eri puolilla maata. Itäsuomalaisten tavoitteena on tuottaa sata opintoviikkoa kahdessa, kolmessa vuodessa. Itäsuomalaisia verkostoja kutoo kasaan projektipäällikkö Jari Uimonen Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulusta.

Nettiradio Mikaelin arkistosta:

Linkit: