Opintoradio seilaa kohti digiaikaa

Mistä eväistä syntyy nykyaikainen opintoradio? Ketkä sitä tekisivät, millä visioilla ja tekniikalla? Yleisradion opintoradiotoiminnan väki pysähtyi vuosittain pohtimaan syntyjä. Tässä kooste Nettiradio Mikaelin/YLE Mikaelin elämänvaiheista opintoradiona.

Nettiradio Mikaelin arkistoon kertyneet digimediajutut kertovat omalta osaltaan alan säpäkästä tahdista viimeisten vuosien aikana.

Mikaeli sai kasteen
Nettiradio Mikaelin avajaisia vietettiin 26.5.1998. Maan ensimmäisenä digitaalisena opintoradiona aloittanut Mikaeli on uudenlainen vuorovaikutus-, tiedotus- ja viestintäkanava, jota toimitetaan tiiviissä yhteistyössä etäopetushankkeiden, yritysten ja oppilaitosten kanssa.

Aimo Surakka Nettiradio Mikaelissa

Radio Peili aloitti
Syksyllä 1998 aloitti lähetyksensä Suomen ensimmäinen digiradio, Radio Peili.

Aimo Surakka: "Radio Peili"
Onneksi Aimo Surakalla on kommentti kaikkeen!

Nettiradio Mikaeli digiradion edelläkävijä
Radiojohtaja Vannisen puheenvuoro keväällä 1999.

Opintoradiot digitalisoituvat
Keväällä -99 Jorma Pilke kertoi, että Ylen painopiste on vähitellen siirtymässä uusien alueellisten opintoradioiden pystytyksestä valtakunnallisen digitaalisen opintoradion luomiseen.

Radio Aino aloittaa
Marraskuussa -99 käynnistyi "räväkkä ja viihdyttävä" Radio Aino, Ylen uusi digikanava.

Nettiradio laajentaa
Vuosituhannen vaihteessa saatiin tieto siitä, että Joensuun yliopisto ja MAMK tulevat mukaan tekemään verkkomediaa.

Yleisradion ja nettiradion yhteistyö jatkuu
Yleisradio uusi yhteistyösopimuksensa Nettiradio Mikaelin kanssa huhtikuussa 2001. Mikkelin kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirran ja radiotoimialan johtaja Tapio Siikalan allekirjoittamalla sopimuksella jatketaan verkkomedian ja muiden opinnollisten sisältöjen tuottamista Mikkelissä vuoden 2003 loppuun saakka.

Multiradiot siirtyvät verkkoon
Jorma Pilke kertoo Multiradion alueellisen verkoston ryhtyvän opettelemaan verkkomediataitoja.

Nettiradio Mikaeli lähestyy uhmaikää
Kooste 5-vuotissynttäreiltä.

Jorma Pilke saavutti miehen iän
Synttärisankarille värkkäiltiin näköisensä video huhtikuussa 2003.

Kuvia Nettiradio Mikaelin taipaleelta 1998-2003
Kuvagalleriassa monta tuttua nassua ja kamua.

Lyhyt historiikki 2002-2005

Verkostoja syntyi vuosien mittaan

Nuorisotyön tunnustuspalkinto Inarin kunnan viestintäpajalle
Opetusministeriön myöntämän 10 000 euron nuorisotyön tunnustuspalkinnon sai 2004 pitkäaikainen ja inspiroiva yhteistyökumppani Inarin kunnan viestintäpaja. "Tämä on samalla tunnustuspalkinto koko lappilaiselle nuorisotyölle", Inarin kunnan nuorisosihteeri Seppo Körkkö kommentoi.

Paja ratkoo työelämän pulmia median keinoin
Paja on työpaikkojen omatoimista kehittämistyötä tukeva verkkojulkaisu, joka välittää netin kautta tietoa ja kokemuksia työelämästä.

Radion historiaa digimuodossa
Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskus on verkko-opetuksen pioneereja. Turkulaiset tuottivat myös radion historia -oppimateriaalista äänellisen version Nettiradio Mikaeliin.

Radio Kantti
Tiede-, koulutus- ja kulttuuriradion perustaminen lähti liikkeelle tarpeesta kertoa maakunnan tiede- ja koulutusyhteisöjen tietotaidosta, tutkimuksista, koulutuksesta sekä alueen kulttuurista.

Vihreä polku vie kestävään kehitykseen
Turun ammattikorkeakoulun kestävän kehityksen opiskelijat etsivät tuoreita näkökulmia omiin opintoihinsa toimittamalla Vihreä polku -verkkosivustoa. Opiskelijajutut syntyvät tekstistä, kuvista ja haastateltavien jutustelusta. Ensi kevään videokurssien jälkeen alkanee syntyä nettivideoita. Opiskelijoita ohjaava toimittaja Virpi Laine-Jyräkoski suosittelee sivustoa myös muille oppilaitoksille opetuskäyttöön.

Radio Masto aaltoilee historiaa
Lahden vahvoja radioperinteitä vaalii maailman ensimmäisenä museoradiona aloittanut Radio Masto. Masto on Lahden Radio- ja tv-museon sekä Yleisradion yhteinen paikallisradio. (Juttu on vuodelta 2001).

Taustatietoja vuosien varrelta: