Tutkijan pitää sisäistää kriittinen asenne

Jyrki Konkka. Copyright: Päivi Kapiainen-Heiskanen

Kun suomalaisessa tutkijakoulutuksessa yritetään opettaa tekemään hyvää tutkimusta, syntyy listoja tutkijan etiikkaan liittyvistä kysymyksistä. Eettisten kysymysten pitäisi kuitenkin lähteä ihmisestä itsestään, eikä ohjekirjoista, valtiotieteiden tohtori Jyrki Konkka Helsingin yliopiston käytännöllisen filosofian laitokselta miettii. Hänestä nykymenolla syntyy listoja ja ohjesääntöjä, joiden taakse voi piiloutua ja silloin mennään pahasti metsään.

Tutkimusta on perinteisesti pidetty puolueettomana sarakkeena yhteiskunnassa. Jyrki Konkka kuitenkin muistuttaa, että taloudellinen ja poliittinen valta määrittävät, mitkä ovat ajankohtaisia tutkimusaiheita. Sitä tehdään, mistä maksetaan palkkaa. Rahoitusta saavat yleensä hankkeet, jotka ovat lupaavia ja vastaavat yhteiskunnallisiin kysymyksiin konkreettisesti.


Se, joka maksaa, päättää tärkeät kysymykset


Etenkin lääketehtaita on moitittu siitä, että ne rahoittavat tutkimusta, jonka tuloksien hyödyntämisen odotetaan olevan niille tuottoisinta. Konkka ei medikalisaatioon ota kantaa, mutta muistuttaa, että kun tutkimusta tehdään yhteistyössä elinkeinoelämän kanssa, se tuo mukanaan tiettyjä moraalisia ja eettisiä kysymyksiä. Hänestä sekä tutkijan että tuloksia pyytävän elinkeinoelämän on oltava vilpittömiä.


Pitää olla tietoisia siitä, mitä tehdään eikä saa lipsua


Konkka ei pidä nykyisestä käytännöstä, että tutkijoille opetetaan eettisyyttä erilaisten ohjeistojen ja listojen avulla, jotka vielä ovat sisäisesti ristiriitaisia. Filosofina Konkka näkisi mieluummin, että ihmiset tekisivät omaehtoisia ratkaisuja.

Copyright: Päivi Kapiainen-Heiskanen
Loppupeleissä puuttuvat riittävät taidot ja tiedot eettiseen toimintaan


Missä sitten ovat tieteentekijän luovuuden rajat? Konkka näkee tieteen yhteiskunnallisena ja sosiaalisena toimintana, jolle yhteiskunta asettaa rajat. Niinpä yksittäinen tieteen tekijä ei ole merkittävä. Tutkijan tekemisen rajat löytyvät tieteen rajallisuudesta, ymmärryksestään ja fysikaalisista rajoista.


Tiede on pääosin yhteiskunnallinen instituutio


Tieteen kansantajuinen esittäminen suurelle yleisölle ei sekään saa Konkkaa kovasti innostumaan. Hänestä ei ole oleellista, näkyykö yksittäinen tieteentekijä julkisuudessa. Hänestä olisi tärkeää saada pikemminkin esille tieteenalojen erilaisia näkökulmia ja tähdentää prosessia, jolla tuloksia syntyy. Hän näkee tutkijan työn käytännönläheisenä erehtymisenä ja yrittämisenä, joka ei vaadi älyä tai kykyjä, vain sinnikkyyttä ja kiinnostusta. Konkka ei siis näe mitään mieltä siinä, että tutkijan työtä pitäisi markkinoida sen kummemmin.


Tulosten julkaisu on yhteiskunnallisen julkisuuden kannalta tärkeää
Tutkijan työtä ei tehdä rahasta vaan mielenkiinnosta


Konkka ei pitäisi kiirettä myöskään tutkimustulosten julkaisemisessa, sillä uusi tutkimus edellyttää pohjakseen vanhaa. Niinpä nuorten tulokkaiden tutkimukset eivät ole kiinnostavia vanhemmille, vaan he vievät eteenpäin omaa tutkimustaan. Tiedeyhteisö pohdiskelee ja keskustele perusteellisesti. Tiedot leviävät ja uutta syntyy vasta, kun sukupolvet vaihtuvat ja tutkimuksia aletaan käyttää uuden tutkimuksen pohjana. Parhaimmillaan tieteelliset totuudet selviävät vuosikymmenten tai satojen kuluessa, Konkka pohdiskelee.

Copyright: Päivi Kapiainen-Heiskanen
Kenen sitten pitäisi kansantajuistaa tutkimustuloksia?


Konkka arvioi itseironisesti, että hänen tutkimustuloksensa nuoren polven tutkijana ovat olleet sellaisia kuin filosofilta voi odottaakin, eivät tuloksellista työtä. Hän on vienyt eteenpäin filosofisia käsitteitä, kuten rationalisuutta ja pohtinut arkietiikkaa. Arkietiikaksi hän laskee normaalin arkipäivän eettisyyden, josta ei kaksinaismoraalikaan ole kaukana.


Rationaalisuus ja arkietiikka
Aasian katastrofin käsittelyssä ei jätetty tilaa niille, joilla on henkilökohtaista surua
Mikä sitten on tieteellisen luovuuden suunta tulevaisuudessa?