Marskin hermokeskus

Lokin edustalla. Copyright: Kaakkois-Suomen Viestikillan kuva-arkisto

Mikkeli on ollut päämajakaupunkina kaikkien itsenäisyytemme aikana käytyjen sotien aikana. Ensimmäisen kerran kaupunki oli päämajan sijoituspaikkana kansalaissodassa keväällä 1918. Tunnetummaksi Mikkeli on kuitenkin tullut talvi- ja jatkosotien päämajakaupunkina. Keskuskansakouluun sijoitetun päämajan läheisyydessä sijainnut Viestikeskus Lokki oli hyvin ratkaiseva sotatoimien sujuvan etenemisen kannalta. Laajassa kokonaisuudessa sotien aikana Lokissa työskennelleet kertovat muistojaan ja tunnelmia tuolta ajalta.

Talvisodan alettua päämajan toimintojen keskuspisteeksi Mikkelissä muodostui keskuskansakoulu. Mikkeliä pommitettiin 5.1.1940, jonka jälkeen päämaja siirtyi hajasijoitukseen Mikkelin ympäristöön. Päämajan keskeiset toiminnot sijaitsivat keskuskansakoululla myös jatkosodan aikana. Maaliskuussa 1944 siirryttiin jälleen hajasijoitukseen, mutta päämajan operatiivinen osasto toimi sodan loppuun saakka keskuskansakoululla.

Syksyllä 1939 alettiin keskuskansakoulun lähellä sijaitsevaan Naisvuoreen louhia luolastoa päämajan toimistoja varten. Louhintatyöt saatiin valmiiksi vasta talvisodan jälkeen. Jatkosodan aikana päämajan viestikeskus toimi luolastossa, josta käytettiin peitenimeä Lokki. Viestikeskus välitti päämajan puhelin- ja kaukokirjoitinliikenteen. Viestikeskuksen vieressä olleessa luolassa toimi ilmavalvonta-aluekeskus, saksalaisten viestiasema sekä viestikeskuksen henkilökunnan lepotiloja. Siellä olivat myös varatyötilat Mannerheimille ja muulle sodan johdolle.

Jatkosodan jälkeen Lokki toimi aluksi Mikkelin varuskuntakeskuksena. Pikkuhiljaa yhteyksiä purettiin tarpeettomina. Luolaston parakeissa asui vuokralaisia vielä 1960-luvulla. Vähitellen huoneet jäivät tyhjilleen ja puurakenteet lahosivat. 1980-luvun lopulla heräsi ajatus viestikeskuksen entisöinnistä. Pahoin rappeutuneet rakenteet jouduttiin purkamaan ja tilalle rakennettiin uusi parakki, vastaava kuin tuhoutunut. Viestikeskus Lokki avattiin yleisölle joulukuussa 1995.

Lokki huonossa kunnossa. Copyright: Kaakkois-Suomen Viestikillan kuva-arkisto

Viestilotta Sirkka Oksanen
Viestikeskus Lokissa sähköttäjänä sodan aikana toiminut Sirkka Oksanen kertoo sota-ajasta.

Irja Silvennoisen tehtävät sota-aikana
Viestikeskus Lokissa sodan aikana puhelinvälittäjänä ja valvojana toiminut Irja Silvennoinen kertoo työstään.

Lokin teknikko Kauko Salo
Jatkosodan aikana Viestikeskus Lokissa teknikkona toiminut Kauko Salo kertoo sodanaikaisesta työstään nettivideolla.

Lokin museoiminen
Majuri Juhani Pasanen kertoo Viestikeskus Lokin kunnostamisesta museoksi.

Nettiradio Mikaelin arkistosta: