Tuoretta tietoa saimaannorpasta

Copyright: Juha Taskinen

Saimaannorppa on sympaattisuudellaan ja harvinaisuudellaan voittanut ihmiset puolelleen. Takana ovat ajat, jolloin tästä viiksekkäästä velmusta maksettiin tapporahaa. Suojelutoimista huolimatta saimaannorppa on edelleen erittäin uhanalainen. Joensuun yliopiston tutkija Mervi Kunnasranta on tutkinut harvinaisen järvinorppamme käyttäytymistä. Uutta ja yllätyksellistä tietoa on saatu roppakaupalla.

Saimaannorpan suojelu perustuu laajamittaiseen tieteelliseen tutkimukseen. Joensuun yliopisto on tehnyt norppatutkimusta jo yli kaksikymmentä vuotta. Tammikuussa julkistettu väitöskirja Saimaan- ja laatokannorpan käyttäytymisbiologiaa käsittelee norppien vedenalaista elämää, päivärytmiä ja ääntelyä.


Minkälaisia tutkimusmenetelmiä käytätte?


Saimaannorppa viettää luultua pitempiä aikoja veden alla. Tavallisesti sukellukset kestävät 3-7 minuuttia, mutta jopa yli 20 minuutin sukelluksia on rekisteröity. Saimaannorppa pystyy jopa nukkumaan sukelluksissa.


Minkälaisia menetelmiä sukelluksen tutkimukseen käytetään?


Luontokuvissa ja postikorteissa saimaannorppa köllöttelee usein rantakalliolla paistattelemassa päivää. Mielikuva laiskanpulskeasta nautiskelijasta ei kuitenkaan täysin vastaa todellisuutta.


Millainen päivärytmi saimaannorpalla on?


Norppien ääntelyä on onnistuttu nauhoittamaan vedenalaisilla mikrofoneilla.


Mitä äänet kertovat?


Mervi Kunnasranta. Copyright: Timo Juurinen

Eläintutkijat antavat usein nimiä tutkimuskohteilleen.


Miten saimaannorpat ovat saaneet nimensä?


Helmikuussa avojäälle syntynyt kuutti sai paljon huomiota osakseen. Talvipesää vaille jäänyt norpan alku ylitti uutiskynnyksen laajalla alueella.


Mitä Voitolle kuuluu?


Norppatutkimusta videofilmi, norppatutkija Mervi Kunnasranta kollegoineen asentaa radiolähettimen Lyyli-norpan selkään. Filmin kesto 2 minuuttia 40 sekuntia. Katsominen vaatii RealPlayer versio 8:n vähintään tupla ISDN-liittymä on suositeltava. Filmin copyright: kuvaus Juha Taskinen, leikkaus Matti Markkanen.


ISDN (160x120, 45 Kbps)
ADSL (240x180, 150 Kbps)
Laajakaista (320x240, 300 Kbps)


Linkkejä: