Vaikuttaminen innostaa nuoria - politiikka ei

Copyright: Susanna Norppa

"Olin punkkari, kommari ja feministi", luonnehtii tyttötutkija Jaana Lähteenmaa omaa nuoruuttaan. Omat kokemuksensa jalostaneena hänestä tuli kuukausipalkkainen, arvostettu nuorisotutkija. Antakaa nuorten uskoa tulevaisuuteen, vetoaa Lähteenmaa, joka ei luokittele nuoria, vaan kritisoi pikemminkin aikuisten maailman luutuneita käsityksiä.

Mikkelin ammattikorkeakoulun kulttuurin ja nuorisotyön koulutusyksikössä tällä hetkellä opettava Lähteenmaa pohdiskelee tässä jutussa, minkälainen on nuorten maailmankuva.

Nuoret luottavat yhä perheen tukeen ja turvaan, kanssaihmisistä välitetään eikä mistään moraalittomuudesta voida puhua. Häät ovat nyt pop, ja perinteisiä kirkkohäitä suunnitellaan vuositolkulla. Taloudellinen hyvinvointi on nuorille tärkeää, mutta aina on joukossa myös niitä, jotka eivät välitä raha-asioista.


Perhe ja kanssaihmiset
Luokkajako
Rahan merkitys


Nuorissa on laajakatseista suvaitsevaisuutta, jota aikuisissa ei ole. Esimerkiksi suhtautuminen homoliittoihin on nuorten keskuudessa paljon myönteisempää kuin aikuisten. Toinen ääripää ovat skinit, joiden mielestä valkoinen heteroseksuaalinen mies on kaiken yläpuolella. Politiikka ei nuoria jaksa kiinnostaa, mutta erilaiset kansalaisliikkeet ja yhden asian liikkeet ovat suosittuja. Eläintensuojelusta ovat kiinnostuneet kaikki. Tosin erikseen on se porukka, joka kuuluu eläinten vapautusrintamaan.

Jaana Lähteenmaa. Copyright: Sippo Seurujärvi
Tasa-arvo ja suvaitsevaisuus
Kiinnostus politiikkaan ja eläintensuojelu


Suhtautumisessa maailman tapahtumiin ei ole eroja nuorten ja aikuisten välillä. Välinpitämätöntä suhtautumista esimerkiksi New Yorkin terrori-iskuun ja toisaalta aktiivista pyrkimystä vaikuttaa maailman rauhaa edistävästi löytyy molemmista ikäryhmistä. Boikotointi on keino vaikuttaa, ja siihen osallistuvat ovat kiinnostuneita maailman asioista.


Maailman tapahtumat
Tulevaisuus


Nettiradio Mikaelin arkistosta:

Linkki: