Oppimista ja opettajuutta tutkimassa

Pirjo Nuutinen. Copyright: Minna Surakka

"Kasvatuksen kysymyksiä ei aina tarvitse tarkastella otsa rypyssä", muistuttaa kasvatustieteiden tohtori Pirjo Nuutinen, joka itse kiinnostui komiikan yhteydestä opetukseen muutama vuosi sitten. Nuutinen on pohtinut paljon myös kasvatustieteellisen tiedon hajanaisuutta, kasvatustieteen päämääriä ja opettajuutta.

Savonlinnan opettajankoulutuslaitoksen professorina ja tutkijana Pirjo Nuutisella on näkemystä sekä kasvatustieteellisestä tutkimuksesta että opettajankoulutuksesta. Hän toteaakin, että kasvatustieteellä on yhteisiä tehtäviä monien eri tieteenalojen kanssa. Yhteyksiä syntyy pääasiassa oppisisältöjen ja didaktiikan kautta: tiedemies tarvitsee aina opettajaa levittämään tietoa tutkimustuloksistaan. Toisaalta monet muutkin tieteet, esimerkiksi filosofia, psykologia, futurologia ja sosiologia, tutkivat kasvatusta kukin omasta näkökulmastaan. Kasvatustieteellä on myös metodologisia yhteyksiä muihin tieteisiin.


Mitä on monitieteinen kasvatustiede?


Opetuksen ja oppimisen metodologisiin perusteisiin perehtynyt Nuutinen huomauttaa, että vaikka monitieteinen kasvatustiede tarjoaa useita näkökulmia kasvatuksen ja oppimisen kysymyksiin, opettajankoulutuksessa on viime aikoina rajattu pois monia kasvatustieteen ulottuvuuksia. Keskeiseksi keskeiseksi opetussisällöksi on nostettu oppi opettamisesta, didaktiikka. Opettajankoulutuksessa oppimista tarkastellaan hanakasti vain suhteessa opettamiseen, vaikka oppimista tapahtuu monissa muissakin yhteyksissä. Nuutinen siteeraa Allen T. Pearsonin ns. INUS-ehtoa, jonka mukaan opetus ei ole oppimisen kannalta välttämätöntä, joskaan ei täysin turhaakaan.

Copyright: Päivi Kapiainen-Heiskanen
Oppimista tapahtuu opettamattakin
Millaiset eväät valmistuvat opettajat saavat opettajankoulutuksesta?


"Kasvatustieteen tutkimusta vaivaa hajanaisuus", myöntää Nuutinen. Yleistä keskustelua kasvatustieteestä ja sen päämääristä ei juurikaan käydä, vaan jokainen saa rauhassa julkaista omat juttunsa. Joskus mielessä käy epävarmuus sen suhteen, lukeeko omaa tutkimusta kukaan sen jälkeen kun se on painettu lehden tai kirjan sivuille. "Varmaankin juuri tämän monitahoisuuden ja laaja-alaisuuden vuoksi moni tuntee, ettei pysty tarttumaan toisen aihepiiriin ja käymään siitä keskustelua", aprikoi Nuutinen. Toisaalta sopivaa foorumia tällaisille keskusteluille ei tunnu olevan. "En tiedä missä se keskustelu pitäisi käydä, mutta tämä tietty hajanaisuus, joka nyt kasvatustieteellistä tutkimusta leimaa, olisi ehkä parhaiten voitettavissa siten, että saataisiin aikaan joku monipolviseksi kehkeytyvä keskustelu. Aiheena voisi olla esimerkiksi kasvatuksen teoreettisista ongelmista."


Kaipaatko lisää yhtenäisyyttä kasvatustieteen tutkimukseen?


Pedakoomista tutkimusta

Aiemmin monikulttuurisuutta ja opettajien käsityksiä vallasta tutkinut Pirjo Nuutinen kiinnostui komiikasta etsiessään muutama vuosi sitten kvalitatiivisten tutkimusmenetelmien harjoituksiin teemaa, jota opiskelijat voisivat tutkia. "Olimme liki kymmenen vuoden aikana tutkineet kaikenlaisia opettajuuteen liittyviä juttuja, joita ei tavallisesti käsitellä, mutta jotka opettajan arjessa kuitenkin ovat tärkeitä, mm. tätä valtateemaa ja kasvattajan auktoriteettia. Sitten lenkillä tuli yhtäkkiä mieleen että mitenkähän komiikan laita olisi. Lähdin sitten kokeilemaan, mitä siitä oikein kehkeytyisi."

Copyright: Minna Surakka

Komiikkaa alettiin tutkia tarinoiden pohjalta. Hauskoja tilanteita muistelivat sekä opettajat että oppilaat, ja ne liittyvät eri oppiaineiden opetukseen ja eri opettajiin, opetusmenetelmiin ja kurinpitoon sekä erilaisiin opettajille sattuneisiin kommelluksiin. Oma lajinsa on seksuaalihuumori, jota aineistossa on runsaasti. Kahdeksastasadasta tarinasta kaksisataa on julkaistu alkusyksystä ilmestyneessä kirjassa Mainiot maikat. Humoristisia tarinoita opettajista, jonka hän on koonnut yhdessä lehtori Erkki Savolaisen kanssa.

Kirjan johdantoartikkelissa Pirjo Nuutinen toteaa, että tarinat todistavat komiikan olennaiseksi osaksi koulukulttuuria. Ilmiö osoittautui myös oletettua monipuolisemmaksi: koulussa on sekä tietoisesti tuotettua että tahatonta komiikkaa, jolta vakavamielisinkään opettaja ei voi tyystin välttyä. Opettaja voi joutua naurunalaiseksi ja menettää arvovaltaansa, mutta voi myös hallita ja ohjata hupaisaakin tilannetta, jos hänen ja oppilaiden välinen ilmapiiri on myönteinen. "Kommellukset harvoin palvelevat minkään oppiaineen opettamista, mutta fiksu opettaja kääntää tilanteen huumorintajun kehittämiseksi tai antaa oppilaille esimerkkejä siitä, kuinka selvitä kiusallisesta tilanteesta", Nuutinen pohtii.

Muuan proffa otti kerrallaan vastaan harjoitustöiden esittelijöitä kolme metriä, siis kolme metriä pitkän jononpätkän, jonka loppupaikan hän oli merkinnyt lattiaan ovensa eteen. Arveluttavan tiiviisti nuoret miehet asettivat itsensä jonoon, mutta kaikista se oli hauska hupi.
(Teknillisessä korkeakoulussa 1960-luvulla)

Meille jäi kerran oppitunnin lopussa 20 minuuttia aikaa syystä tai toisesta. Opettaja kysyi, että mitäs nyt tehtäisiin. Herra Väistö, joka oli takapenkin poikia, sanoi että jutellaan seksistä. Tarkoitus oli saada opettaja naurunalaiseksi niin kuin yläasteella usein. Tämä naisopettaja sanoi, että se kävisi ihan hyvin jos meillä olisi vain muutama minuutti aikaa, mutta tuolla kokemuksella ei tätä lopputuntia täytetä mitenkään.
(1980-luvulla)

Oli Runebergin päivä ja kyläkoulumme pihalla liehui lippu salossa. Aamunavauksen jälkeen kysyin oppilailtani:
- Mitä tiedätte Runebergista?
- Sen patsas on Varpaisjärven kirkolla, vastasi eräs poika.
Näin sekoittuivat kansallisrunoilija ja oman pitäjämme "suuri poika" ruuna Reipas, joka ravaa pronssiin valettuna kirkonkylän keskustassa.
(Varpaisjärvi 1990-luvulla)

Katkelmat kirjasta Pirjo Nuutinen ja Erkki Savolainen (toim.): Mainiot maikat. Humoristisia tarinoita opettajista. Art House 2001

Artikkeli pohjautuu osittain professori Nuutisen virkaanastujaispuheeseen Savonlinnan opettajankoulutuslaitoksella 6.9.2001.

Nettiradio Mikaelin arkistosta:

Linkit: