Suomalaiset ovat järjettömän kiinnostuneita vakavista asioista

Mikko Lehtonen. Copyright: Päivi Kapiainen-Heiskanen

Suomalaisten median seuraamiseen käyttämä aika kasvaa. Vastoin ennakkokäsityksiä uudet välineet eivät olekaan syöneet vanhoja. Sähköinen media ei ole vähentänyt painettua sanaa. Eivätkä yleisaikakauslehdet kuolleet, vaikka erikoisaikakauslehtiä on perustettu lisää. Suomalaiset ovat sikäli jännä kansa, että he haluavat tietää, mikä maailmaa pyörittää ja miksi lehdet ovat sellaisia kuin ovat, miettii mediakulttuurin professori Mikko Lehtonen Tampereen yliopistosta. Hän toivoo poliitikkojen miettivän, minkälaisia kansalaistaitoja ihmisillä pitäisi ylipäätään olla pystyäkseen toimimaan tietoyhteiskunnassa. Itse termi tietoyhteiskunta ei hänestä kerro riittävästi siitä, mikä vaikutus digitaalisella medialla kaikkineen on ihmisten elämään.

Lehtonen muistuttaa, että länsimainen tapa ajatella ihmisiä tiedollisina toimijoina unohtaa sen, että ihmiset ovat aivoja ja silmiä. Tietoa korostettaessa unohdetaan ruumis. Tieto ja media eivät selitä sitä, keitä me ihmiset olemme. Internetistäkin puhutaan tietolähteenä, mutta unohdetaan sen tuottavan tunne-elämyksiä ja viihdettä. Nykyinen termien laadinta tavoittaa ilmiöstä vain osan.


Digitaalisella medialla on muukin kuin tietoulottuvuus


Puhutaan digitaalisesta kuilusta eli siitä, että länsimainen tietoyhteiskunta syrjäyttää ihmisiä, jos heillä ei ole keinoja, kykyjä tai kiinnostusta ottaa uusia välineitä osaksi arkeaan. Mikko Lehtonen miettii, että ehkäpä maailmanlaajuiseen kehitykseen kuuluukin, että menestymisen ehtona osa ihmisistä syrjäytyy. Hänestä on poliittisten päättäjien tehtävä on miettiä, minkälaisia kansalaistaitoja ja valmiuksia ihmisillä pitäisi olla nyky-yhteiskunnassa.


On poliitikkojen asia, missä määrin ihmiset ovat toimintakykyisiä yhteiskunnassa
Globaalissa mittakaavassa digitaalinen kuilu on iso haaste


Medialukutaidon merkityksestä kouluopetuksessa on puhuttu viime vuosina. Professori Mikko Lehtonen kääntäisi asian toisin päin. Hänestä median käyttövalmiuksia eivät niinkään kaipaa nuoret kuin keski-ikäiset. Opetuksen pitäisi hänestä olla valintojen pohtimista. Miksi mitäkin on valittu mukaan ja jotakin muuta jätetty pois. Entä kenen etujen mukaisia valinnat ovat?


Voitaisiin hahmottaa, minkälaisten valintojen kanssa on toimittu


Copyright: Päivi Kapiainen-Heiskanen

Meillä on Suomessa harvinaisen sivistynyt rahvas, mutta sivistyneistö ei jaksa aina sitä muistaa, Lehtonen miettii. Hänestä suomalaiset ovat järjettömän kiinnostuneita asioista ja ilmiöistä taustoineen. Suomalaiset innostuvat vakavista asioista. Niinpä sähköisen median kasvu ei ole syönyt perinteisiä aikakauslehtiä, vaikka sitä pelättiin. Vain pornolehtien levikki on romahtanut. Lehtonen pohdiskeleekin, että painetun sanan asema ei ole uhattuna, mutta ehtivätkö ihmiset enää mitään muuta elämää kun media lohkaisee ajasta niin paljon.


Meillä kulttuurinen aktiivisuus on tavattoman korkea


Kynnys pistää pystyyn oma media on tullut lähemmäksi kuin koskaan aiemmin. Mikko Lehtonen sanookin, että elämme kulttuurin demokratisoitumisvaihetta, missä median tuottamisen kynnys on madaltunut. Myös paikalliskirjallisuus elää uutta tulemistaan; kyläkirjoja, korttelikirjoja ja sukukirjoja syntyy jatkuvasti. Omakustanteiden tekeminen on halventunut, ja kirjoja voi painattaa vaikka yhden kerrallaan eli on demand -periaatteella. Toisaalta viestintäteollisuus keskittyy ja päätäntävalta siirtyy harvoille, usein ulkomaille. Toimittajan työ tuskin myllerryksessä katoaa, mutta sekin muuttaa muotoaan, kun on tehtävä yhä useampaa median muotoa, Lehtonen veikkaa.


Kynnys on madaltunut painetun sanan puolella


Uutta tutkimustakin kaivataan. Lehtonen haluaisi nähdä tutkimusta, jossa mietitään miten opettajankoulutusta pitäisi kehittää, että kriittinen medialukutaito saataisiin kehittymään. Myöskään populaarikulttuuria ei ole tutkittu riittävästi. Kolmantena kiehtovana alueena hän pitää multimodaalisuutta eli sen tutkimista, miten ääni, kuva ja sana yhdessä tuottavat merkityksiä. Hän määrittelee myös puheen multimodaaliseksi tekstiksi, sillä siihen kuuluvat ilmeet ja liikkeet.


Äänentutkimus on lapsenkengissä


Copyright: Päivi Kapiainen-Heiskanen

Tunnettuna mediapersoonana Lehtonen on itsekin joutunut miettimään tutkijan suhdetta mediaan. Hänestä raja kulkee siinä, että puhuu asioista, mitä on tutkinut ja mihin on paneutunut. Tehokkuusajattelusta huolimatta hänen mielestään yliopistotutkijalla ei ole syytä pantata tietoaan vaan pikemminkin on velvollisuus osallistua keskusteluun.


Tutkijoiden ja toimittajien välillä ei ole meillä pitkää välimatkaa


Mikko Lehtonen vastaa Tampereen yliopistossa mediakulttuurin syventävistä ja jatko-opinnoista. Hänen tämänhetkisiä tutkimusintressejään ovat julkisuuden muutos ja kulttuurisen määrittelyvallan siirtymät, multimodaalisuus ja intermediaalisuus sekä kulttuurintutkimuksen teoreettiset ja metodologiset perusteet.

Nettiradio Mikaelin arkistosta:

Lyhyt sanasto: