Kohtaamispaikka ja osuuskunta - keitaita vieraassa maassa

Kansainvälinen kohtaamispaikka on toiminut Savonlinnassa toista vuotta tavoitteena estää maahanmuuttajien syrjäytyminen uudessa kotikaupungissa. Toinen tärkeä tehtävä on lähentää kulttuureja toisiinsa ja tukea kaupungin palveluja. Kohtauspaikka järjestää kielikursseja, erilaista kerhotoimintaa, liikuntatapahtumia ja kulttuuriviikkoja, joissa ovat esillä Saksa, Itävalta, Sambia ja Venäjä.

Kansainvälisen kohtaamispaikan idean toi Savonlinnaan Linnalan settlementin johtaja Jukka Järvisalo. Kohtaamispaikka on raha-automaattiyhdistyksen rahoittama projekti tammikuun 1999 loppuun saakka, mutta toimintaa pyritään senkin jälkeen jatkamaan. Kohtaamispaikka on järjestänyt toimintaa myös vammaisille lapsille erillisrahoituksella Kohtaamispaikassa työskentelee projektityöntekijänä Irmeli Stoltenberg, jolla on itsellään kaksikulttuurinen suomalais-saksalainen perhe.


Mitkä ovat olleet kohtaamispaikan tärkeimmät tehtävät?

Työosuuskunta Monisilta on maahanmuuttajien oma osuuskunta. Tärkeänä pidetään työllistymistä, mutta tavoitteena on löytää keinoja päästä sisään suomalaiseen yhteiskuntaan. Työtilaisuuksia on löytynyt melkoisesti. Osuuskunta tarjoaa tulkkiapua, kääntämistä, järjestää suomen kielen kursseja ulkomaalaisille ja tekee omaa mainoslehteä. Myös yrittäjäkurssi on käyty yhteistuumin. Osuuskunnassa on tällä hetkellä kymmenisen jäsentä, joista yksi on Virosta kotoisin oleva Lea Karhu. Hän on asunut Suomessa vuodesta 1990.


Miten OK Monisillalle on löytynyt töitä?




Kansainvälinen kohtaamispaikka ja Osuuskunta Monisilta toimivat Savonlinnan keskustassa Linnalassa.



Edelliselle sivulle

© Nettiradio Mikaeli / Soile Luhtanen 1999