Tulostavoitteilla tuohta yliopisto-opetukseen

copyright Minna Surakka

Yliopistojen rahoitusta leikattiin 90-luvun alkuvuosina, eikä menetettyä rahaa ole sittemmin saatu takaisin. Ei, vaikka korkeakoulujen ovet avautuvat joka vuosi yhä useammalle uudelle opiskelijalle ja sekä maistereita että tohtoreita valmistuu ennätystahtia. Vuoteen 2003 mennessä yliopistot siirtyvät kokonaan tulosrahoitukseen. Tuolloin rahavirrat paisuvat tai kuivuvat sen mukaan, kuinka moni suorittaa akateemisen tutkinnon. Joko kirstun pohja kumottaa provinssiyliopiston filiaalissa?

Yliopistojen rahoitus tulee pääosin opetusministeriön hallinnonalan budjetista. Jokainen yliopisto sopii tavoitteistaan ja määrärahoistaan opetusministeriön kanssa tulossopimuksessa, joka solmitaan kolmen vuoden välein. Valtiolta saatu raha kuluu yliopiston perustoiminnan menoihin, kuten palkkoihin ja tilakustannuksiin.

Kukin yliopisto voi jakaa valtaosan ministeriöltä saamastaan potista parhaaksi katsomallaan tavalla yliopiston sisällä. Muutama prosentti markoista on kuitenkin toimintasidonnaista eli korvamerkittyä ja se on useimmiten osoitettu tutkijakoulujen ja avoimen yliopiston rahoitukseen. Palkkamenot ovat humanistisilla aloilla ylivoimaisesti suurin menoerä, joka perusrahoituksesta maksetaan.


Kuinka perusrahoituksen niukkuus näkyy Savonlinnassa Kansainvälisen viestinnän laitoksella, laitoksen johtaja Sonja Tirkkonen-Condit?


Ulkopuolista rahoitusta yliopistot käyttävät yleensä erilaisiin tutkimushankkeisiin. Rahaa voidaan hakea vaikkapa Euroopan Unionilta, Suomen Akatemialta tai yksityisiltä rahoittajilta. Eräs esimerkki ulkopuolisen rahoituksen käytöstä on Kansainvälisen viestinnän laitoksen tutkimusprojekti "Käännössuomi ja kääntämisen universaalit - tutkimus korpusaineistolla". Tämä Suomen Akatemian rahoittama ja tutkijoiden savokorpukseksi nimeämä projekti kuopataan juhlavin menoin syksyllä pidettävässä kongressissa.


Vaarantaako ulkopuolisen rahoituksen kasvu tutkimuksen, Sonja Tirkkonen-Condit?
Mistä syksyn kongressissa puhutaan, FT Pekka Kujamäki?


Vuosina 1997 - 2003 yliopistot siirtyvät asteittain ns. laskennalliseen perusrahoitukseen. Tässä mallissa rahanjako perustuu tutkintotavoitteisiin ja suoritettujen tutkintojen määrään. Alkaneella kolmivuotisella sopimuskaudella Joensuun yliopiston tutkintotavoitteita on nostettu reippaasti: esimerkiksi kun humanistisen ja teologisen tiedekunnan maisteritavoite oli viime sopimuskaudella yhteensä 130, on se nykyisellä kolmivuotiskaudella jo 185. Tohtoritavoitteet nousivat kuudesta yhdeksään. Kasvatustieteen tiedekunnan maisteritavoite pysyi ennallaan, mutta väittelijöitä täytyisi löytyä kaksi enemmän.

Sonja Tirkkonen-Condit / copyright Minna Surakka
Myös Kansainvälisen viestinnän laitoksen tavoitteet ovat nousseet.
Kuinka tavoitteet asetettiin ja kuinka realistisia ne ovat, Sonja Tirkkonen-Condit?


Laskennallisessa rahoitusmallissa neljä viidesosaa markoista jaetaan yhtäältä tutkintotavoitteiden, toisaalta tutkintomäärien perusteella. Peruskoulutuksen eli maisteritutkintojen painoarvo on alkaneella sopimuskaudella kuusikymmentä prosenttia, tohtoritutkintojen neljäkymmentä. Viimeinen viidesosa rahoituksesta määräytyy ns. laajuustekijän perusteella. Siihen vaikuttavat palkkamenot ja tilakustannukset.


Laskennalliseen rahoitusmalliin siirtyminen on ongelmallista
Opintojen kesto ei välttämättä riipu vain opiskelijan ahkeruudesta
Lisäävätkö tutkintotavoitteet kiusausta hyväksyä huonojakin opinnäytetöitä?


Linkkejä: