Nyt soi kesäduuniblues

Kesä, loma ja kärpäset. Vaan ei kaikilla, sillä kesäduuniin lähtee moni meistä. Mikkelin alueella on tähän mennessä ollut tarjolla 600-700 kesätyöpaikkaa, joten jo on kumma jos et mitään itsellesi löydä. Moni on jo löytänyt mieleisensä, ja toiset ovat vieläkin monen vuoden takaisessa kesäduunissaan.

Työkkäristä töitä löytää, jos ihan oikeasti haluaa
Kaikille töille löytyy tekijänsä, sanoo Pulkkisen Ilkka Mikkelin Työvoimatoimiston työnantajapalvelusta. Parhaat ja halutuimmat paikat löytyvät haasteellisilta aloilta.

Kesäduunari ja entinen sellainen
Kesätöissä on kesätöitä, ja sitten on sellaisia, joihin voi jäädä jumiin pitemmäksikin aikaa. Otavalainen tradenomi Anu Hokkanen pääsi joitakin vuosia sitten kesätöihin Länsi-Savoon, ja on siellä muuten vieläkin. Pekka Heinonen taasen kertoo, millaista on olla kesätöissä melkein kuin lomalla.

Taskurahaa kesätöillä
Mikkelin maalaiskunnan Rantakylän ysiluokkalaiset ovat montaa mieltä kesätöistä. Kesätyöhön haluavien suurin motiivi on raha.

Vakituiset lomalle, mutta miten käy pienyrittäjän?
Erikoisaloilla on vaikeinta. Hankalaa on löytää kesätyöntekijä, joka oppisi homman ennen kuin kesä jo loppuu. Kiinteistövälitysliike Etelä-Savon OP-Kiinteistökeskus ottaa kesätöihin entisiä työntekijöitään, jotka taitavat talon tavat jo entuudestaan. Kangaskauppias Otavasta viettää lomansa töissä.

© Nettiradio Mikaeli / Mervi Sensio 1999