Multiradiot siirtyvät verkkoon

Multiradioissa tutut radiotaajuudet Turussa ja Kuopiossa vaihtuvat joustavasti kuunneltaviin Internet-palveluihin. Opintoradiosta vuoden vaihteessa kuoriutuneen multiradion päällikkö Jorma Pilke ennakoi, ettei siirtymä tapahtu aivan kivuttomasti. Toisaalta tarjolle tulee uusia lisäherkkuja, kun kansallinen ääniarkisto avataan.

Yleisradion multiradio toimii verkostomaisesti eri puolilla maata korostaen paikallisuutta sisältöjen tuottamisessa. Radio Aurora Turussa ja Radio Kantti Kuopiossa sekä Museoradio Lahdessa ovat tuottaneet muutamia tunteja omaa ohjelmaa päivässä. Muuttuminen verkkoradioiksi tuo niiden sisällöt kaiken kansan ulottuville ja mahdollistaa multiradioiden välisen ohjelmistovaihdannan.

Jorma Pilke. Copyright: Matti Markkanen

Nettivideolla Jorma Pilke pohdiskelee meneillään olevaa murrosta niin käyttäjän kuin tekijöidenkin kannalta.


56k modeemi/ISDN (160x120, 45 Kbps)
ADSL (320x240, 225 Kbps)


Nettivideo kestää noin 6 minuuttia. Katsominen vaatii RealPlayer-ohjelman (versio 8) ja vähintään ISDN-liittymä on suositeltava. Nettivideon on toimittanut Päivi Kapiainen-Heiskanen, kuvannut ja leikannut Jaakko Oranen. Tuotannon ohjasi Matti Markkanen.

Nettiradio Mikaelin arkistosta: