Perhe ja työ - mahdoton yhtälö?

Copyright: Nina Kurki

Perheen ja työn yhteensovittaminen ei ole aina helppoa kiivastahtisessa yhteiskunnassa, missä toisille on töitä enemmän kuin he ehtisivät tehdä ja toisille ei ollenkaan tai ainoastaan pätkissä. Perhe ei useinkaan näy työpaikoilla, vaikka jo mahdollisuus vaikuttaa omiin työaikoihin helpottaisi monen vanhemman paineita. Vastuun tasaaminen ja isän entistä aktiivisempi osallistuminen lasten hoitoon sekä kodin askareisiin ovat nousseet puheenaiheiksi isäkuukaudesta käytävän kädenväännön yhteydessä. Isät käyttävät nykyisin laiskasti oikeuttaan jäädä vanhempainvapaalle tai hoitovapaalle. Ratkaisua haetaan uudenlaisesta, ehdollisesta isyysvapaasta, missä isä saisi kaksi viikkoa lisää isyysvapaata, mikäli käyttäisi myös kaksi viikkoa nykyistä vanhempainvapaata.

Työ ja perhe eivät sulje pois toisiaan
Tutkija Riikka Kivimäen mielestä työ ja perhe ovat elämän kaksi puolta, joista on toisilleen ennemmin positiivisia kuin negatiivisia vaikutuksia. Kivimäki näkeekin, että työyhteisöjen pitäisi korostetummin tukea kokonaisuuden rakentamista, ja antaa työntekijöille entistä suurempi vapaus vaikuttaa esimerkiksi omiin työaikoihinsa.

Myös isällä on oikeus käyttää perhevapaita
Perhevapaiden käsiteviidakkoon eksyy helposti, eikä esimerkiksi miesvaltaisilla työpaikoilla juurikaan tiedetä isien oikeuksista jäädä hoitamaan kotiin alle kolmevuotiaita lapsia. SAK:n sosiaalipoliittinen sihteeri Mirja Janerus selvittää perhevapaiden kiemuroita.

Arjesta selviää kohtaamalla sen päivä kerrallaan
Arjesta selviää sisulla ja sopeutumiskyvyllä, joka tuntuu olevan naisilla aivan sisäsyntyistä. Yksinhuoltajaäiti Lilli Kilpinen tekee yötyötä, mutta saa arkensa pelaamaan siten, että lapsillekin jää ruhtinaallisesti aikaa.

Isyys on iloinen asia
Isä lasten kanssa hiekkalaatikolla on edelleen harvinainen näky. Miehet ovat kuitenkin entistä kiinnostuneempia isyydestään, vaikka perhevapaita ei kovin ahkerasti käytetäkään. Suunnittelija ja isä Markus Torkkeli Mannerheimin Lastensuojeluliitosta kertoo, miksi isyydestä kannattaisi ottaa kaikki irti jo lasten ollessa pieniä.

Naiset maksavat perhevapaansa pienempänä palkkana
Naisvaltaiset alat ovat kautta aikojen maksaneet kustannuksia, joita väestön lisääntymisestä aiheutuu. Tämä näkyy suoraan naisten palkoissa: naisen markka on edelleen 80 penniä, jos sitäkään. Tevan puheenjohtaja Auli Korhonen näkeekin, että kustannusten tasaaminen on olennainen tekijä matkalla kohti palkkatasa-arvoa.

Nettiradio Mikaelin arkistosta: