Arjesta selviää kohtaamalla sen päivä kerrallaan

Copyright: Nina Kurki

Työn ja perheen yhteensovittaminen saattaa vaatia hyvinkin joustavia järjestelyjä sekä työpaikalta että molemmilta vanhemmilta. Mitä sitten, jos vanhempia ei ole kuin yksi, ja työkin on työaikojensa puolesta hankala? Tamperelainen yksinhuoltajaäiti Lilli Kilpinen on saanut yhdistettyä elämässään työn, perheen ja vapaa-ajan siten, että lapsille jää ruhtinaallisesti aikaa. Kuinka ihmeessä?

Joku toinen voisi luonnehtia hotellin vastaanotossa työskentelevän Lilli Kilpisen työaikoja hankaliksi. Hän itse pitää niitä kuitenkin ihanteellisina omaan elämäntilanteeseensa. Kilpinen tekee pelkkää yötyötä siten, että joka toinen viikko on töitä viikonloppua myöten ja joka toinen viikko vapaata.
"Monesti ihmiset ihmettelevät, kuinka jaksan tehdä yötyötä tai eikö työajat ole aivan kamalat. Ainakin omalla kohdallani tämä on lähes ainoa järjestely, miten arjen saa pyörimään hyvin niin, että myös lapsille on aikaa ja tosi paljon vielä", pohtii Kilpinen.

Viime kesän avioero heitti arjen pyörityksen radaltaan. Kilpisen omat vanhemmat kuitenkin asuvat lähellä ja heistä on ollut korvaamatonta apua siitä asti kun perheen 8- ja 10-vuotiaat pojat syntyivät. Ensimmäisen pojan syntyessä Kilpisellä oli mahdollisuus pitää äitiysvapaan päälle kolme kuukautta hoitovapaata, mutta toisen syntyessä jäivät ylimääräiset vapaat pitämättä. Lapsia ei tarvinnut viedä missään vaiheessa vieraille hoitoon, koska hoidot ovat järjestyneet aina isovanhempien tai sittemmin myös ystävien avustuksella.


Kuinka yhteiskunta ottaa yksinhuoltajan vastaan?
Onko yksinhuoltajuus vaikeuttanut arkea?


Kilpinen kertoo, että eron jälkeen omia menoja on joutunut karsimaan. Lapset ovat isällä aina sen viikonlopun, jonka hän on töissä ja vastaavasti Kilpisen vapaan viikonlopun hänen kanssaan kotona. Omaa aikaa ei ole ruhtinaallisesti, mutta sitä löytyy kyllä kun asiat osaa junailla oikein.
"Tuon ikäiset lapset voi jättää jo hetkeksi itsekseen kun lähtee kävelylle, ja hoidot pystyy kyllä järjestämään siten, että voi joskus mennä vähän baanallekin", hymyilee Kilpinen.

Kilpinen pitääkin tärkeänä, että on mahdollisuus elää myös omaa elämäänsä, jotta jaksaa arjen lasten kanssa. Hän huomauttaa vielä, että lapset ovat myös osa hänen vapaa-aikaansa, ja heistä on paljon iloa. Varsinainen henkireikä on ammattiyhdistystoiminta, jossa Kilpinen on aktiivisesti mukana. Hän on työpaikkansa luottamusmies ja työsuojeluasiamies sekä pääluottamusmiehen varahenkilö. Lisäksi hän mukana ammattiosastotoiminnassa sekä SAK:n paikallisjärjestön ja SDP:n toiminnassa. Onpa kerran ollut kokeilumielellä myös kunnallisvaaliehdokkaana.


Jääkö itsellesi omaa aikaa riittävästi?


Nyt elämä kulkee päivän ja viikon kerrallaan. Hoitojärjestelyjä ei kannata miettiä liian pitkälle, jotteivät seinät tuntuisi kaatuvan päälle.
"Elämä koostuu monista asioista ja jokaisesta palasta ottaa sen mitä kulloinkin jaksaa, pystyy ja haluaa. Totta kai sitä joskus miettii, että vapaa-aikaa saisi olla enemmän. Nainen tietää selviävänsä ihan ihmeellisistäkin asioista ja pystyy sovittamaan elämässään vapaa-ajan, perheen ja työn. Välillä on valmis tinkimäänkin vapaa-ajastaan, koska tietää, että sen aika koittaa vielä", pohtii Kilpinen.


Kuinka työ ja perhe vaikuttavat toisiinsa?
Otetaanko työpaikallasi perhe huomioon?


Takaisin