Joka sukupolvi toimii tavallaan

Copyright: Auli Kekkonen

Eri-ikäisten työkulttuurit poikkeavat jonkin verran toisistaan. Kokeneemmat katselevat sivusta, kuinka nuoret intoa puhkuen vielä etsivät uomaansa. Työpaikoilla ei törmäyksiltä vältytä, jos toimintatavat ovat liian erilaisia. Sukupolvien kuilu ei kuitenkaan ole väistämätön. Kun toisten ominaislaatua ymmärretään, hommat rullaavat ja yhteishenki pelaa.

Työelämän ristipaineet tuntuvat erityisesti uraputken alku- ja loppumetreillä. Pätkätöihin totutetut nuoret eivät ole päässeet juurtumaan työelämään. Nyt jo uumoillaan, että lähivuosina heitä vielä anellaan pysyviin työsuhteisiin. Ikääntyville puolestaan peräänkuulutetaan pitkää työuraa, vaikka hyvässä muistissa on, kuinka herkästi väkeä oltiin vielä hetki sitten laittamassa vanhimmasta päästä tarpeettomana pois töistä.

On ankeaa, mikäli nuori työntekijä joutuu kokemaan, että hänen työinnolleen hymähdellään ja että hänelle jatkuvasti koetetaan osoittaa kaapin paikkaa. Ikääntyvä puolestaan voi tuntea itsensä Metusalemiksi nuorekkaassa joukossa ja olla epävarma jaksamisestaan. Oikein oivallettuna eri-ikäisyys kuitenkin rikastuttaa työyhteisöä.

Into ja taito samassa tiimissä
"Yhdessä tekemällä oppii aina toisiltaan jotain uutta", toteavat koneenhoitaja Esa Sysmäläinen ja laitosmies Hannu Myyryläinen Ahlstromin lasikuitutehtaalta Mikkelistä. He myöntävät, että sukupolvien välillä työkulttuureissa on todellakin eroja.

Maltillisuus nopeuttaa työntekoa
Kai Palmgren Ristiinasta ajaa hakerekkaa. Vaikka kuljettaja tekee työtään yksin, hän ei ole ainoana tien päällä. Toisten huomioon ottaminen ja tilanteitten ennakoiminen jouduttaa töitä reippaammin kuin revittely ja runnominen.

Copyright: Päivi Kapiainen-Heiskanen

Kaikki ovat tulleet tekemään töitä
"Nuoret ovat opinhaluisia ja vanhemmilla puolestaan on hyvä työtaito", luonnehtii työsuojeluvaltuutettu Marketta Kiukas Olavi Räsänen Oy:n parkettitehtaalta Mikkelistä. Hänestä on tärkeää, että ikääntyvät työntekijät saavat rauhassa perehtyä uusiin asioihin.

Erilaisuus ja elämänkaari työelämän haasteina
Eri ikäpolvet työelämässä poikkeavat toisistaan jo lähtökohdiltaan ja arvoiltaan. Ekonomisti Erkki Laukkanen SAK:sta puntaroi keltanokkien ja konkarien asemaa työelämän muutoksissa. Hän kaipaa työelämältä joustoa työntekijän elämäntilanteisiin.

Linkki: