Luvassa Etelä-Savoon: täystyöllisyyttä

Hyviä uutisia: täystyöllisyyttä on luvassa! Aikaa tosin menee kolmisentoista vuotta, ellei asioihin potkita vauhtia. Mitä on tehtävissä parempia aikoja odotellessa? Haastattelujen perusteella kehityksen avaimet näyttävän olevan nipussa, johon kuuluvat osaaminen, yhteistyö ja aktiivinen yritystoiminta. Työllisyystilanne Etelä-Savossa on hämmästyttävän samankaltainen kuin touhukkaan emännän talossa ennen vanhaan: "Kiire on ja toista tulloo. Miehiä ei saa mistään eikä ou töitä entisillekään." Osaavasta työvoimasta uumoillaan jo pulaa samalla kun työttömyys vähenee tuskastuttavan hitaasti.

Työvoima kuntoon - kysyntä vetämään
Etelä- Savon TE-keskuksen osastopäällikkö Markku Turkia selvittelee nykytilanteen taustoja ja mahdollisuuksia alueen kehittämiseen.

Täytyy juosta kovasti, että pysyisi edes paikallaan
Jarmo Immonen TT:stä (Teollisuus ja työnantajat) tähdentää aktiivisuutta yritysten kehittämisessä ja muistuttaa, että alueella on myös huippuosaajia.

Työ, yhteistyö, alueen kehittäminen
SAK:n Etelä-Savon aluejohtaja Paula Kivivuori-Meri näkee luottamuksellisen yhteistyön olevan kehitystä eteenpäin vievä voima.

Työttömän uraputki poikki yhteistoimin
Mikkelin seudun työttömien toimintajärjestön puheenjohtaja Riitta Hirnin mielestä työttömien tilanne ei ole juuri parantunut laman jälkeen. Mitä olisi tehtävissä?

Aluekehitys koskettaa meitä kaikkia
Mikkelin metallityöväen ammattiosasto 61:n puheenjohtaja Hannu Savolainen pohtii teollisuuden merkitystä muuttotappioalueella ja nuorten käsitystä teollisuustyöstä.

Surkuttelu pois ja toimeksi
Ritva Suomalainen, SAK:n Etelä-Savon maakuntaryhmän varapuheenjohtaja, tarkastelee Savonlinnan seudun kehittämistarpeita.

© Nettiradio Mikaeli / Auli Kekkonen 2000