Työttömänä Kajaanissa - yksi tarina

Copyright: Kaisa Heikkinen


Tämä on Annaleenan, yhden kainuulaisen työttömän, tarina kahden vuoden työttömyyden jälkeen. "Sain päättötodistuksen Hyrynsalmen yläasteelta 1981 ja lähdin Kajaanin kauppaoppilaitokseen opiskelemaan. Valmistuin merkonomiksi 1984. Kolmen joutilaana olopäivän jälkeen sain töitä Kajaani Elektroniikalta. Töitä riitti yhdeksäksi vuodeksi, sitten iski lama ja "ei muuta kuin kilometritehtaalle". Olin yhdeksän kuukautta työttömänä ja taas tärppäsi, pääsin Herkkutähkälle konsultiksi. Työtä ei riittänyt kuin muutamaksi kuukaudeksi, sillä firmalla alkoi mennä huonosti ja henkilökuntaa karsittiin." Sen jälkeen Annaleena hoiteli lapsiaan kotonaan ja etsi samalla aktiivisesti töitä. Puolentoista vuoden jälkeen työ tuotti tulosta, ja hän sai työllistämistukipaikan kyläavustajaksi, mutta tämäkin pesti kesti vain puoli vuotta. Taas jatkui työnhaku. Kahden ja puolen vuoden odotuksen jälkeen Annaleena pääsi yhdistelmätuella töihin Kajaanin Vesaisille. Tätäkin työtä kesti vain vuoden verran.

Annaleena on hommannut pari työpaikkaa itse ja se tuntuu siltä kuin olisi hyppinyt työvoimatoimiston varpaille. Toukokuussa Annaleena on ollut kaksi vuotta työttömänä. "Tuntuu ettei valopilkkua elämässä näy", sanoo Annaleena apeana. Kovasti hän on töitä hakenut, mutta joka paikassa sanotaan vain töykeästi: "Ei ole töitä!". "Sitten iskee masennus. Maailmani meni jo siihen, että kaksi viikkoa tuli otettua kaljaa päivisinkin ja ajatukset olivat vaikka missä. Onneksi on hyviä kavereita ja sisaruksia, jotka kehottavat ottamaan itseä niskasta kiinni ja jotka auttavat. Ja kuinkas ollakaan, viikkoon en ole kaljaa ottanut ja elämä alkaa rullaamaan ja asiat selkenemään.

Tärkeänä tukijana on myös seurakunnan diakonissa, sosiaalitoimistolta ei hyvää sanaa tai apua herunut", tuumii Annaleena. Hän myös purkaa kiukkuaan ja kertoo kuinka Kajaanin sosiaalitoimiston ja yleensä kaupungin touhu ottaa päähän. "Tänne raahataan kaikenlaiset somalit ja venäläiset elätettäväksi, mutta kun työtön (ei omasta halustaan) on väliaikaista avustusta vailla, vaikkapa lainaan, sanotaan, että ei tämä mikään pankki ole! Täällä ei näköjään saa rukoilla eikä surkutella itseään, vaan täytyy olla kova. Mistähän sitä voimia sais?", Annaleena pähkäilee. Totta kai Annaleenan mielessä on käynyt ajatus, että jos lähtisikin Etelä-Suomeen. Töitähän siellä olisi, mutta asuntoja ei saa muuten kuin kovalla hinnalla. Lapsetkin jarruttelevat muuttoideaa; on kova paikka tempaista ne "suureen maailmaan". Murrosikäinen tyttö ei pidä ajatuksesta, että kaverit jäävät Kajaaniin ja isot koulut on jokseenkin uhka.

Copyright: Kaisa Heikkinen

"Meillä oli omakotitalo Koutaniemellä, se meni asumiskieltoon home- ja kosteusvaurioiden takia. Saimme kaupungilta asunnon ja siellä meitä kohtasi pienoinen yllätys: vessa oli aivan sökönä, kosteusvaurio sielläkin. Työmiehet tulivat tekemään remontin ja siellä oli hyvä asua jokunen kuukausi kunnes oireet alkoi taas, lapset sairasti jatkuvasti poskiontelontulehdusta ja nenä valu jatkuvasti räkää. Tällä kertaa keittiön lattialle oli vuotanut vettä jääkaapista. Saimme viereisestä talosta samanlaisen asunnon ja noin kuukauden päästä muutosta kylpyhuone lemusi kuin kellari. Kylppäriin tehtiin kosteusmittaus ja lopputulos oli kuukauden kuivatus. Juoksimme kolmannesta kerroksesta saunatiloihin vessaan ja suihkuun. Minä olen ollut näistä jutuista edes jonkinlaista korvausta vailla, juttu meni oikeuteen ja hävisin. Täällä Lohtajalla on asuntoja tyhjillään varmaan parisenkymmentä näiden home- ja kosteusvaurioiden takia. Eihän näissä kukaan asuisi, ellei olisi pakko.", Annaleena kertoo.

Ote Annaleenan päiväkirjasta: "22.2.2001 Herätyskello soi klo 6.45, kahvit tippumaan ja tupakalla käynti. Join pari kuppia kahvia ja herättelin tytön. Taas tupakalle ja sitten suihkuun. Pelasin pasianssia ja katsoin onko tämä päivä parempi, näytti hyvältä. Klo 8.00 herättelin pojan kouluun. Tässä nyt olen sitten yksin ja mietin, mitä sitä tekisi tänään? Jos tiskaisi, laittaisi kodin kuntoon ja neuloisi. Niin ja sitten iltapäivällä taas hakemusta kirjoittamaan kirjastoon, aina täytyy yrittää! Onneksi tuo aurinko paistaa noin kauniisti, niin mielikin pysyy vähän virkeämpänä. Eiköhän tässä taas yksi päivä mene, eihän tässä synkkyyteen saa vaipua."