Toiveena on päästä terveenä eläkkeelle

Copyright: Nina Kurki

Marja Keinäsen työura ravintola-alalla on kestänyt yli 30 vuotta. Työ asiakkaiden parissa on edelleen mieluista, mutta oma jaksaminen ei ole itsestään selvää. Keinänen toivookin, että pääsisi aikanaan irrottautumaan työelämästä niin, että eläkkeestä ehtisi nauttia edes osittain terveenä.

Marja Keinänen on ollut uskollinen samalle työnantajalle jo 33 vuotta. Hotelli Rosendahlin tarjoilijana työvuosia on kertynyt jo neljännesvuosisata. Keinäsen työyhteisö on sikäli erikoinen, että hotellissa työskentelee edelleen samat ihmiset, jotka ovat aloittaneet siellä 25 vuotta sitten vetreinä tyttöinä ja poikina. Ydinporukka on säilynyt, vaikka lama-aikana irtisanottiin väkeä ja hotellin omistaja on vaihtunut pariin otteeseen.

Rosendahlissa työskentelevien keski-ikä onkin suhteellisen korkea: nuorin tarjoilija on 33-vuotias ja keittiön puolella nuorin on vajaa kolmekymppinen. Yhtiö on satsannut iäkkäämpien työntekijöidensä jaksamiseen tyky-toiminnalla, jota on tarjolla 40 ja plus -ikäisille. Lisäksi koko henkilökunnalle on tarjolla mahdollisuus käyttää esimerkiksi hotellin omaa uima-allasta ja kuntopyöriä.


Mitä tyky-toiminta piti sisällään?


Keinäsen mielestä työoloja olisi mahdollista parantaa hyvinkin pienin taloudellisin ponnistuksin. Hänen mielestään olisi työnantajankin eduksi, jos työolojen parantamisehdotuksista keskusteltaisiin yhdessä henkilökunnan kanssa. Esimerkkinä hän mainitsee laskun kirjoittamisen, jossa erilaisten tuotekoodien hakeminen saattaa juoksuttaa ympäri taloa. Joitakin paikkoja voisi laittaa kuntoon porukalla ilman kustannuksia, mutta ainakaan toistaiseksi moista tiimiä ei ole saatu kokoon. Syykin on selvä: nykyinen työrytmi on niin hektinen, ettei työaikana ehdi ajatella kuin käsillä olevaa hetkeä, jolloin mennään ja lujaa.

Ikääntyvän työntekijän tahti ei millään ole yhtä ripeä kuin parikymppisen, mutta vuosien mukanaan tuoma kokemus tasapainottaa. Keinänen jakaa kokemustaan mielellään nuoremmilleen. Suurin osa kunnioittaa sitä ja kuuntelee, mitä hänellä on annettavanaan. Poikkeuksiakin tietysti on.


Kuinka nuoremmat suhtautuvat ikääntyneisiin työtovereihinsa?
Omat opit vanhemmilta työntekijöiltä?
Kuvaile "paha työpäivä"?


Marja Keinänen. Copyright: Nina Kurki

Julkisuudessa on nostettu esille, että pienillä, vuoden tai kahden vuoden, eläköitymisiän nostoilla helpotettaisiin huomattavasti työvoiman saatavuutta sekä eläkekustannuksia tulevaisuudessa. Keinänen kuitenkin huomauttaa, että nykyiset työpaineet aiheuttavat sairastumisia, eikä niitä estetä millään porkkanoilla tai vippaskonsteilla. Omaa jaksamistaankin hän on joutunut miettimään.
"Kerran minulta putosi kaikki kädestä niin, että vain peukalo jäi pystyyn. Sitten todettiinkin, että minulla on nivelreuma. Seuraavana aamuna en päässyt edes sängystä ylös ja olin aivan kuin tukki. Reumaa on kyllä suvussa, eli ei sitä ihan työtapaturmaksi voi sanoa. Se puhkesi, kun sille oli otollista puhjeta," pohtii Keinänen.


Mitä työnantajat voisivat tehdä, että iäkkäämmätkin pysyisivät kiinni työelämässä?


Omaa tulevaisuuttaan työelämässä Keinänen ei halua lähteä ennustamaan. Viralliseen vanhuuseläkeikään asti hän ei usko pystyvänsä jatkamaan, mutta toivoo jaksavansa useamman vuoden kuitenkin. Työ asiakaspalvelussa on mieluista, mutta oma ruumis voi sanoa milloin tahansa stop. Keinänen toivookin, että saisi jäädä pois työelämästä aikanaan niin, että ehtisi nauttia eläkkeestä edes osittain terveenä.

Nettiradio Mikaelin arkistosta:

Linkki:

Takaisin