Hevosala kasvaa, tuo töitä ja haasteita

Copyright: Mervi Sensio

Nyt se on tutkittu juttu, mutta mututietokin sitä on tolkuttanut jo vähän aikaa; hevosala on reippaassa kasvussa ja erityisesti ratsastuspuoli. Se tarkoittaa, että kuluttajille on tiedossa uusia hevosharrastusmahdollisuuksia ja alan toimijoille töitä sekä haasteita. Ympäristössäkin kasvu tulee näkymään, sillä hevosella liikutaan melkein aina tallin pihapiirin ulkopuolelle.

Hevoset työllistävät kasvavaa yrittäjäjoukkoa
Valtakunnallisen selvityksen mukaan on olemassa reipas tukku asiakasryhmiä, jotka eivät ole vielä löytäneet tietään talleille, mutta aikovat aloittaa hevosharrastuksen. Kasvavaan kysyntään on yrittäjärintamalla jo herätty. Tällä hetkellä Suomessa on hevostalleja noin 15 000. Vuoteen 2007 mennessä talleja saa laskea jo reippaasti useammin tien laidasta kuin karjatiloja. Sanna Tiilikainen ProAgria Uusimaasta tietää kasvavan hevosalan syyt, seuraukset ja ongelmat ja etsii niihin ratkaisuja.

Hevosen kanssa voi olla turvallisesti tai hengenvaarallisesti
Hevosalan kasvu tulee näkymään myös ympäristössä ja hevosia kohtaa yhä yleisemmin taajamissa ja maaseudulla. Ilman asiantuntemusta ja tilanteiden ennakointia hevosen kanssa voi käydä köpelösti. Ensiapukouluttaja ja hevosalan tuntija Arja Parikka toteaa, että ammattitaitoinen hevosyrittäjä ei tingi tippaakaan turvallisuudesta. Kuningasajatus on, että pitää tietää, mitä tekee ja pitää tuntea sekä hevonen että asiakas.

Nettiradio Mikaelin arkistosta:

Hevosalan investointitarpeet ja yrittäjyyden muutokset -selvityksen toteuttaja on Laurea-ammattikorkeakoulu.