Löytyykö digimediaan tekijöitä ja ostajia?

Copyright: Päivi Kapiainen-Heiskanen

Eri puolella Itä-Suomea on rakennettu tiloja digitaaliselle mediatuotannolle, ja uusia hankkeita on vireillä. Tulevatko uudet tilat tarpeeseen ja riittääkö niille kysyntää? Tuovatko uudet jakelukanavat tullessaan markkinarakoa uusille tekijöille? Mitkä voisivat olla itäsuomalaisen sisällöntuotannon vahvuuksia?

YLE Teema ostaa valikoidusti
YLE Teeman katsojaluvut ovat toistaiseksi vielä pieniä, mutta vastaanottimien yleistyessä katsojien uskotaan löytävän kanavan ohjelmat. "Ulkopuolisilta sisällöntuottajilta odotamme hyviä ideoita ja rautaista ammattitaitoa, tuotantotiloja meillä on omasta takaa", korostaa YLE Teeman ohjelmapäällikkö Leena Pasanen.

Cadimef luo puitteita mediatuotannoille Joensuussa
Joensuun tiedepuistoon valmistui viime vuonna virtuaaliaikakauden tehdas, jonka studiotiloissa syntyy oppimateriaaleja ja erilaisia mediatallenteita. Projektijohtaja Juha Eskelinen kertoo, että suurimmat rahalliset odotukset keskittyvät virtuaalisiin oppimateriaaleihin, joita tuotetaan virtuaaliyliopiston ja -ammattikorkeakoulun tarpeisiin.

Elokuvamiehen unelmasta tuli totta Oulussa
Yhden miehen unelmasta syntyi puolitoista vuotta sitten Ouluun POEM, Pohjoinen elokuva- ja mediakeskus, joka pyrkii houkuttelemaan elokuva- ja televisiotuotantoja Lappiin ja Kainuuseen. Keskusta pyörittävää Markku Flink, jonka puoliso, keskuksessa konsulttina osin toimiva elokuvatuottaja Outi Rousu näkee elokuvassa myös vahvan välineen aluekehittämiseen.

Kuopiolaisyrittäjä pärjää kovalla työllä
"Joka viikko on lunastettava se klemmarin ostosraha, löydettävä itsestään uusia puolia." Pirkko Pelkonen jätti kuvaussihteerin työt Yleisradiossa ja muutti vuonna 1986 miehensä Ossi Walliuksen kanssa Kuopioon. Viestintätoimisto Media Wallius on pitänyt hyvin pintansa kilpaillulla alalla.

Copyright: Päivi Kapiainen-Heiskanen

Sisällöntuottajista yrittäjiksi
Kuopiossa eri alojen sisällöntuottajia kannustetaan määrätietoisesti yrittäjiksi. Viime keväänä käynnistettyyn ja elokuussa päättyneeseen Kulttuuriteollisuuden tuotantokeskus -hankkeeseen osallistui 26 sisällöntuottajaa, ja lopputuloksena oli kuusi uutta yritystä sekä 12 uutta työpaikkaa. Projektipäällikkö Paula Kosunen on tulokseen tyytyväinen.


Mikä mediassa kiinnostaa? Kuuntele Irina Lehkosen tekemä gallup.



Nettiradio Mikaelin arkistosta: